Maahanmuutto taitaa edelleen olla yksi iso teema vaaleissa

Väitän että Pakolaisten vastaanotto lisää hyvinvointivaltiolle kohdistuvaa rasitusta. Maahanmuuttajien keskipalkat ovat usein pienemmät kuin valtaväestöllä. Pienemmät palkat tuottavat pienempiä veroja. Lisäksi on maahanmuuttajien työttömyys, joka syö verovaroja.
13241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomen jokseenkin antelias sosiaaliturva ja liberaali turvapaikkapolitiikka muodostavat voimakkaan vetovoimatekijän, eli tänne halutaan kenties tulla jo pelkästään niiden perusteella. Antelias sosiaaliturva syö myös verovaroja.

Äänestä

Loiseläimet lähtee, kun isäntäeläimestä ei enää saa irti ravinteita.

Suomalaiset maksaa liikaa veroja.

Äänestä
  • Ei vaan valtio kohdentaa rahat väärin.

    Äänestä

Humanitaariset arvot ja moraalinen auttamisenhalu ei saa koskaan mennä oman kansan edun ja hyvinvoinnin edelle.

Äänestä
  • Näinhän se on ja ylipäätänsä tuo näytetään unohtavan, että vaaleihin ehdolle asettuminen ei ole teatteria ja mevien ,uppoavien akendojen keksimistä, joiden varjolla pyritään poliittiseen asemaan .

    Kyse on itsensä asettamisesta käytettäväksi yhteisten asioiden hoitamiseen .

    Eduskuntavaaleissa maan edun sekä kansalaisten yhteisten intressien ajamiseksi ja kunnallisvaaleissa yhteisien kunnallisten asioiden hoitamiseksi kunnallisella saralla kuntalaisten yhteiseksi hyväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän se on ja ylipäätänsä tuo näytetään unohtavan, että vaaleihin ehdolle asettuminen ei ole teatteria ja mevien ,uppoavien akendojen keksimistä, joiden varjolla pyritään poliittiseen asemaan .

    Kyse on itsensä asettamisesta käytettäväksi yhteisten asioiden hoitamiseen .

    Eduskuntavaaleissa maan edun sekä kansalaisten yhteisten intressien ajamiseksi ja kunnallisvaaleissa yhteisien kunnallisten asioiden hoitamiseksi kunnallisella saralla kuntalaisten yhteiseksi hyväksi.

    Juuri näin se on. Monet poliitikot vain tuppaavat ajamaan omaa ja/tai sidosryhmiensä etua. Tällaiset poliitikot vaihtoon.

    Hyvää yleissivistystä rakenteellisesta korruptiosta.

    Korruption monet kasvot
    https://youtu.be/3YdQ1PZ12ic

    Meillä on todellistakin korruptiota, mutta lehdistöä kiinnostaa vain pääministerin mekko!
    https://youtu.be/ekT_hHRwtkM

    Äänestä

Minulla sol siivojana on kyllä pieni palkka
ja työkokeilussa orjapalkka.
Yritätkö sanoa että valtaväestö on minua paremmissa palkoissa,
Yrität vain saada mamuille parempaa palkkaa ko suomalaisille orjille senkin paskiainen

Äänestä

Minen paljo puheisiin perusta. Keksiköö millasia satuja tai valikkoo teemojaan. Mää katton sihe mitä ovat saaneet aikaa ja valitten puolueen sen mukaan joka ajaa mun näköstä maailmaa ja pitää huolen siitä et nuorisolla on viel maailma ja tulevaisuus ja työllänsä mahdollisuus toimeen tulloon.

Sen takia en äänestä ainuttakaan puoluetta joka seisoi eläkeputken poiston takana. Ton vastustajie ei monta ollut ja sil ei ole väliä, oli aate mikä tahansa, mut se joka ajaa mun etuja saa mun ääneni muista aatteista piittaamatta.

Ehdokas valitaa sit sil periaatteel, jok puhuu asioist asioina ja tietää mitä asioita ylipäätäs ajetaa kunnallispolitiikassa ja jonk ajatukset on lähimpänä mun näkemyksiäni.

Äänestä

Tai toki on vaalien aihepiiriin kuuluva ,mutta ei kunnalisvaalien, sillä tuo kuluu sisäministeriön alaisiin asioihin

https://intermin.fi/maahanmuutto

Äänestä
  • Veikkaan että kyseinen teema vaikuttaa myös kuntavaaleissa, vaikka onkin eduskuntavaalien teema.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veikkaan että kyseinen teema vaikuttaa myös kuntavaaleissa, vaikka onkin eduskuntavaalien teema.

    Sellaiset eivät kuulu kuntavaaleihin ja asiat joitta käsitellään asiayhteyksissä joihin ne eivät kuulu vievät pohjan asiain hoidolta. Tuolla on rutkasti monia asioita jotka vaativat ratkaisuja. Esim toisen asteen koulutus on asetettu pakolliseksi ja tuon asettaa uusia vaatimuksia mm. materiaalien ja budjetointien suhteen . Tuo vastuu on peruskoulutuksen suhteen yhteisesti valtiolla ja kunnilla .

    https://minedu.fi/perusopetus

    Aiheita riittänee ....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Väitän että Pakolaisten vastaanotto lisää hyvinvointivaltiolle kohdistuvaa rasitusta. Maahanmuuttajien keskipalkat ovat usein pienemmät kuin valtaväestöllä. Pienemmät palkat tuottavat pienempiä veroja. Lisäksi on maahanmuuttajien työttömyys, joka syö verovaroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu