Siskoni teki väärin, mutta hän teki myös hyviä asioita. Hän sairastui.

Siskoni oli nuorena ihminen joka toi perheemme uutta ja hänen seikkailunhalunsa kautta minäkin pääsin tuppukylästä pois. siskoni tutustui jännittäviin ihmsiin, meillä kuitnekin oli eri kaveripiirit. asuimme vuosia erillämme ja elimme täysin erinlaisen elämän. siskoni teki väärin minua kohtaan, mutta hän kuitenkin mysö tekin puolestani hyviä tekoja.

Siskoni näki ja koki vääriä asioita. Hänet lytättiin vaikka hän oli se joka oli oiekassa.
Näiden vaikutuksesta hän sairastui pysyvästi.

Siskoni alkoi käyttäytä väärin, mutta hän on syytön sairauteensa. Hän teki minua kohtaan väärin enkä saanut häntä hoitoon koska suomen laki estää sen. yritin tarjota hänelle reittiä joka olisi auttanut, mutta se ie kelvannut. en kyennyt estämään, enkä voi mitenkään hallita hänen tekoejaan.
En koskaan ota vastuuta hänen teoistaan koska en ole vastuussa niistä. Isäni on eniten vastuussa niistä.
Näen kuitenkin, että siskossani on tietenkin se puoli mistä hänen tulee kantaa vastuu ja sitten se sairaus josta hän ei ole vastuussa.

Muistan kuitenkin aian tuhotussa siskossani se puolen joka kuitenkin oli tasokas.
Hänellä on varmasti liuta vanhoja ystäviä, heitä en tunne. En voi koskaan olla sikoni, en voi toimia vihanpurkuvälineenä hänen menneille ihmisilleen joita en tunne.
Siskoni on minulle osittain täysin tuntematon ,olemme olleet erillämme vuosia.

Siskoni oli ainan jotenkin "heikompi" kuin minä, todellisuudessa se oli joku rooli jossa olin se vahva ksoka perheeseen ei mahtunut kahta sairasta. Uskon isämme omalla käytöksellään aiheuttaneen sairauden.

Meissä on suuria eroja ja kummallakin on ollut tuhoisia ihmisä ja yksinäsiyyden jaksoja elämässämme.

Nykyään tuntuu naurettavalta kun siskoani lytätään kun samlla tiedän hänen nuorempana olleen loistokkaamman.
Mutta en jaksa enää olla se jonka täytyy nykyään olla kakessa ylihyvä jotta saisin nostettua siskoani.
1491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jonkun mollaaminen ja mustamaalaminen taas. Mol laaja ite sairas sosiopaatti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siskoni oli nuorena ihminen joka toi perheemme uutta ja hänen seikkailunhalunsa kautta minäkin pääsin tuppukylästä pois. siskoni tutustui jännittäviin ihmsiin, meillä kuitnekin oli eri kaveripiirit. asuimme vuosia erillämme ja elimme täysin erinlaisen elämän. siskoni teki väärin minua kohtaan, mutta hän kuitenkin mysö tekin puolestani hyviä tekoja.

Siskoni näki ja koki vääriä asioita. Hänet lytättiin vaikka hän oli se joka oli oiekassa.
Näiden vaikutuksesta hän sairastui pysyvästi.

Siskoni alkoi käyttäytä väärin, mutta hän on syytön sairauteensa. Hän teki minua kohtaan väärin enkä saanut häntä hoitoon koska suomen laki estää sen. yritin tarjota hänelle reittiä joka olisi auttanut, mutta se ie kelvannut. en kyennyt estämään, enkä voi mitenkään hallita hänen tekoejaan.
En koskaan ota vastuuta hänen teoistaan koska en ole vastuussa niistä. Isäni on eniten vastuussa niistä.
Näen kuitenkin, että siskossani on tietenkin se puoli mistä hänen tulee kantaa vastuu ja sitten se sairaus josta hän ei ole vastuussa.

Muistan kuitenkin aian tuhotussa siskossani se puolen joka kuitenkin oli tasokas.
Hänellä on varmasti liuta vanhoja ystäviä, heitä en tunne. En voi koskaan olla sikoni, en voi toimia vihanpurkuvälineenä hänen menneille ihmisilleen joita en tunne.
Siskoni on minulle osittain täysin tuntematon ,olemme olleet erillämme vuosia.

Siskoni oli ainan jotenkin "heikompi" kuin minä, todellisuudessa se oli joku rooli jossa olin se vahva ksoka perheeseen ei mahtunut kahta sairasta. Uskon isämme omalla käytöksellään aiheuttaneen sairauden.

Meissä on suuria eroja ja kummallakin on ollut tuhoisia ihmisä ja yksinäsiyyden jaksoja elämässämme.

Nykyään tuntuu naurettavalta kun siskoani lytätään kun samlla tiedän hänen nuorempana olleen loistokkaamman.
Mutta en jaksa enää olla se jonka täytyy nykyään olla kakessa ylihyvä jotta saisin nostettua siskoani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu