Change-alusvaateliike boikottiin

Järkyttävää ihmisten kohtelua (mm. vaatimuksia palkattomasta työstä, osallistumispakko päivän myyntituloksia koskeviin WhatsApp-keskusteluihin myös vapaa-ajalla, maksamattomia palkkasaatavia, työntekijöiden yksityisyyden loukkauksia eli mm. asiatonta henkilökohtaisten tavaroiden penkomista, transasiakkaiden syrjintää, työntekijöiden nöyryyttämistä ja pelolla johtamista) ja ketjujohtaja tietenkin lyttää kaiken kuulopuheiksi. Asiallinen johtaja ottaisi kritiikin vastaan kuin aikuinen ja kypsä ihminen eikä pistäisi päätään pensaaseen ja mieluiten eroaisi hommastaan. Kaikenlaiset ihmiset sitä pääseekin noin merkittäviin asemiin.

En enää koskaan astu Changen liikkeisiin ja muutenkin pienemmissä liiviliikkeissä on laadukkaampia (joskin kalliimpia) tuotteita ja parempi ilmapiiri. Harmittaa, että tuonnekin puljuun on kantanut rahaa ainakin satasen edestä, mutta eipä nämä asiat olleet tiedossa silloin. Toivottavasti törkeällä kohtelulla ulos savustetut työntekijät löytävät työnantajan, joka arvostaa heidän työpanostaan. Aion linkata nämä jutut jokaiselle naispuoleiselle ystävälleni ja tuttavalleni, ja he toivottavasti harkitsevat tarkkaan jatkossa, haluavatko tukea noin epäeettisesti toimivan yrityksen toimintaa.

Myös ulkomailla on raportoitu väärinkäytöksiä, ainakin Ruotsissa myyjiä on vaadittu pitämään kuppikokoaan näkyvillä paitaan kiinnitettävällä kyltillä. Todella nöyryyttävää touhua, mutta asiasta on käyty oikeustaisto ja työntekijä onneksi voitti.

Lähteet:

Laukkujen penkomista, transasiakkaiden syrjintää ja tuhansien eurojen palkkasaatavia – MOT:n juttu alusvaateketjun ongelmista sai kymmenet kertomaan uusista epäkohdista

https://yle.fi/uutiset/3-11664351

PAM tarkastaa työntekijöiden kohtelun Change Lingerie -alusvaatefirmassa – Näin vastaa yhtiö

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1898a066-61a4-418e-b9aa-212b78b94eb0

Epäasiallinen kohtelu alusvaatefirmassa otetaan tarkasteluun

https://www.pam.fi/uutiset/epaasiallinen-kohtelu-alusvaatefirmassa-otetaan-tarkasteluun.html

Ruotsalainen alusvaateliike määräsi myyjän rintapieleen rintaliivien koon, oikeus tuomitsi

https://yle.fi/uutiset/3-6573985
23246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sitä onkin paljon mielenkiintoisempaa silmäillä sekä arvailla, kun on palveltavana liikkeessä.

Äänestä

Joo olen tuon Ylen MOT:n jutun jo lukenut aiemmin. Karmeaa toimintaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Järkyttävää ihmisten kohtelua (mm. vaatimuksia palkattomasta työstä, osallistumispakko päivän myyntituloksia koskeviin WhatsApp-keskusteluihin myös vapaa-ajalla, maksamattomia palkkasaatavia, työntekijöiden yksityisyyden loukkauksia eli mm. asiatonta henkilökohtaisten tavaroiden penkomista, transasiakkaiden syrjintää, työntekijöiden nöyryyttämistä ja pelolla johtamista) ja ketjujohtaja tietenkin lyttää kaiken kuulopuheiksi. Asiallinen johtaja ottaisi kritiikin vastaan kuin aikuinen ja kypsä ihminen eikä pistäisi päätään pensaaseen ja mieluiten eroaisi hommastaan. Kaikenlaiset ihmiset sitä pääseekin noin merkittäviin asemiin.

En enää koskaan astu Changen liikkeisiin ja muutenkin pienemmissä liiviliikkeissä on laadukkaampia (joskin kalliimpia) tuotteita ja parempi ilmapiiri. Harmittaa, että tuonnekin puljuun on kantanut rahaa ainakin satasen edestä, mutta eipä nämä asiat olleet tiedossa silloin. Toivottavasti törkeällä kohtelulla ulos savustetut työntekijät löytävät työnantajan, joka arvostaa heidän työpanostaan. Aion linkata nämä jutut jokaiselle naispuoleiselle ystävälleni ja tuttavalleni, ja he toivottavasti harkitsevat tarkkaan jatkossa, haluavatko tukea noin epäeettisesti toimivan yrityksen toimintaa.

Myös ulkomailla on raportoitu väärinkäytöksiä, ainakin Ruotsissa myyjiä on vaadittu pitämään kuppikokoaan näkyvillä paitaan kiinnitettävällä kyltillä. Todella nöyryyttävää touhua, mutta asiasta on käyty oikeustaisto ja työntekijä onneksi voitti.

Lähteet:

Laukkujen penkomista, transasiakkaiden syrjintää ja tuhansien eurojen palkkasaatavia – MOT:n juttu alusvaateketjun ongelmista sai kymmenet kertomaan uusista epäkohdista

https://yle.fi/uutiset/3-11664351

PAM tarkastaa työntekijöiden kohtelun Change Lingerie -alusvaatefirmassa – Näin vastaa yhtiö

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1898a066-61a4-418e-b9aa-212b78b94eb0

Epäasiallinen kohtelu alusvaatefirmassa otetaan tarkasteluun

https://www.pam.fi/uutiset/epaasiallinen-kohtelu-alusvaatefirmassa-otetaan-tarkasteluun.html

Ruotsalainen alusvaateliike määräsi myyjän rintapieleen rintaliivien koon, oikeus tuomitsi

https://yle.fi/uutiset/3-6573985

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu