Syrjäytyminen pahasta maailmasta

Ihmisen luoma maailma arvoineen/sääntöineen on melkoinen sirkus.
Mitä tuhoisampi olet ympäristöösi nähden sitä enemmän sitä suositellaan/kannustetaan, kuluttamista.
Miehiä pitäisi kutsua naisiksi jos niin vaativat sekä toisinpäin.
Itsensä silpominen on suorastaan ihailtavaa vaan ei se todellisuudessa ole.
Lasten tappaminen kohtuihin hyväksytään julkisesti, jopa kannustetaan.
Osa jo haaveilee elämisestä jossain päin avaruutta kun eivät kykenä täällä maan päällä arvostamaan elämää eivätkä edes sitä näe sen yltäkylläisyyden vuoksi.
Itsekeskeisyys ja henkilökohtaiset halut syynä moiseen ?
Totuudesta ei sovi ääneen sanoa ettei mielipiteitään palvovat vaan murru tunteidensa kanssa.
Yksityisyydestä on tehty tärkeimpiä asioita joka todellisuudessa on vain avoimuuden puutetta, salailua todellisesta itsestä siis valheessa elämistä.
Sitä peitellessä sitten sairastutaan ja siihen löytyy kyllä mielialalääkkeitä joilla tokenet takaisin pahaan maailmaan osalliseksi, ehkä.
Älylaitteilla tukahdutetaan ihmisen oma kyky ajatella ja toimia, kukaan ei kuitenkaan myönnä riippuvaisuutta kyseisiin laitteisiin.

Mikä mielestäsi ihmisen luomassa maailmassa on hyvää?

Tasapaino, harmonia ja kyky elää kaikeuden kanssa soinnussa vaatii itsekkäiden ajatuksien reilua vähentämistä.
Se on ihan selvää vaan pystyykö petomainen itsekeskeinen ihminen sellaiseen muuten kuin käsittämällä se ettei ole ylin auktoriteetti vaan jopa luonnonvoimat saa moisen muurahaisen polvilleen, saati sitten niiden ylläpitävä voima jolle kaikki on mahdollista.

Luoja on ylin ja ihmisen mieli siitä langennut pois, sen näkee käytöksestä.

Osa ihmisistä kantaa pedon merkkiä, ne ketkä palvovat ihmisen järjestelmää ja mukautuvat moisiin.
Se ei ole millään tavoin edullista kuten nähty on.
Siispä avaa silmäsi, tee parannus.

Rakasta sitä kuka sallii lintujen lentävän.
Se kuka antaa virtojen virrata ja pilvien pysytellä taivaalla.
Hän kuka antaa auringon paistaa ja tähtien tuikkia.

Pyytäkää armoa Kaikkivaltiaalta Isä Jumalalta ja tarttukaa tiehen joka meille armosta on annettu, Jeesus Kristukseen.
Ainoastaan siten voitte pelastua pahan valtakunnasta sinne mikä hyvää on.

Jumala on ainoa hyvä.
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

outokoumpu pohjavesi syrjäyttää ja jumaola ei te sillee mitäään!!!!!!!

Äänestä
  • Aloittaja

    Pohjavesi on kuten kuuluukin.

    Äänestä

  • HeteroMies kirjoitti:

    Pohjavesi on kuten kuuluukin.

    outokumpu o paras paika

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HeteroMies kirjoitti:

Ihmisen luoma maailma arvoineen/sääntöineen on melkoinen sirkus.
Mitä tuhoisampi olet ympäristöösi nähden sitä enemmän sitä suositellaan/kannustetaan, kuluttamista.
Miehiä pitäisi kutsua naisiksi jos niin vaativat sekä toisinpäin.
Itsensä silpominen on suorastaan ihailtavaa vaan ei se todellisuudessa ole.
Lasten tappaminen kohtuihin hyväksytään julkisesti, jopa kannustetaan.
Osa jo haaveilee elämisestä jossain päin avaruutta kun eivät kykenä täällä maan päällä arvostamaan elämää eivätkä edes sitä näe sen yltäkylläisyyden vuoksi.
Itsekeskeisyys ja henkilökohtaiset halut syynä moiseen ?
Totuudesta ei sovi ääneen sanoa ettei mielipiteitään palvovat vaan murru tunteidensa kanssa.
Yksityisyydestä on tehty tärkeimpiä asioita joka todellisuudessa on vain avoimuuden puutetta, salailua todellisesta itsestä siis valheessa elämistä.
Sitä peitellessä sitten sairastutaan ja siihen löytyy kyllä mielialalääkkeitä joilla tokenet takaisin pahaan maailmaan osalliseksi, ehkä.
Älylaitteilla tukahdutetaan ihmisen oma kyky ajatella ja toimia, kukaan ei kuitenkaan myönnä riippuvaisuutta kyseisiin laitteisiin.

Mikä mielestäsi ihmisen luomassa maailmassa on hyvää?

Tasapaino, harmonia ja kyky elää kaikeuden kanssa soinnussa vaatii itsekkäiden ajatuksien reilua vähentämistä.
Se on ihan selvää vaan pystyykö petomainen itsekeskeinen ihminen sellaiseen muuten kuin käsittämällä se ettei ole ylin auktoriteetti vaan jopa luonnonvoimat saa moisen muurahaisen polvilleen, saati sitten niiden ylläpitävä voima jolle kaikki on mahdollista.

Luoja on ylin ja ihmisen mieli siitä langennut pois, sen näkee käytöksestä.

Osa ihmisistä kantaa pedon merkkiä, ne ketkä palvovat ihmisen järjestelmää ja mukautuvat moisiin.
Se ei ole millään tavoin edullista kuten nähty on.
Siispä avaa silmäsi, tee parannus.

Rakasta sitä kuka sallii lintujen lentävän.
Se kuka antaa virtojen virrata ja pilvien pysytellä taivaalla.
Hän kuka antaa auringon paistaa ja tähtien tuikkia.

Pyytäkää armoa Kaikkivaltiaalta Isä Jumalalta ja tarttukaa tiehen joka meille armosta on annettu, Jeesus Kristukseen.
Ainoastaan siten voitte pelastua pahan valtakunnasta sinne mikä hyvää on.

Jumala on ainoa hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu