Muistaako kukaan tälläistä lapsuusherkkua??

Mieleeni tuli yhtäkkiä iltamietiskelyjen parissa tälläinen herkku jota pienenmpänä aina kavereitten kanssa leivottiin. Haluaisin tehdä sitä uudestaan reseptillä mutta en muista sen nimeä. Muistaako joku teistä? En muista oliko se varsinaisesti leivonnainen mutta seos oli ruskeaa ja sitä laitettiin leivinpaperille ja levitettiin iha ohueksi kerrokseksi, jonka jälkeen pistettiin pakastimeen ja jonkun ajan päästä oli valmis. Jotenkin pyörii mielessä että nimessä olisi ollut joku ”cola” pääte tai keskellä olisi ”cola” mutta entiedä saatan olla väärässäkin. Muistaako siis kukaan tälläisen nimeä tai muistaako ylipäätänsä tehneensä? Kaikki apu arvostettua :)
3185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oliko jotain karamelliä eli caramel. Suomessa toffeeksikin joskus kutsutaan. Ruotsissa se taitaa olla kola. Ei siihen tarvi kuin voita ja sokeria periaatteessa. Ehkä kermaakin. Maun mukaan esim. mantelia, hasselpähkinää tai vaniljaa.

Äänestä
  • ei en tarkoittanut tota, karamellia tein kans pienempänä mutta ei ollut nyt tuo hakusessa :(

    Äänestä

Oisko ollut nekkuja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mieleeni tuli yhtäkkiä iltamietiskelyjen parissa tälläinen herkku jota pienenmpänä aina kavereitten kanssa leivottiin. Haluaisin tehdä sitä uudestaan reseptillä mutta en muista sen nimeä. Muistaako joku teistä? En muista oliko se varsinaisesti leivonnainen mutta seos oli ruskeaa ja sitä laitettiin leivinpaperille ja levitettiin iha ohueksi kerrokseksi, jonka jälkeen pistettiin pakastimeen ja jonkun ajan päästä oli valmis. Jotenkin pyörii mielessä että nimessä olisi ollut joku ”cola” pääte tai keskellä olisi ”cola” mutta entiedä saatan olla väärässäkin. Muistaako siis kukaan tälläisen nimeä tai muistaako ylipäätänsä tehneensä? Kaikki apu arvostettua :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu