Kyseessä on 1800luvun alun talo ja tiilikaton ikä ei ole tiedossa. Talo on pohjalaistalo ja siinä on kaksi kerrosta. Pituutta melkoisen paljon. Katto on painunut monesta kohdasta ja talo narisee koko ajan. Vieressä uudisrakennus jossa asutaan joten talon tilannetta on helppo seurata. Vuonna 2000 muutettu pois tästä pohjalaistalosta. Onkohan romahdusvaarassa oleva talo? Taloa ei olla viitsitty purkaa, kun alueen vanhimpia ja siinä on toiminut myös lukuisia kauppoja sotien jälkeen.
Tiilikatto painuu!
Anonyymi
1158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tähänkin saman ikäiseen taloon laitettiin aikoinaan tiilikatto pärekaton päälle. Jossakin vaiheessa katto painui luokalle. Ei se muuttanut muotoaan kun tiilikatto purettiin. Peltikaton alusrakenteilla katto oikaistiin.
Tuskinpa talosi romahtaa, vaikka nariseekin. Lumikuormaa kannattaa seurata, jos sattuu lunta tulemaan.