Anni Arvolan 6.9.2020 näkemä näkysarja Suomen jakautumisesta

Anni Arvolan 6.9.2020 näkemä näkysarja Suomen jakautumisesta

Näin parven mustia lintuja, jotka lensivät auton eteen, jonka kyydissä olin. Koin linnut pahoina enteinä itselleni, kristityille ja Suomelle.

Näin, että Suomen lipusta nostettiin sininen risti pois, ja valkoisen lipun yläreunaan kirjoitettiin sinisellä Suomi.

Näin kaksi Suomen lippua ja jonkin kolmannen lipun, jotka ikään kuin valuivat viemäriin ja menivät Britannian päälle.

Näin Suomen kartan, jonka maanmuodot mullistuivat noin Joensuun kohdalta etelän suuntaan luovutetun Karjalan alueelle. Alue liikkui ja valui etelämmäksi.

Ymmärrän Suomen jakautuvan vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan rajan mukaisesti eteläisen Suomen poistaessa ristin lipustaan ja Karjalan liittyvän takaisin tähän pohjoisempaan Suomeen. Silloin on kaksi erillistä, mutta kuitenkin samaa Suomea: pohjoinen osa ja Karjala yhdessä sekä erikseen eteläinen Suomi. Venäjällä on maarajaa molempien kanssa.

Lopuksi näin kauniin, jalon ja upean, perinteisen puusohvan, jonka sisälle minut zoomattiin niin, että näin lähempää puiden syyt, joiden sisälle minä menin. Siellä oli pimeitä, tyhjiä ja syöviä suita tai aukkoja mädättämässä sohvaa sisältä käsin. Tulkitsen puusohvan tarkoittavan nykyistä Suomea, joka on mädäntymässä.
467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Näin, että Suomen lipusta nostettiin sininen risti pois"

wtf...? Juuri muutama päivä sitten pidin saarnan eräällä s24 keskusteluosastolla (maailmanmenoa?) ja haukuttuani hengellistä välinpitämättömyyttä Suomessa, kritisoituani tyhjänpäiväistä nettikeskustelua lyhyistä voivottelu kommenteista, ja turhanpäiväisiä juoruja, ja ilmennettyäni "joojoo" reaktioita "ennustetuista nousevista profeetoista yms." pyysin lopuksi irrottamaan seuraavaksi lipusta ristin.

Äänestä

"Tulkitsen puusohvan tarkoittavan nykyistä Suomea, joka on mädäntymässä."

Puuosat on uusittava.Ja niitä ei voida ottaa muualta kuin Venäjältä. Tätä tointa Suomen syöjät vihaavat. Eletään aikaa, jolloin vääristelijöiden asiat on käännettävä toisinpäin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Medusa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hermes

Arvelen, että Hermes vastaa profeettaa. Medusa on asioiden vääristelijä, ja häntä on katsottava peilin kautta. Hermeen tunnus on valtikka, josta puhutaan myös raamatussa. Juttu medusasta muistuttaa paljon raamatun lopun ajan kertomusta.

Äänestä
  • Eletään aikaa, jolloin monet muutkin, kuin vääristelijöiden asiat on käännettävä toisinpäin. os, niin Hermes oli mies, mutta nyt se on nainen. Medusa oli nainen, nyt se on mies. Tai sitten medusa kuvaa käärmeen vuonna itsenäistynyttä Suomineitoa?
    On se ihme miten kukaan muu ei ole täällä näitä asioita tutkinut. Kysymyksen olen jo antanut vastasiko troijan sota tulevaa suursotaa?
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Troijan_sota

    On myös muistaakseni ennustettu, että Venäjä puolustaisi suursodassa kreikkaa.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Anni Arvolan 6.9.2020 näkemä näkysarja Suomen jakautumisesta

Näin parven mustia lintuja, jotka lensivät auton eteen, jonka kyydissä olin. Koin linnut pahoina enteinä itselleni, kristityille ja Suomelle.

Näin, että Suomen lipusta nostettiin sininen risti pois, ja valkoisen lipun yläreunaan kirjoitettiin sinisellä Suomi.

Näin kaksi Suomen lippua ja jonkin kolmannen lipun, jotka ikään kuin valuivat viemäriin ja menivät Britannian päälle.

Näin Suomen kartan, jonka maanmuodot mullistuivat noin Joensuun kohdalta etelän suuntaan luovutetun Karjalan alueelle. Alue liikkui ja valui etelämmäksi.

Ymmärrän Suomen jakautuvan vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan rajan mukaisesti eteläisen Suomen poistaessa ristin lipustaan ja Karjalan liittyvän takaisin tähän pohjoisempaan Suomeen. Silloin on kaksi erillistä, mutta kuitenkin samaa Suomea: pohjoinen osa ja Karjala yhdessä sekä erikseen eteläinen Suomi. Venäjällä on maarajaa molempien kanssa.

Lopuksi näin kauniin, jalon ja upean, perinteisen puusohvan, jonka sisälle minut zoomattiin niin, että näin lähempää puiden syyt, joiden sisälle minä menin. Siellä oli pimeitä, tyhjiä ja syöviä suita tai aukkoja mädättämässä sohvaa sisältä käsin. Tulkitsen puusohvan tarkoittavan nykyistä Suomea, joka on mädäntymässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu