Rakkaiden tapaaminen taivaassa ?

Olen usein miettinyt, tapaanko taivaassa, jos sinne pääsen, henkilön, jota olen mielestäni rakastanut eniten, vai ex- puolison tai nykyisen, vai jonkun väliaikaisen ihastuksen, jota kohtaan on ollut tunteita ja intiimiä kanssakäymistä. Entä ne, jotka ovat olleet minuun rakastuneita ? Ketä he tapaavat, jos minun tunteeni heitä kohtaan eivät ole olleet rakkaudellisia ? Raamatun mukaan, kun kaksi ihmistä yhtyy toistensa kanssa, heistä tulee yksi. Mahtaa olla varsinainen kavalkadi vartoomassa.
16255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

UskoJeesukseen on se asia, että sinne edes pääsee, ja se on Jumalan armoa

Äänestä
  • Mielisairailla on toivoa 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielisairailla on toivoa 🤣

    Kaikilla on toivoa.

    Äänestä

No, Jeesus kehoitti rakastamaan jopa vihollisia. Ehkä sinun käsitys rakkaudesta on vielä hiukan puutteellinen.

"Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."
Mat. 5:44-45

Taivaassa rakastetaan kaikkia.

Äänestä
  • Ne, jotka sinne pääsevät, saavat sellaista nähdä,

    ja Jumala on Raamatussa

    ihmisille

    ehtonsa sanellut

    Äänestä

Hauskaa mietintää! Kyllä, taivaassa nähdään kaikki siellä olevat rakkaat ihmiset. Kyllä kauan yhdessä olleet pariskunnat varmasti sielläkin viettävät aikaa paljon yhdessä, ehkä jopa asuvat saman katon alla. Kaikki ihmiset ovat siellä keskenään niin kuin veljiä ja sisaria. Siellä ei enää menneitä tarvitse muistella tai mitään jännittää menneiden asioiden vuoksi. Tsempit!

Äänestä

Rakastavaiset ja vihamiehet syntyvät ns. Käsi kädessä. Taivasta ei ole vaan tuonpuoleinen ja se on tuossa vieressä "verhon takana" Siellä on toiset maailmat eri värähtelytasolla.
Tuonpuoleisessa ei sieluilla ole sukupuolta mutta tunnistamme kyllä vanhat tuttavamme ja rakkaimpamme. Puhuminenkaan ei onnistu kun ei ole kehoa, kommunikoimme ajatuksen voimalla.
Näin olen asiaa jaakaillut, ei tarvii uskoa kenenkään.

Äänestä
  • Lisäys. Ei siellä ole mitään jumalaakaan, ei jeesusta eikä helvettiä sarvipääisäntineen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäys. Ei siellä ole mitään jumalaakaan, ei jeesusta eikä helvettiä sarvipääisäntineen.

    Kiitos näkemyksestäsi! Kyllä Jumala on. Isä, Poika ja Pyhähenki. Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos näkemyksestäsi! Kyllä Jumala on. Isä, Poika ja Pyhähenki. Kaikkea hyvää sinulle!

    Minkäläinen jumala? Vanhan miehen näköinenkö? Siellä ei ole mitään joka muistuttaisi liharuumista vaatteineen.
    kaikki ovat astraalisia olentoja ilman hahmoa. No ehkä hehkuvat valoa puhtaimmat sielut.

    Äänestä

Tietenkin näemme taivaassa läheiset. Odotan näkeväni kuolleen poikani. Ikävöin häntä usein.

Äänestä
  • Uskon, että hänkin rukoilee sinun puolestasi siellä. Tulette varmasti kohtaamaan vielä. Siunausta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskon, että hänkin rukoilee sinun puolestasi siellä. Tulette varmasti kohtaamaan vielä. Siunausta!

    pyhäääääääääääääääääääääääää nyt ei kyllä pysty 🤣🤣🤣

    Äänestä

Jopa tuosta olisi tulossa helvetinmoinen härdelli ja hirmuinen sekanainti. Ja iankaikkinen valitus vielä siitähi. Jeesusta tai Pietaria en kyllä näin umpiheterona kimppaan kyllä ota.
Parempi hakeutua vain suosiolla sinne lämpimämmälle puolelle ja jakaa vuorot vaikka kortilla.

Äänestä

Sen puolesta-jutun saa jättää lähtiessään😬

Äänestä

Vaikka ei olisi rakastanut puolisoa, voi nähdä hänessä paljon positiivista. Tietenkin näemme kaikki meille tärkeät henkilöt taivaassa.
Jeesus lupasi olemme Hänen veljiään joten mitään tunnekuormaa siellä ei ole, kukaan ei valehtele enää koska ei tarvitse machoilla. Elämässä ollaan usein pelokkaita ettei uskalleta edes tehdä hyviä tekoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen usein miettinyt, tapaanko taivaassa, jos sinne pääsen, henkilön, jota olen mielestäni rakastanut eniten, vai ex- puolison tai nykyisen, vai jonkun väliaikaisen ihastuksen, jota kohtaan on ollut tunteita ja intiimiä kanssakäymistä. Entä ne, jotka ovat olleet minuun rakastuneita ? Ketä he tapaavat, jos minun tunteeni heitä kohtaan eivät ole olleet rakkaudellisia ? Raamatun mukaan, kun kaksi ihmistä yhtyy toistensa kanssa, heistä tulee yksi. Mahtaa olla varsinainen kavalkadi vartoomassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu