"foliohattuja" on alettu vainoamaan.

Niin sanottuja salaliittoteoreetikkoja ( väärä ilmaisu) ja niitä jotka tutkivat itse asioita, eivätkä usko kaikkea mitä eteemme syydetään on alettu uskovien taholta vainoamaan, eli heidän tapaisista sanotaan että he kärjistävät, pelottelevat, antavat väärää tietoa julkisuuteen, ovat harhassa jne, no niin, nyt ollaan tultu tähän vaiheeseen.
Ihmettelen tätä, kun katsoo missä ajassa nyt juuri elämme. Minkälaiseksi nämä "tärkeät" ja arvostetut arvostelijat sitten kuvittelevat lopun ajan tapahtumien olevan?
Pitääkö sitä vain odottaa hamaan maailman tappiin?
Nythän se on meidän edessämme ja käsillä?
Nyt on todella valvottava, etteivät nämä arvostelijat ja "foliohattuja" halveksien kohtelevat saa ajatuksia pimenemään.
Ajattelevatko he silloinkin kun itse antikristus julistaa olevansa jumala ja asettuu Jumalan temppeliin, että salaliittoteoriaa vaan ja foliohattujen pelottelua?
Nythän pitää avata silmät apposen auki ja seurata aikaa, antikristuksen henkihän on JO vaikuttamassa, eikä se ole mitään salaliittoteoriaa.
Oletteko ajatelleet miten monet ottavat pedon merkin? Uskovatkin, pelon kautta tietenkin, eihän ihmisiä muuten saada sitä ottamaan. Siksi Jumala varoittaa tästä.
4179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Missä ovat nyt suomalaiset " david wilkersonit"jotka varoittavat antikristuksen hengestä ja pahuuden voimien ja kulissien takaisesta touhusta? Pelkäävätkö leimaantuvansa ja ovat vain hiljaa ja arvostelevat samassa kuorossa kaikkea mikä ei ole kristillisen valtamedian kertomaa.

Äänestä
  • Lääkäri Reinikaisenkin uusin koronavaroituspuhe seiskalla oli melkoisen pelottava (tarkoituksella), maskipakko ehdottomasti, virus on erittäin vaarallinen, liikkuu ilmassa, omaisia ja sukulaislapsia ei saa tavata, oli katsonut USA, n lehdistä kun johtavia korona-asiantuntija oli haastateltu. Mm Faucia, Faucia joka on niin epämääräinen tyyppi kuin olla voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lääkäri Reinikaisenkin uusin koronavaroituspuhe seiskalla oli melkoisen pelottava (tarkoituksella), maskipakko ehdottomasti, virus on erittäin vaarallinen, liikkuu ilmassa, omaisia ja sukulaislapsia ei saa tavata, oli katsonut USA, n lehdistä kun johtavia korona-asiantuntija oli haastateltu. Mm Faucia, Faucia joka on niin epämääräinen tyyppi kuin olla voi.

    Lääkäri ei voi puhua toisin kuin lääkärin opin saanut, olkoonkin vaikka uskovainen lääkäri.
    Voisihan Reinikainen tosiaan joskus kertoa Jumalan varjeluksestakin joskus, eikä niin aina, että meitä odottaa kuolema jos emme tee kaikkeamme tämän kaamean viruksen torjumisessa.

    Äänestä

  • Pahat ihmiset on tosiaan liikkeellä, eivät noudata Suomen lakeja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Niin sanottuja salaliittoteoreetikkoja ( väärä ilmaisu) ja niitä jotka tutkivat itse asioita, eivätkä usko kaikkea mitä eteemme syydetään on alettu uskovien taholta vainoamaan, eli heidän tapaisista sanotaan että he kärjistävät, pelottelevat, antavat väärää tietoa julkisuuteen, ovat harhassa jne, no niin, nyt ollaan tultu tähän vaiheeseen.
Ihmettelen tätä, kun katsoo missä ajassa nyt juuri elämme. Minkälaiseksi nämä "tärkeät" ja arvostetut arvostelijat sitten kuvittelevat lopun ajan tapahtumien olevan?
Pitääkö sitä vain odottaa hamaan maailman tappiin?
Nythän se on meidän edessämme ja käsillä?
Nyt on todella valvottava, etteivät nämä arvostelijat ja "foliohattuja" halveksien kohtelevat saa ajatuksia pimenemään.
Ajattelevatko he silloinkin kun itse antikristus julistaa olevansa jumala ja asettuu Jumalan temppeliin, että salaliittoteoriaa vaan ja foliohattujen pelottelua?
Nythän pitää avata silmät apposen auki ja seurata aikaa, antikristuksen henkihän on JO vaikuttamassa, eikä se ole mitään salaliittoteoriaa.
Oletteko ajatelleet miten monet ottavat pedon merkin? Uskovatkin, pelon kautta tietenkin, eihän ihmisiä muuten saada sitä ottamaan. Siksi Jumala varoittaa tästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu