Maastoajolupa oikeuttaa metsästämään tieltä ja auton tai mönkkärin luota

Vuosikymmeniä eräharrastuksen parissa viettäneenä ja nyt jo ikääntyneenä metsästäjänä olen ihmetellyt tätä nykymenoa.

Maastoajolupa on nykyisin aika hyväkuntoisilla henkilöillä,

Keskustelin tuossa juuri vähän aikaa sitten yhden henkilön kanssa asiasta täällä itä-suomessa,

Hänellä oli maastoajolupa jonko liikuntaperustein oli saanut,

Ampui auton vierestä koppelon ja hyvin ripeästi pääsi liikkelle auton vierestä jai ojan yli hyppäämällä noutamaan linnun. Lintu maasturin tavaratilaan ja uutta saalista kohti.

Kaikki me metsästäjät tiedetään, että lintuja olisi helpoin saada tieltä käsin.

OLisin ymmärtänyt maastoajoluvan, mikäli henkilöllä olisi ollut oikeasti vaikea liikkua, esim pyörätuoli Hän kuitenkin liikkui kävellenripeäminin, kuin minä.

Rahalla saa ilmeisesti myös maastoajoluvan. Maasturista päätellen ainakin vaikutti, että raha oli käyttöväline.

Oli hänellä kuuleemma myös mönkkärin, minkä käyttö myös sallitua .

En ole katkera, mutta kuitenkin ihmetyttää, jos metsästys on menossa tähän suuntaan.
14266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Maastoajoluvan metsästykseen saa korkeintaan henkilö jolla todettu esim niin rajoittava vamma että on joutunut työelämästäkin jäämään sairaseläkkeelle. Tunnen yhden pyörätuolilla liikkuvan jolla tällainen lupa on. Helposti sitä ei todellakaan saa kun olen nähnyt erään liikuntarajoitteisen tällaista hakeneen. Tällainen henkilö ei todellakaan juokse ojien taakse muita vikkelämmin joten kirjoituksesi se osa oli provokaatiota.

Äänestä
  • Vaikka osa olisikin provoa niin tuo on nykypäivää. Autoilla ajellaan metsäautoteillä ja nimenomaan siihen aikaan kun tiedetään että metsäkanalinnut tulee syömään soratietä kiviä.
    Tätä on vaikeaa valvoa joten ei jää muuta keinoa kuin kiristää muita metsästyksen liittyviä asioita kuten vaikkapa täydellinen lyijykielto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka osa olisikin provoa niin tuo on nykypäivää. Autoilla ajellaan metsäautoteillä ja nimenomaan siihen aikaan kun tiedetään että metsäkanalinnut tulee syömään soratietä kiviä.
    Tätä on vaikeaa valvoa joten ei jää muuta keinoa kuin kiristää muita metsästyksen liittyviä asioita kuten vaikkapa täydellinen lyijykielto.

    Edellä olevan johdosta ehdotan : Koska moottoripyörien nopeuksien valvonta on hivenen hankalaa, on henkilöautojen enimmäisnopeudeksi asetettava 80 km/h, siinähän oppivat sitten moottoripyöräilijät ajamaan sääntöjen mukaisesti...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellä olevan johdosta ehdotan : Koska moottoripyörien nopeuksien valvonta on hivenen hankalaa, on henkilöautojen enimmäisnopeudeksi asetettava 80 km/h, siinähän oppivat sitten moottoripyöräilijät ajamaan sääntöjen mukaisesti...

    Kuka sitä valvoo? Kesällä ajoin ympäri Suomea liki 10 000 km ja ainoastaan yhden kerran tuli poliisiauto vastaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka sitä valvoo? Kesällä ajoin ympäri Suomea liki 10 000 km ja ainoastaan yhden kerran tuli poliisiauto vastaan!

    Sitäpä juuri tarkoitinkin, jos ei valvota on ihan sama millaisia lakeja kirjoitetaan/hyväksytään... Oma asiansa on myös se, että toinen tekee rikoksen ja lakia noudattavalle asetetaan lisärajoitteita, kuten 18.10.2020 9:53 haaveileepi.

    Äänestä

On metsästyksessä valvonta,valvonnan suorittaa toinen metsästäjä.
Tämä joko vie tai ei vie asiaa metsästys-seuran tietoon. Seuran hallitus tekee sitten päätöksen,mitä tälle metsästyslain rikkojalle tehdään.Asia käsitellään joko seuran-hallituksessa tai vaikeimmissa tapauksissa asia siiretään viranomaisten piiriin.
Nämä kyllä sitten tutkii seuran pyynnöstä asian.Käräjien maksajina on joko seura tai
metsästysrikokseen syylistynyt henkilö.Ikävintä tässä vain tahtoo olla ,että seura saataa olla metsästystä rikkoneen vallassa,jolloin se joka asiasta kantelee saa sanktioita syyttä. Ajatteleppa ihan ite!

Äänestä
  • Siis esimerkiksi : "Repe" ampuu jäniksen heinäkuussa, seura rankaisee "Sepiä, "Ramia" ja "Carl-Juhania", asettaa heille kiellon jäniksen metsästykseen ajalle 1.9- 28.2 ja valtio lakia kiristää metsästyslakeja entisestään, koska/kun "Repe" rikkoi lakia.. Viittaan tässä 18.10.2020 klo.9:53

    Äänestä

  • Sinulla on nyt tosiasiat melko pahasti sekaisin.

    Metsästysrikoksesta tai -rikkomuksesta voi ilmoittaa poliisille kuka tahansa, ei siihen mitään metsästysseuraa tarvita.

    Eikä metsästysseuraa voi syyttää tai tuomita metsästysrikoksista.

    Laittoman tai seuraa vahingoittavan toiminnan takia metsästysseura voi erottaa jäseniänsä, mutta siihenkin tarvitaan vahvat perusteet. Lainvoimainen rikostuomio taitaa olla yksi sellainen peruste.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on nyt tosiasiat melko pahasti sekaisin.

    Metsästysrikoksesta tai -rikkomuksesta voi ilmoittaa poliisille kuka tahansa, ei siihen mitään metsästysseuraa tarvita.

    Eikä metsästysseuraa voi syyttää tai tuomita metsästysrikoksista.

    Laittoman tai seuraa vahingoittavan toiminnan takia metsästysseura voi erottaa jäseniänsä, mutta siihenkin tarvitaan vahvat perusteet. Lainvoimainen rikostuomio taitaa olla yksi sellainen peruste.

    Onko tosiasiat ihan sekaisin.
    Oliko aloituksesi ihan tarpeelinen,taidat olla rolli!
    Vaihtoehtona on Metsästysrikokseen syylistynyt.
    Ajatteleppa ihan ite!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis esimerkiksi : "Repe" ampuu jäniksen heinäkuussa, seura rankaisee "Sepiä, "Ramia" ja "Carl-Juhania", asettaa heille kiellon jäniksen metsästykseen ajalle 1.9- 28.2 ja valtio lakia kiristää metsästyslakeja entisestään, koska/kun "Repe" rikkoi lakia.. Viittaan tässä 18.10.2020 klo.9:53

    Koskeeko tämä täätä Karhun pentu asiaa.
    Heinäkuussa ammuttu jänis on rauhoitettu,niin ollen valtion hoidettava asia.
    Seuran vuokraamilla alueilla tapahtuneista rikkomuksista tulee ilmoitaa,
    aina,ensisijaisesti seuralle joka sitten suorittaa jatkotoimenpiteet.
    Metsästys-seuraan kuulumaton voi sitten suoraan ilmoitaa Poliisille.
    "Repe/ Rami/ ja Carl-Juhani "saivat aika lievän sanktion(Jänikselle)kielto
    1.9-28.2 Seuran puolelta."Repe" varmaankin joutui vastaamaan rauhoitetun jäniksen ampumisesta "Ramin" ja Carl.Juhanin"kanssa valtiolle.Suomessa on Riistanvalvojia ja
    metsästäjiä jotka hoitavat valvonnan. Ajatteleppa ihan ite.

    Ei koske, lähinnä itse "haaveilen" siitä, että hän joka rikoksen tekee saisi rapsut, eikä siten kun 18.10.2020 klo 9:53 "haaveilee" : ".......Tätä on vaikea valvoa joten ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kiristää muita metsästykseen liittyviä asiota...." Onko tosiaan mielestäsi oikein rangaista niitä jotka metsästävät/toimivat sääntöjen/lakien mukaisesti, vain siksi, ettei valvontaa ole ja kiinni ei voi jäädä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tosiasiat ihan sekaisin.
    Oliko aloituksesi ihan tarpeelinen,taidat olla rolli!
    Vaihtoehtona on Metsästysrikokseen syylistynyt.
    Ajatteleppa ihan ite!

    Jos joku on rolli, niin sinä.

    Ei aihetta enempään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei koske, lähinnä itse "haaveilen" siitä, että hän joka rikoksen tekee saisi rapsut, eikä siten kun 18.10.2020 klo 9:53 "haaveilee" : ".......Tätä on vaikea valvoa joten ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kiristää muita metsästykseen liittyviä asiota...." Onko tosiaan mielestäsi oikein rangaista niitä jotka metsästävät/toimivat sääntöjen/lakien mukaisesti, vain siksi, ettei valvontaa ole ja kiinni ei voi jäädä ?

    Valvonta saadaan juuri näin kuinka sen esitit.
    Toimii takuu varmasti,kun 300.000 metsästäjää joutuu valvomaan toisiaan.
    Tämä kun saadaan toimimaan,niin lakeja /sääntöjä ei tarvitse kenenkään rikkoa,
    eikä ketään rankaista.Eikä metsästykseen liittyviaä asioita tarvitse kiristää.
    On sitten eri asia jos metsästyksen ulkopuolinen rikkoo metsästystä ja metsästäjiä rankaistaan.(Esim: Tämä nuotio juttu jossa panos räjähti.)
    Edelleen toistan :Riistanvalvojat ja metsästäjät ovat valvojia.
    Ajatteleppa ihan ite!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos joku on rolli, niin sinä.

    Ei aihetta enempään.

    Ajatteleppa ihan ite!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vuosikymmeniä eräharrastuksen parissa viettäneenä ja nyt jo ikääntyneenä metsästäjänä olen ihmetellyt tätä nykymenoa.

Maastoajolupa on nykyisin aika hyväkuntoisilla henkilöillä,

Keskustelin tuossa juuri vähän aikaa sitten yhden henkilön kanssa asiasta täällä itä-suomessa,

Hänellä oli maastoajolupa jonko liikuntaperustein oli saanut,

Ampui auton vierestä koppelon ja hyvin ripeästi pääsi liikkelle auton vierestä jai ojan yli hyppäämällä noutamaan linnun. Lintu maasturin tavaratilaan ja uutta saalista kohti.

Kaikki me metsästäjät tiedetään, että lintuja olisi helpoin saada tieltä käsin.

OLisin ymmärtänyt maastoajoluvan, mikäli henkilöllä olisi ollut oikeasti vaikea liikkua, esim pyörätuoli Hän kuitenkin liikkui kävellenripeäminin, kuin minä.

Rahalla saa ilmeisesti myös maastoajoluvan. Maasturista päätellen ainakin vaikutti, että raha oli käyttöväline.

Oli hänellä kuuleemma myös mönkkärin, minkä käyttö myös sallitua .

En ole katkera, mutta kuitenkin ihmetyttää, jos metsästys on menossa tähän suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu