Paikat kiinni parhaana turistikautena.

Käytiin Heinävedellä tänään lauantaina. Kirkko kiinni . Heimon tupa kiinni. Vain hautausmaa oli auki.
Sitten jatkettiin Valamoon. Sinne sopi vaikka meitä oli muitakin.
303803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Autokorjaamotkaan ei olleet auki, vaikka niitä 4 kpl kirkonkylässä onkin

Äänestä

Kaikki ravintolat kiinni parhaimpaan aikaan,satamatorppaa voisi pitää semmoinen henkilö joka jaksaa olla siellä iltaisinkin.veneiliät ihmettelee myös kun on ovet säpissä jo kuuden aikaan illalla?

Äänestä
  • Jospa se valtion apuraha oli tarpeeksi jottei asiakkailta tarvita ennen talvea lisää.

    Äänestä

  • Ehkä ensi kesänä kaikki on toisin. ´

    Äänestä

  • Satamatorpassa voisivat kyllä panostaa enemmän aukioloaikoihin ja tarjottaviin. Viime kesän aukioloajat eivät palvelleet veneilijöitä eivätkä muita turisteja. Unohtamatta paikallisia. Pistivät baarin kiinni juuri silloin, kun veneilijät ovat vasta saapumassa satamaan.
    Muutenkin tarjottavaa voisi olla muutakin kuin hampurilaisia ja kanakoreja.

    Äänestä

Ne on tämän kylän ns yrittäjät kesälomilla....

Äänestä

Hautausmailla on mukava käyskennellä. Ja Valamossa on tullut käytyä useammankin kerran.

Äänestä
  • No on ja Heinävedellä on monta hautausmaata. Kävelymatkan päässä Kirkastusvuoren hautausmaa, Parkintauksen metsähautausmaa ja Petäjäharjun hautausmaa sekä kauimmainen, Petruman hautausmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No on ja Heinävedellä on monta hautausmaata. Kävelymatkan päässä Kirkastusvuoren hautausmaa, Parkintauksen metsähautausmaa ja Petäjäharjun hautausmaa sekä kauimmainen, Petruman hautausmaa.

    Lisäksi on pienet hautausmaat ainakin Palokissa ja Varistaipaleella. Ja Valamon luostarilla on oma hautausmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No on ja Heinävedellä on monta hautausmaata. Kävelymatkan päässä Kirkastusvuoren hautausmaa, Parkintauksen metsähautausmaa ja Petäjäharjun hautausmaa sekä kauimmainen, Petruman hautausmaa.

    Heinäveden+matkailu+valtti,+tule+katsomaan+hautausmaita+myös+kauempaakin.+Sanoin+2+vuotta+sitten+että+kylä+kuolee+4-vuoden+sisään+joten+2+vuotta+vielä+armon+aikaa.+Korona+vie+70%+ihmisistä+koska+suurin+osa+hauraita+vanhuksia.

    Äänestä

Onko siellä jo lunta. Pysyvä lumi? Kiva paikka Heinävesi. Mutta suattapi olla todella hiljaista.

Äänestä

Käytiin tänään Heinävedellä, marketit olivat auki, mutta sataman kahvio kiinni. Radiogrilli kiinni, Heinäkissa kiinni. Neste oli auki ja joku grilli torilla, mutta siellä epäystävällinen palvelu, niin ostimme pullat marketista ja lähdimme pois. Sellainen se käynti 13.6.2021. Kesäsesonkia pukkaa?

Äänestä
  • Kesäsesonki alkaa juhannukselta. Ennen sitä on kylillä kovin hiljaista. Turha kaikkien on olla auki odottamassa, jos vaikka just sinä ja ne kaks muuta asiakasta olisivat tulleet.

    Äänestä

  • No ei sieltä saa kuin paikallinen väki hyvää palvelua, sen verran sisäsiittoista on porukka kylällä. Olen myös kuullut että siellä sukulaisetkin seurustelee keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei sieltä saa kuin paikallinen väki hyvää palvelua, sen verran sisäsiittoista on porukka kylällä. Olen myös kuullut että siellä sukulaisetkin seurustelee keskenään.

    Taidat itse näiden kommenttien tasosta päätellen olla yksi niistä sisäsiittoisista🤣
    No mut älä viitsi jauhaa p*skaa. Ihan varmasti saa matkailijat hyvää palvelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat itse näiden kommenttien tasosta päätellen olla yksi niistä sisäsiittoisista🤣
    No mut älä viitsi jauhaa p*skaa. Ihan varmasti saa matkailijat hyvää palvelua.

    Tunnistitko itsesi tuosta tekstistä kun kolahti😏🤣

    Äänestä

Mutta Heinävedeltä saa kaikkea,kun ensin tilataan ja sitten odotellaan pari viikkoa.Siksi asioinkin lähi kaupungeissa kun sieltä saa ja löytää heti.Palvelukin on asiallisempaa.

Äänestä

Hei! onko kenelläkään kommenttia heinäveden asemantien 26 asunnosta? harkitkaa erittäin tarkasti ennenkun laitatte nimen vuokra paperiin, talossa haju ongelma ym,,,,

Äänestä

Leppävirran hautausmaan hoito on alaarvoista ruohot ajamatta,kaivinkone joka on liian suuri ja painava haudan kaivuuseen särkee hautapaikkoja ja ajelee turhaan hautarivien välissä,minä vaan niin mieleni pahoitin!,,,,,

Äänestä

se on se korona! kuka uskaltaa pitää paikat auki? hullua tartuttaa virusta ja turistit levittää varsinkin ne hesalaiset! maski naamalle ja olkaa kotona ei se kesä muuta mitään!

Äänestä
  • Tähän Rivo-Riitta: - Minä teille avonaisen paikan näytän!

    Äänestä

  • Pelottaako lammasta? Normi nuha tuo on.

    Äänestä

Onko kukaan hakenut korvausta k-rokotteen haittavaikutuksista?
Hakekaa ihmeessä?
Niitä saa, sanottiin uutisissa.

Äänestä
  • Käykö se muatalouslomakkeella?

    Äänestä

Onko siellä Heinävedellä edes aurattu sataman matkaparkkia?
3 asuntoauton porukka olisi tulossa yöpymään viikonloppuna.

Äänestä
  • Menimme ohi jo, kohti Rautavaaran Metsäkartanoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menimme ohi jo, kohti Rautavaaran Metsäkartanoa.

    Täällä varmaan kannattaa kysellä? Vai oliko tämä kiertokautta ilmaistuna ettei ole aurattu, eli tiedät jo tilanteen? Itse en ole käynyt satamassa sitten viime kesän, joten ei mitään tietoa asiasta. Yleensä kannattaa olla yhteydessä lähimpään mahdolliseen tahoon, joka voi asiaan vaikuttaa eli olisiko se tässä tapuksessa joku henkilö kunnassa..?

    Äänestä

ehkä liijan vähän oveen koputtelijoita. väen pitäminen ja paikkojen auki pito ei toinna mitään yrittäjälle.

Äänestä

Satama on hieno

Äänestä

Eikä kilpailuakaan ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Käytiin Heinävedellä tänään lauantaina. Kirkko kiinni . Heimon tupa kiinni. Vain hautausmaa oli auki.
Sitten jatkettiin Valamoon. Sinne sopi vaikka meitä oli muitakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu