suomessa mielivaltaisia tulosvastuuttomia lastenvankiloita.
suomessa mielivaltaista ihmisten mielisairaaksi leimaamista ja määrittelemistä ja osittain siten valitettavasti myös ihmisoikeuksien vastaisesti pakkohoitoon määräämistä.
Ja suomessa myös työttömien ja muidenkin ihmisten pitämistä työharjoitteluissa ja muissa ongelmia piilottelevilla nimikkeillä nimetyissä palkattomissa töissä.
Ja paljon paljon muuta ongelmaa ja vastenmielistä ihmisarvoa alentavaa vääryyttä.
Mutta "ei mitään ihmeparanemisia" sanovat vastoin ihmisoikeuksiakin ihmisten lukkojen taakse vangitsijat, ihmisoikeusrikolliset verenimijät verenimijöiden hyvinvointivaltiossa.
Tämän olet sinä nyt lukenut ja tiedät mitä pitää tehdä. Tämän kirjoituksen häpäisemisellä ja vakavasti ottamattomuudella täytyy olla ehdottomat vakavat seuraukset ja äärimmäisellä vihalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.