Suomen tuleva sisällissota

Milloinhan maamme väestön kiihtyvä kahtia jakautuminen johtaa sisällissotaan? Voittaako valkoiset tälläkin kertaa punaiset?
25978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tuleva uusi sisällissota on erilainen luonteeltaan kuin sata vuotta sitten. Silloin kyse oli aatteiden ja yhteiskuntajärjestelmien välisestä kiistasta.

Mutta tulevan sisällissodan osapuolet ovat suomalainen kansa vastaan ja vasurieliitti. Suomalaisvastaisen eliitin rinnalla sotivat mamut, luonnollisesti. Ja tietysti eliitin suomalaiset lakeijat.

Tuossa sodassa ratkeaa suomalaisen kansan ja suomalaisuuden kohtalo. Ne tulevat varmasti tuhoutumaan ellemme voita sotaa. Eli kaikki on pelissä!

Äänestä
  • Miksi haluat sotaa? Ja sinä tuskin olet edes käynyt armeijaa, tunnut olevan sen verran tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi haluat sotaa? Ja sinä tuskin olet edes käynyt armeijaa, tunnut olevan sen verran tyhmä.

    Etkö hölmö jaksanut lukea koko kommenttiani? Viimeinen kappale kertoo syyn!

    Eikä kyse ole minun tai kenenkään muun haluamisesta. Kyse on PAKOSTA.

    Luuletko, että talvisotaan mentiin, koska sitä niin haluttiin???

    Äänestä

  • Ei mitään sisällissotaa tule. Tulee vaan uudet herrat maahan.
    Suomalaiset, kuten muutkin länsimaalaiset, ovat nyhveröitä.
    Muualta tulleet tosimiehet tekee mitä haluaa ja lopulta päättää asioista - Suomi, muiden länsimaiden mukana, alistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei mitään sisällissotaa tule. Tulee vaan uudet herrat maahan.
    Suomalaiset, kuten muutkin länsimaalaiset, ovat nyhveröitä.
    Muualta tulleet tosimiehet tekee mitä haluaa ja lopulta päättää asioista - Suomi, muiden länsimaiden mukana, alistuu.

    Voit olla oikeassa, että mitään sisällisotaa ei tule. Mutta siinä olet väärässä, että mamut olisivat tosimiehiä. Mamut tulevat voittamaan vain siksi, että valtaeliittimme on täynnä tosipettureita. Mamuillahan niitä ei ole.

    Äänestä

  • Oho...on noilla oikeistohörhöillä mielikuvitusta. Käyvät sotaa mielikuvituskommareita vastaan vaikka kommareita ei ole ollut eduskunnassa kohta 30 -vuoteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oho...on noilla oikeistohörhöillä mielikuvitusta. Käyvät sotaa mielikuvituskommareita vastaan vaikka kommareita ei ole ollut eduskunnassa kohta 30 -vuoteen.

    Sinulla taas on näköjään vain mielikuvitusta, mutta ei tietoa ja ymmärrystä lainkaan!

    Kukaan, ainakaan järkevä, ei ole puhunutkaan mistään sodasta perinteisiä kommareita vastaan. Se olisikin liian helppoa ja yksinkertaista.

    Paljon vaarallisempia ovat uusmarxistit eli kulttuurimarxistit. Heikäläiset haluavat tuhota omat valkoiset kansansa, kulttuurinsa ja uskonsa.

    Nuo arvomädättäjä- vasurit esiintyvät lähes kaikissa valepuvuissa. Demarit, vihreät, keskustalaiset ja jopa monet nykyiset kokoomuslaiset ovat kaikki uusmarxisteja arvomaailmaltaan.

    He voivat olla talousasioissa vaikka kuinka oikeistolaisia, mutta kaikissa muissa asioissa tyylipuhtaita marxisteja. Jos tätä ydinasiaa ei tajua, niin ei tajua mitään missä nkyään länsimaissa mennään!

    Äänestä

Uusi+Sissis+ei+olisi+Valkoiset+-+Punaiset+skaalaa.+Uusi+pissis+olisi+Valkoiset+-+Mustat+skaalaa.+Loppujen+lopuksi+on+kahtiajakoa+ainoastaan.+Mutta+kolmanneksi+pyöräksi+mahtuu+60+%+enemmistö+-+Keltaiset.+Mutta+mikä+sekin+sisällissota+jossa+on+Valkoiset+-+Mustat+-+Keltaiset!!Pitää+miettiä.+Ehkä+se+toimii,+mutta+tuhokin+on+kolmen+kertainen.

Äänestä

mittää ei rapahdu (luullakseni)

ja vaikka joku ois niin hullu

ja vaikka joku olisi niin uhkarohkea

ja vaikka tapahtuisiki niin kukaan ei vois voittaa pystyyn noussutta käärmettä joka on valmis tuhoamaan kansoja ja kansakuntia jotka se kokee vääryydeksi

Äänestä
  • Aamen!

    Paholaisen lohikäärme todellakin on naamioitunut länsimaiden vasurieliiteiksi ja muihin arvomädättäjä- vasureiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aamen!

    Paholaisen lohikäärme todellakin on naamioitunut länsimaiden vasurieliiteiksi ja muihin arvomädättäjä- vasureiksi.

    Juu todellinen paholainen oli tänän työ.oliko Helsingin kaupungin puisto-osasto? Kaatoi puita,ei huomioinnut muurahaispesää.puun klapit sen päälle.miksi ? Alue Myllypuron säkö voimala lähistö,Ennen Lalukankujaa.Pieni pätkä vanhaa kävelytietä.Jossa puita risukkoa. Ihan ok! puun kaadot.Mutta voisi luontoa hieman ajatella ja muurahaispesää! Ovatko sokeita?

    Äänestä

Pelottaa että suomalaiset tajuavat vasta liian myöhään että omaa maata olisi pitänyt puolustaa eikä haihatella trendikkäiden muka tärkeiden ideoligioiden perässä. Nuoret esim huijataan äänestämään vihreitä, vaikka pitäisi puolustaa tärkeämpiä asioita. Kotimaan turvallisuutta ja elintasoa pidetään itsestään selvyytenä eikä sitä ymmärretä puolustaa kunnes se menetetään.

Vihervasemmistoideologia on suomalaisuudelle uhka, he eivät ehkä itse sitä ymmärrä. Pahin uhka kuitenkin on oikeistolaiset puolueet, jotka mahdollistavat vasemmiston vallan väärinkäytön. Oikeiston tulisi pitää rintama yhtenäisenä ja unohtaa menneiden vuosikymmenten punamultakoalitiot, se on taakse jäänyttä aikaa.

Äänestä
  • Niinpä!

    Uusmarxistien pahin juoni on perinteisten oikeistopuolueiden johtojen solutus omilla aatetovereillaan. Koska niin on poistettu poliittiselta näyttämöltä juuri se tärkein vastavoima masokistiselta arvomädätys- vasuriaatteelta.

    Ja kaikkein masentavinta ja pelottavinta on se, kuinka vähän tuota asiaa tajutaan. Koska kun kansa ei sitä tajua, niin se ei osaa vastustaakaan sitä. Tuo salaaminen on täysin harkittu uusmarxistinen taktiikka!

    Äänestä

  • Mikä se uhka nyt on?
    Minusta riitaa haastavat kyräilevät populististit joille rima on niin alhaalla syyllistää muita huonosta politiikasta jota he itse toteuttivat ja olivat mukana.

    Mitä arvoliberalismi on ottanut keneltäkään pois ja varsinkaan leijonakoristeiselta työnvieroksuja" odinin sotilaalta".
    Valtaa käyttää aina pääoma ei se edes kuinkakaan vasemmistolainen hallitus, raha ja vain raha,

    Oikeisto pitää taatusti rintamaa yhtenäisenä ja saa tarvitsemansa , mutta toisella töissä olevalle jää maksajan osa kuten aina,
    Aika moni niin isänmaallinen kulkee lokkina ei kun trumppina vapaamatkustajana verokikkailuin kun duunarin maksaa veroja ei niinkään valita, herrat ja herran alut ne itkee,,,,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä se uhka nyt on?
    Minusta riitaa haastavat kyräilevät populististit joille rima on niin alhaalla syyllistää muita huonosta politiikasta jota he itse toteuttivat ja olivat mukana.

    Mitä arvoliberalismi on ottanut keneltäkään pois ja varsinkaan leijonakoristeiselta työnvieroksuja" odinin sotilaalta".
    Valtaa käyttää aina pääoma ei se edes kuinkakaan vasemmistolainen hallitus, raha ja vain raha,

    Oikeisto pitää taatusti rintamaa yhtenäisenä ja saa tarvitsemansa , mutta toisella töissä olevalle jää maksajan osa kuten aina,
    Aika moni niin isänmaallinen kulkee lokkina ei kun trumppina vapaamatkustajana verokikkailuin kun duunarin maksaa veroja ei niinkään valita, herrat ja herran alut ne itkee,,,,,

    Mikäkö uhka on ?! Taidat olla täysin pihalla, missä länsimaissa mennään?

    Väännetään siis rautalangasta, että sinäkin tajuaisit asian:

    Pätevän laskelman mukaan ainakin Saksa, Ranska, Italia, hollanti ja Belgia tulevat muuttumaan muslimienemmistöisiksi viimeistään 35 vuodessa! Ruotsi kaikkein nopeiten eli 30 vuodessa. Siis vain noin yhden sukupolven kuluessa!?

    Suomi tulee varmasti seuraamaan mamutuseliittimme ihannemaan Ruotsin esimerkkiä, kuten olemme havainneet. Ja sinä vielä ihmettelet uhkaa??? Vaikka islamisaatio ei vain tuhoa kansaamme, kulttuuriamme ja uskoamme, vaan koko sivilisaatiomme!

    Ps. Tajuat kait, että maat muuttuvat mamuenemmistöisiksi ennen muutttumista muslimienemmistöisiksi?

    Äänestä

  • kirjoitat niin kuin on. kansalaisia johdetaan harhaan nuoresta lähtien nykyään. ennen oli oma maa nykyään ei ole enään tunnu olevan omaa maata mitä puolustat. mutta pitäisi olla oma maa mitä puolustat sehän ei viherkommareille sovi. velkaa velkaa velkaa suomi nimiselle valtiolle otetaan mutta miksi niin valtavasti. halutaan tuhota tämä suomi niminen valtio mitä jossain vaiheessa meidän lastenlasten ei ole enään.

    Äänestä

  • näin on kunpa ihmiset ymmärtöisivät tosi asiat eikä' mentäisi mielikuvien perässä. tissivaot sun perse sefiet ei kuulu politiikkaan.

    Äänestä

Äärivasemmiston touhu menee koko ajan härskimmäksi, jotain radikaalia vastareaktiota tilanne kyllä vaatisi.

Äänestä

Suomi on aina ollut vieras koree maa ja visusti vältellyt tuomasta ilmi kansallisia tosiasioita maan tilanteesta joka kestämätön. täällä on kansaan suhteutettuna aivan järjettömyyteen paisutettu julkisviranhaltioitten määrä. tuon lauman koko on jo yli 750 000 kpl. kova palkkaisia loisia.
jotka valtio vaikka velka rahalla kustantaa kansan kiusaksi. tuo määrä on valtava jos asiaa tarkastellaan työikäisten määrästä.

En paljoa ihmettele vaikka joku viesti ketjun aloittaja sisällis sodan mahdollisuuden toi esille. jotakin tässä on tehtävä.

Äänestä

Ennusmerkit ovat selvät. Kenraali halko-laatikko johtaa sotaa rakastajattaren bunkkerista. Joukoilla on mustat, viikinkitermeillä koristellut manttelit ja aseistuksena magneettimedian lahjoittamat vasarat.
Tilanne on nopeasti ohi ja vanhainkodin mummot hurraavat hienoa voittoaan.

Äänestä

Uusikoodi (mikrosirutus)järjestelmä sen aiheuttaa/aiheuttanee.

Äänestä

Typerä ajatus joku sisällissota. Emmeköhän ole ihmisinä ja suomalaisina kehittyneet sen verran ettei tarvitse koko kansan voimalla lähteä toistemme kimppuun. Korkeintaan nakkikioskilla pari junttia ja hippiä ajautuu sanaharkkaan.

Äänestä

Sinäkö verta janoat?
Ilmestyskirja:
19:13 ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

Äänestä
  • Jeesus Kristus:” En tullut tuomaan rauhaa vaan miekan! Isä käy poikaa vastaan ja veli veljeä vastaan.”

    Äänestä

Eihän tämä ketju käsittele ruskeaa taloa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Milloinhan maamme väestön kiihtyvä kahtia jakautuminen johtaa sisällissotaan? Voittaako valkoiset tälläkin kertaa punaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu