Kiinteistönvälittäjän ammatti on jämähtänyt viime vuosituhannelle

Hankitaan välitettävä kohde, ilmoitetaan siitä netissä, käydään näyttämässä kiinnostuneille ja järjestetään kaupat - siinä se duuni lyhykäisyydessään.

Työ on hyvin yksinkertaista. Välittäjät eivät tiedä välittämistään kohteista kuin juuri ne perusasiat (eikä voikaan tietää), jotka lain mukaan ostajalle on kerrottava. Jos heiltä kysyy yhdenkään vaikeamman kysymyksen, voit olla varma ettei täydellistä vastausta heru, koska heidän pitää se joko kysyä myyjältä, tai muuten selvittää, tai sitten eivät vaan halua kertoa vaikka tietäisivätkin.

Kaupan järjestäminen on taas erittäin helppoa tänä päivänä. Miltei kaikki (niin asunto-osakkeet kuin myös kiinteistötkin) voi myydä sähköisesti. Kauppakirjat laaditaan valmiille pohjille ja muutaman soittokierroksen jälkeen pankkiin aika. Huolehditaan ne samat dokkarit kaupantekoon kuin niissä kaikissa muissakin kaupoissa, tehdään verolaskelma valmiille pohjille ja huolehditaan että verot maksetaan kaupanteossa (kiinteistöjä ja uudiskohteita lukuunottamatta). Hyvin yksinkertaista ja helppoa. Miksi sitten jokainen välittäjä väittää hommaa vaikeaksi? Koska varsinkin etelä-Suomessa on melkein jokaiselle myytävälle kohteelle eri välittäjä, eli ihan älyttömästi kilpailua. Myynti on myös valitettavasti usein pitkäkestoista, eli prosessi ei ole ohi aivan hetkessä. Tiliväli on siis iso.

Koko homma toimii edelleen samojen perusasioiden kautta, millä se on toiminut vuosikymmeniä. Ainoana poikkeuksena digitaalisuus markkinoinnissa ja kaupan järjestämisessä. Välittäjä ei ihan oikeasti vastaa edelleenkään juurikaan mistään, kunhan muistaa selvittää ja kertoa ne vähimmäisasiat kohteista. Verotukselliset asiat, perhe- ja jäämistöoikeudelliset jne jne. Parempi jättää edes kysymättä välittäjältä näistä. Jos ja kun saat vastauksia, on oman oikeusturvasi kannalta toivottavaa, että konsultoit ihan jotain toista.

Miksi hommasta saatava korvaus on kuitenkin edelleen prosenttiosuus myyntihinnasta? Työn oikeaan vaativuuteen nähden puhutaan summista, johon ei yllä missään muussa toimialassa sen oikeaan vaativuuteen nähden. Mutta, vaikka kuinka tätä pohtisi, päätyy lopputulemaan, että välittäjiä on ja tulee edelleen olemaan myös tulevaisuudessa. Kiinnostavaa olisi kuitenkin tietää, että milloin toimiala saa sen oikean uudistuksen.
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

> ... korvaus on kuitenkin edelleen prosenttiosuus myyntihinnasta

Todella omituista.
Juristit saavat 500...1000€/tunti mutta saman saa parhaimmillaan LKV valokuvaamalla asunnon, ilmoituksen jättämällä ja laatimalla paperit.
Puhelisoitolla saa isännöitsijäntodistuksen liitteineen.
200 tonnin asunnosta palkkio 4500€

Vasta vaikeammassa kohteessa on oikeasti tehtävä työtä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hankitaan välitettävä kohde, ilmoitetaan siitä netissä, käydään näyttämässä kiinnostuneille ja järjestetään kaupat - siinä se duuni lyhykäisyydessään.

Työ on hyvin yksinkertaista. Välittäjät eivät tiedä välittämistään kohteista kuin juuri ne perusasiat (eikä voikaan tietää), jotka lain mukaan ostajalle on kerrottava. Jos heiltä kysyy yhdenkään vaikeamman kysymyksen, voit olla varma ettei täydellistä vastausta heru, koska heidän pitää se joko kysyä myyjältä, tai muuten selvittää, tai sitten eivät vaan halua kertoa vaikka tietäisivätkin.

Kaupan järjestäminen on taas erittäin helppoa tänä päivänä. Miltei kaikki (niin asunto-osakkeet kuin myös kiinteistötkin) voi myydä sähköisesti. Kauppakirjat laaditaan valmiille pohjille ja muutaman soittokierroksen jälkeen pankkiin aika. Huolehditaan ne samat dokkarit kaupantekoon kuin niissä kaikissa muissakin kaupoissa, tehdään verolaskelma valmiille pohjille ja huolehditaan että verot maksetaan kaupanteossa (kiinteistöjä ja uudiskohteita lukuunottamatta). Hyvin yksinkertaista ja helppoa. Miksi sitten jokainen välittäjä väittää hommaa vaikeaksi? Koska varsinkin etelä-Suomessa on melkein jokaiselle myytävälle kohteelle eri välittäjä, eli ihan älyttömästi kilpailua. Myynti on myös valitettavasti usein pitkäkestoista, eli prosessi ei ole ohi aivan hetkessä. Tiliväli on siis iso.

Koko homma toimii edelleen samojen perusasioiden kautta, millä se on toiminut vuosikymmeniä. Ainoana poikkeuksena digitaalisuus markkinoinnissa ja kaupan järjestämisessä. Välittäjä ei ihan oikeasti vastaa edelleenkään juurikaan mistään, kunhan muistaa selvittää ja kertoa ne vähimmäisasiat kohteista. Verotukselliset asiat, perhe- ja jäämistöoikeudelliset jne jne. Parempi jättää edes kysymättä välittäjältä näistä. Jos ja kun saat vastauksia, on oman oikeusturvasi kannalta toivottavaa, että konsultoit ihan jotain toista.

Miksi hommasta saatava korvaus on kuitenkin edelleen prosenttiosuus myyntihinnasta? Työn oikeaan vaativuuteen nähden puhutaan summista, johon ei yllä missään muussa toimialassa sen oikeaan vaativuuteen nähden. Mutta, vaikka kuinka tätä pohtisi, päätyy lopputulemaan, että välittäjiä on ja tulee edelleen olemaan myös tulevaisuudessa. Kiinnostavaa olisi kuitenkin tietää, että milloin toimiala saa sen oikean uudistuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu