Ikean asiakaspalvelu

Ikean asiakaspalvelua ei ole helppoa boikotoida, kun sitä ei näytä olevan ollenkaan, mutta jos noin on, niin uskaltaako sellaisesta talosta yleensä ostaa mitään, johon ei saa millään yhteyttä. Pitäisi ainakin asua ihan tavaratalon vieressä, että voisi marssia oudosti hajonneet ja oudolle haisevat kaapit kainalossa palauttamaan.
221619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ei meillä ole aikaa lähteä keskustelemaan jokaisen tyytymättömän asiakkaan kanssa. Asiakas saa palvella itse itseään ja me vain hoidamme maksutapahtuman kasssalla. Jos on ongelmia, kannattaa ostaa uusi parempi tuote. Samalla voi kertoa kassalle, että edellinen ostos oli jotenkin viallinen.

t. Ikea

Äänestä
  • Me täällä Ikeassa rakennutamme OX2:lla tuulivoimaloita toisten maille ja pilaamme esim. ihmisten mökkeilymahdollisuudet. Tietystikään emme maksa korvauksia kiinteistöjensä arvon menettäneille mökkiläisille tai alueen maanomistajille. Maanomistajat saavat tyytyä tuulivoimaloiden rampauttamiin lintuihin, syökööt niitä. Ne voi tehdä ruuaksi meiltä hankituilta vain vähän myrkkyjä sisältävillä välineillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me täällä Ikeassa rakennutamme OX2:lla tuulivoimaloita toisten maille ja pilaamme esim. ihmisten mökkeilymahdollisuudet. Tietystikään emme maksa korvauksia kiinteistöjensä arvon menettäneille mökkiläisille tai alueen maanomistajille. Maanomistajat saavat tyytyä tuulivoimaloiden rampauttamiin lintuihin, syökööt niitä. Ne voi tehdä ruuaksi meiltä hankituilta vain vähän myrkkyjä sisältävillä välineillä.

    niin.. kun saadaan "puhdasta" energiaa ( enemminkin pitäisi puhua verisestä energiasta) niin silloin ei ole mitään väliä kunka monta eläintä sen takia kuolee tai rampautuu. Viherhippi valitsee sähkön jolla tapetaan tuhansia eläimiä.
    Saksassakin tuulimyllyjen siipiin kuolee kymmeniä tuhansia lepakoita.

    Ikea mainostaa olevansa ympäristöystävällinen tuottamansa tuulivoiman ansiosta mutta se jättääkin kertomatta sen, että se saa tuulivoimapuistojensa sähköstä miljoonakorvaukset suomalaisilta veronmaksajilta. Lisäksi kun jätetään maksamatta aiheutetuista haitoista on yhteiskunnan kusetus maksimoitu. Verovaramme siirretään veroparatiiseihin, maanomistajakorvaukset yhdessä haittakorvausten kanssa jätetään maksamatta, linnut jätetään raajarikkoina kuolemaan, ihmisten mahdollisuudet nauttia mökeistään on pilattu jne. Kun vielä Ikean myyntituotteista löytyy milloin mitäkin asiakkaiden hengen ja terveyden vaarantavia ja jopa ne vieneitä myrkkyjä yms. täytyy tosiaan kysyä eikö Ikealla ole mitään käsitystä esim. yhteiskuntavelvoitteidensa hoitamisesta?

    Ikeassa vastuunpakoilu on yrityksen keskeisiä perusperiaatteita.

    Äänestä

Tuotteet valmistetaan halvalla ties missä.

Äänestä
  • Lastulevystä ei kunnon huonekaluja saa sen paremmin kuin aaltopahvistakaan. Ikeasta et saa kiinni ketään jota asiasi korjaaminen kiinnostaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lastulevystä ei kunnon huonekaluja saa sen paremmin kuin aaltopahvistakaan. Ikeasta et saa kiinni ketään jota asiasi korjaaminen kiinnostaisi.

    Ikea ei vastuistaan huolehdi muutenkaan. Pikkulapsia kuolee vaarallisten huonekalujen alle ja myrkyttyy kun Ikea ei ole halunnut testata myymiään tuotteita mutta se ei Ikeaa kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikea ei vastuistaan huolehdi muutenkaan. Pikkulapsia kuolee vaarallisten huonekalujen alle ja myrkyttyy kun Ikea ei ole halunnut testata myymiään tuotteita mutta se ei Ikeaa kiinnosta.

    Ikea ei välitä kunhan raha virtaa veroparatiiseihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikea ei vastuistaan huolehdi muutenkaan. Pikkulapsia kuolee vaarallisten huonekalujen alle ja myrkyttyy kun Ikea ei ole halunnut testata myymiään tuotteita mutta se ei Ikeaa kiinnosta.

    Tuotteiden testauksesta ei säästy rahaa, senpä vuoksi myrkylliset tuotteet myydään asiakkaille ja jos joku myrkytysoireista valittaa niin kaikki kiistetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuotteiden testauksesta ei säästy rahaa, senpä vuoksi myrkylliset tuotteet myydään asiakkaille ja jos joku myrkytysoireista valittaa niin kaikki kiistetään.

    Ikea pettää aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuotteiden testauksesta ei säästy rahaa, senpä vuoksi myrkylliset tuotteet myydään asiakkaille ja jos joku myrkytysoireista valittaa niin kaikki kiistetään.

    Noinhan tuo asia on. Siellä mitään vastuita tunneta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikea pettää aina.

    Kyä noi o.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuotteiden testauksesta ei säästy rahaa, senpä vuoksi myrkylliset tuotteet myydään asiakkaille ja jos joku myrkytysoireista valittaa niin kaikki kiistetään.

    Jouluna on monissa tuoteryhmissä uusia värejä myynnissä. Kuka tulee ja kokeilee tuleeko oireita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jouluna on monissa tuoteryhmissä uusia värejä myynnissä. Kuka tulee ja kokeilee tuleeko oireita?

    Värikkäimmät ovat vauvojen tuotteita. Miksi Ikea vaarantaa pikkulapset?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Värikkäimmät ovat vauvojen tuotteita. Miksi Ikea vaarantaa pikkulapset?

    Vieläpä jouluna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Värikkäimmät ovat vauvojen tuotteita. Miksi Ikea vaarantaa pikkulapset?

    Koska Ikeaa ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Pääasiassa tuotteet tehdään pahvista ja päälle liimataan viilu. Sohvakin on niin kevyt, että se pitää naulata lattiaan kiinni, muuten jos avaa tuuletusikkunan niin sohva vaeltaa pitkin seiniä.

    Äänestä

Ikeassa jälleen vaarallisia tuotteita myynnissä.

Äänestä
  • Meitä Ikealaisia tuo ei kiinnosta, kunhan saamme rahamme.

    Äänestä

IKEAn asiakaspalvelu on täysi 0, zero, nada.

Kattelin oman tilaukseni toimitustietoa siitä kuuluisasta sinisestä painikkeesta ja se vaan kertoo, ettei tilausta ole edes vielä aloitettu käsittelemään. Tästä on kulunut jo muutamia päiviä.

Yritin selvittää IKEAn asiakaspalvelusta Chatin kautta kun puhelinnumero tietoa ei ollut saatavilla niiden nettisivustolla (on ilmeisesti tarkoituksella laitettu paikkaan josta sitä ei löydy).

Chatissa odotin n. 1 h eli tunnin kun vihdoin eräs asiakspalvelija vastaili mutta en saanut mitään tietoa toimituksesta ja tavaran tilanteesta vaan täysin sama tieto kuin sieltä nettisivustolta löytyi eli tilauksen käsittelyä ei ole vielä aloitettu.

Kyseisen asiakaspalvelijan asenne oli sellainen, että hohoijakkaa... eli sanalla sanoen ynseä ja ylimielinen ja tyyliin, että mitä tänne chattiin tulet kyselemään asioista - tilaus ei ole vielä myöhässä..

Jep jep.. IKEAsta en enää osta mitään, ihan OK tuotteita toki sieltä löytyy mutta niitä löytyy muualtakin, joten bye bye IKEA.

Enkä taida olla yksi näiden juttujen kanssa koskien IKEAn toimintaa.

Äänestä

"hauskinta" on se kun menee ikeasta jotain tiettyä ostamaan ja sitten pitää kävellä kilometritolkulla koko helvetin labyrintti läpi ennenkuin jotain löytää jos löytää.
On se vaan semmonen keksintö että sitä ei voi muut kuin ruotsalaiset keksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ikean asiakaspalvelua ei ole helppoa boikotoida, kun sitä ei näytä olevan ollenkaan, mutta jos noin on, niin uskaltaako sellaisesta talosta yleensä ostaa mitään, johon ei saa millään yhteyttä. Pitäisi ainakin asua ihan tavaratalon vieressä, että voisi marssia oudosti hajonneet ja oudolle haisevat kaapit kainalossa palauttamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu