älkää hyvät ihmiset menkö avioon

ihmisen kanssa jolla ei oo

a) hyvät suhteet vanhempiinsa, ei tule toimimaan
b) joka muistelee ettei ole saanut tarpeeksi syliä, ei anna läheisyyttä pyytämättään
c) joka ei ole oppinu keskustelemaan ja perustelemaan mielipiteitään, vaipuu hiljaisuuteen tai heittää jotain jonka peruu, eikä tiedä mitä sillä tarkoitti
etsikää kaltaisenne kumppani silloin ajatukset kohtaavat suutimmalta osin ja voitte tehdä yhdessä pääökset,
8151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kohdat A ja B sopivat täysin mieheen jonka kanssa olen ollut aviossa yli puoli vuosisataa.
C kohta ei kuvaa lainkaan miestäni.
Oman kertomansa mukaan A:n ja B:n vaikutus on ollut päinvastainen.

Äänestä

Olkaa ihmisen kanssa, joka arvostaa syvyyttäsi, ei pintaa.

Äänestä

No, onko sitä avioon pakko mennä ylipäätään? Eroatte kuitenkin enemmin tai myöhemmin.

Äänestä

Aloituksen pitää olla provo.

Minä en ole koskaan voinut luottaa vanhempiini. Olen myös aina kaivannut läheisyyttä.

Avioeron jälkeen löysin, ihmisen joka on luottamukseni arvoinen. Hänellä on myös samanlainen käsitys prisuhteesta. Siihen kuuluu, sitoutuminen, läheisyys ja rakkauden osoittaminen.

Ei syyttely, vaan kannustaminen ja toistensa tukeminen. Keskustelut ovat mielenkiintoisia, koska haluamme ymmärtää myös toisen näkökannan. Aito halu ymmärtää, onkin mielestäni keskustelun, peruspilareita. Minusta on kiehtovaa, asettua rakkaani asemaan. Nyt siihen on voimavaroja, koska voimat ei kulu puolustautumiseen.

Itsekin olen hämmästynyt, kuinka helppoa on nykyisin puhua, vaikeistakin asioista.
Voin myöntää rakkaalleni heikkouteni, koska hän ei syytä niistä. Asia keskustelut on aina asiallisia.

Vurovaikutustakaan ei voi parisuhteessakaan vähätellä. Saan paljon rakkautta, niin myös haluan antaa paljon rakkautta. Se on se kuuluisa metsä, joka vastaa, niinkuin huudetaan.
Jos itse tuomitsee, on todennäköistä tulla itsekin tuomituksi. Sellaisen kierteen katkaiseminen, vaatikin jo rohkeutta ja henkistä vahvuutta.

Rakkaana ja maailman parhaana miehenä jaksaa ja haluaa olla entistä parempi.

Lienee selvää, rakkaani ei ole Suomalainen.

Äänestä
  • Muuten hyvä mutta tuo loppu pilasi kirjoituksesi: Lienee selvää rakkaani ei ole suomalainen.
    Ei voi yleistää! Suomalaisissakin on hyviä ihmisiä ja ulkomaalaisissa myös parisuhteeseen sopimattomia.

    Äänestä

  • Minun rakkaani ON suomalainen ja tekstisi voisi olla omalta näppikseltäni. Eipä yleistetä.
    Ps. Exäni ei ollut suomalainen ja oli täysin vastakohta!

    Äänestä

voitteko rehellisesti tunnustaa että ette vieroksi kumppanini tarjoamaa läheisyyttä mikäli itse ette ole niinkään sitä saaneet. kyllä tämä valuu ihan sieltä lapsuudesta.

Äänestä

Minä olin kaikkea tuota (nainen) mutta tapasin vuosikymmeniä sitten ihanan miehen, jonka rakkaus ja hyväksyntä sai minut ulos kuorestani ja ymmärtämään itseäni paremmin ja näkemään, mikä tai kuka olen.

Välit vanhempiini ovat edelleen etäiset; sillä ei ole mitäään merkitystä parisuhteeseemme. Hellyyttä ja seksiä on ( ikä 62v) vieläkin ja nautin siitä.

Puhuminen on ammattini eli esiinnyn, ohjaan ja opetan joskus jopa kymmenpäisiä ryhmiä. Osaan puhua myös vaikeista asioista ja työyhteisössäni ole ns. luottamusmiehen sijainen (oikeaa ei ole)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ihmisen kanssa jolla ei oo

a) hyvät suhteet vanhempiinsa, ei tule toimimaan
b) joka muistelee ettei ole saanut tarpeeksi syliä, ei anna läheisyyttä pyytämättään
c) joka ei ole oppinu keskustelemaan ja perustelemaan mielipiteitään, vaipuu hiljaisuuteen tai heittää jotain jonka peruu, eikä tiedä mitä sillä tarkoitti
etsikää kaltaisenne kumppani silloin ajatukset kohtaavat suutimmalta osin ja voitte tehdä yhdessä pääökset,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu