Lapsista erossa olo ahdistaa

Emme ole vielä eronneet ja lopullista erpäätöstä ei olla vielä tehty. Itseäni ahdistaa etukäteen ajatus siitä, että olen lapsista erossa sekä se, että uskon etenkin nuorimmaisen ikävöivän kovasti myös minua. Puoliso on aiemmin tehnyt reissutyötä, joten olen ollut paljon yksin lasten kanssa. Ehkä siitä syystä tämä tuntuukin tosi kamalalta.

Tietysti haluan, että lapset ovat myös isällään ja toivon, että eron myötä isä oppisi ja ottaisi vastuuta enemmän suhteestaan lapsiin. Mutta silti tämä asia tuntuu pahalta ja sen vuoksi huomaan eropäätöstä kokoajan venyttäväni.

Lapset ovat jo suht isoja, joten varmasti pärjäävät. Todennäköisesti tämä on ikävintä itselle. Tottuuko lapsista erossa olemiseen ?
8406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä siihen tottuu. Ensimmäiset isä-viikonloput tms.ovat omituisia, ei oikein tiedä miten olla ja mitä tehdä, mutta lopulta niistä alkaa nauttia. On oikeasti tauko arjen härdellistä ja aikaa itselle.

Äänestä

Ethän sinä eroaa lapsista, mutta lasten isä, niin miksi suret, nainen?

Viimeinen seksikokemus ennen eroa puuttuisi.
Kehonne vetävät tottumuksesta puoleensa ennen lopullista tyrmäystä ja kokemusta.
Pehmeä lasku.

Kyllä lapset ymmärtävät, että Suomi tahtoo eroja, kannustaa.
Ei tässä mitään koska Maapallon Erofilosofian Ero on ERO, joka on Lääke nro 1.

(Kuka v-----a lapsista välittää, nehän ovat pieniä, eivät osaa ajatella!)

Äänestä

Ajattele niin päin, että sinulla on vapaata joka toinen vkl. Voit tehdä ihan mitä haluat tai olla tekemättä mitään.

Äänestä
  • Miten niin aloittajalla olisi vapaata joka toinen viikonloppu?
    Kannattaa keskustella ensin miehen ja sitten lasten kanssa.
    Siinä keskustellessa se selviää miten aloittajan perheessä lasten hoito (mahdollisen eron) jälkeen tulisi olemaan. Ei täällä sitä kukaan muu voi apn miehen oikeuksia polkea, eikä päättää, että lapset olisivat isällään vain joka toinen viikonloppu.
    Eikös 10-12 vuotiailla, ja sitä vanhemmilla, lapsilla ole oikeus olla isällään vaikka 2 viikkoa kuukaudesta, he voivat jopa muuttaa isänsä luokse vaikka asumaan, jos niin haluavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin aloittajalla olisi vapaata joka toinen viikonloppu?

    Mutta jos tuo kyseinen isä ei tähänkään asti ole ottanut vastuuta lapsistaan, niin mitenkä se nyt yhtäkkiä voisi ottaa vastuuta. Kyllä tuossa tapauksessa lapset ovat isällänsä joka toinen viikonloppu. Ja veikkaan ettei tuollainen mies edes halua/jaksa ottaa lapsia enempää itselleen. Kuitenkin tärkeämpää juoda kaljaa ja maata sohvalla ja katsoa formuloita. Eihän miehet osaa edes laittaa ruokaa, käyvät sitten jossain mäkkärissä vain syömässä, tai tilaavat pizzaa. Ei sellainen ole terveellistä pidemmän päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin aloittajalla olisi vapaata joka toinen viikonloppu?
    Kannattaa keskustella ensin miehen ja sitten lasten kanssa.
    Siinä keskustellessa se selviää miten aloittajan perheessä lasten hoito (mahdollisen eron) jälkeen tulisi olemaan. Ei täällä sitä kukaan muu voi apn miehen oikeuksia polkea, eikä päättää, että lapset olisivat isällään vain joka toinen viikonloppu.
    Eikös 10-12 vuotiailla, ja sitä vanhemmilla, lapsilla ole oikeus olla isällään vaikka 2 viikkoa kuukaudesta, he voivat jopa muuttaa isänsä luokse vaikka asumaan, jos niin haluavat.

    Yrität polkea nyt lasten oikeuksia. Eron pitää olla lapsille mahdollisimman vähän muutoksia sisältävä.

    Lapset ovat olleet vain äidin kanssa pitkään, kun isä on ollut matkatöissä. Ei tosiaan ole lasten etu täysin uusi normaali eron jälkeen. Eli isällään joka toinen viikonloppu on normi ja tähän tapaukseen ehdottomasti paras.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin aloittajalla olisi vapaata joka toinen viikonloppu?
    Kannattaa keskustella ensin miehen ja sitten lasten kanssa.
    Siinä keskustellessa se selviää miten aloittajan perheessä lasten hoito (mahdollisen eron) jälkeen tulisi olemaan. Ei täällä sitä kukaan muu voi apn miehen oikeuksia polkea, eikä päättää, että lapset olisivat isällään vain joka toinen viikonloppu.
    Eikös 10-12 vuotiailla, ja sitä vanhemmilla, lapsilla ole oikeus olla isällään vaikka 2 viikkoa kuukaudesta, he voivat jopa muuttaa isänsä luokse vaikka asumaan, jos niin haluavat.

    "Eikös 10-12 vuotiailla, ja sitä vanhemmilla, lapsilla ole oikeus olla isällään vaikka 2 viikkoa kuukaudesta"

    Ei tosiaan ole. Lapset eivät päätä missä asuvat. Ja vasta 12-vuotiasta kuunnellaan hätätapauksessa (jos vanhemmilla riitaa) kumman luona haluavat asua. Vain vanhemmat voivat yhteisellä sopimuksella erittäin yhteisymmärryksessä päättää 50/50 asumisesta.

    Äänestä

Minkä ikäiset lapset?

Sinä totut kyllä lapsista erossa olemiseen. Lasten ja isän välisestä suhteesta riippuu, tottuvatko he.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Emme ole vielä eronneet ja lopullista erpäätöstä ei olla vielä tehty. Itseäni ahdistaa etukäteen ajatus siitä, että olen lapsista erossa sekä se, että uskon etenkin nuorimmaisen ikävöivän kovasti myös minua. Puoliso on aiemmin tehnyt reissutyötä, joten olen ollut paljon yksin lasten kanssa. Ehkä siitä syystä tämä tuntuukin tosi kamalalta.

Tietysti haluan, että lapset ovat myös isällään ja toivon, että eron myötä isä oppisi ja ottaisi vastuuta enemmän suhteestaan lapsiin. Mutta silti tämä asia tuntuu pahalta ja sen vuoksi huomaan eropäätöstä kokoajan venyttäväni.

Lapset ovat jo suht isoja, joten varmasti pärjäävät. Todennäköisesti tämä on ikävintä itselle. Tottuuko lapsista erossa olemiseen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu