Arabimuslimit aloittivat orjuuttamisen 600-luvulla

eikä se vieläkään ole täysin loppunut. Muslimiarabit ovat siis se tosiasiallinen orjuuttaja, sillä he aloittivat sen 600-luvulla ja orjuutta jatkui noin 1200-vuotta. Tästä vaan ei puhuta.

"600-luvun lopulla muslimiarabit olivat kehittäneet hyvin kattavan orjien kauppa- ja toimitusverkoston, joka kattoi käytännössä koko Pohjois- ja Itä-Afrikan eli Saharan ympäristön. Arvion mukaan vuosien 650–1900 välisenä aikana on kuljetettu 2 000 000 afrikkalaista orjaa Saharan alueelta pitkin Trans-Saharan reittiä, jota voi verrata jonknilaiseksi silkkitien tapaiseksi matkustus- ja tavarareitiksi, Afrikasta islamilaiseen maailmaan. Joidenkin arvioiden mukaan 80 miljoonaa afrikkalaista kuoli matkalla kun orjia kuskattiin ympäri arabimaailmaa.

Orjia toimitettiin islamilaiseen maailmaan ja Intian valtameren alueelle. Afrikkalaiset miehet kastroitiin ja heitä käytettiin monenlaisissa töissä, mm. suolakaivoksilla ympäri islamilaista maailmaa. Ja naisille taas kävi kuten olettaa sopii.

Arabien imperialismi eroaa eurooppalaisten imperialismista vain siten, että arabien imperialismi oli monin verroin pahempaa ja sitä kesti pidempään. Eurooppalaisilla on myös jonkinlainen omatunto (näin jälkikäteenkin) toisin kuin arabeilla, jotka eivät häpeä asiaa ollenkaan. Eurooppalaiset eivät tuhonneet myöskään kulttuureja toisin kuin muslimiarabit. Heidän valloittamillaan alueilla alkuasukkaat menettivät kaikki oikeutensa: heidän etniset nimet vaihdettiin, heidän alkuperäiset uskonnot ja elämäntavat alistettiin muslimiarabien mestarien alle. Orjat ja vääräuskoiset kirjaimellisesti puhdistettiin omasta historiastaan, heiltä vietiin menneisyys.

Arabimuslimit eivät voi myöntää, että orjuus oli virhe, sillä samalla myönnettäisiin, että koraani, profeetta Muhammed ja Allah eivät olisikaan jumalallista alkuperää. Koko islamin usko joutuisi kyseenalaiseksi. Arabimuslimit siis hakivat Afrikasta orjia jumalan eli Allahin antamalla mandaatilla."

Vetääkö tyhmää suvakkia hiljaiseksi?
1367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niinpä.

Arabit, beduiinit ja mustaihoiset afrikkalaiset vangitsivat orjat ja myivät heidät eurooppalaisille orjalaivureille.

Millä ihmeen logiikalla syy noiden orjien kohtaloon olisi vain orjalaivureilla!?

Äänestä

Somalit tekivät kauppaa nimenomaan muslimaiden kanssa. Siksi niistä tuli muslimeja.

Äänestä

1800 luvulla Istanbulin toreilla myytiin vuosittain n 30 000 orjaa, lähinnä kristittyjä

1800 luvull Lähi-idän orjakaupan keskus oli Egypti jossa myytiin vuosittain kymmeniä tuhansia orjia

Äänestä

Usa ja muslimit siis samaa pataa?

Äänestä
  • Ainoa ero on vain siinnä ettei Islamia palvovien muslimeiden tekemisiä voi eikä saa arvostella mitenkään koska muuten rasismi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa ero on vain siinnä ettei Islamia palvovien muslimeiden tekemisiä voi eikä saa arvostella mitenkään koska muuten rasismi...

    Juuri niin.

    Äänestä

"Afrikassa elää arviolta 9,2 miljoonaa miestä, naista ja lasta "nykyajan orjuudessa" globaalin orjuusindeksin mukaan, joka käsittää pakkotyötä, seksuaalista hyväksikäyttöä ja pakkoavioliittoja.

"Orjuus voi tuntua historian jäänteeltä, mutta YK:n Kansainvälisen työjärjestön (International Labor Organization, ILO) mukaan orjuuden kaltaisessa pakkotyössä on tällä hetkellä yli kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin oli vangittuna ja myytiin atlantin poikki kulkevan orjakaupan 350 vuoden aikana", Time -lehti raportoi maaliskuussa 2019.

ILO:n mukaan nykyaikaisessa orjuudessa 25 miljoonaa ihmistä on joutunut velkaorjuuteen ja 15 miljoonaa pakkoavioliittoon.

Laittomana bisneksenä se on yksi maailman tuottoisimmista, joka kahmii rikollisverkostoille arviolta 150 miljardia dollaria vuodessa, vain hiukan vähemmän kuin huumeiden salakuljetus ja asekauppa.

"Nykyaikainen orjuus on nyt ehdottomasti kannattavampaa kuin missään vaiheessa ihmiskunnan historiassa", Carr Center for Human Rights Policy -tutkimuskeskuksen taloustieteilijä Siddharth Kara sanoo Time-lehdelle."

Äänestä

1800 luvulla Istanbulin toreilla myytiin vuodessa N 30 000 orjaa , lähinnä kristittyjä

Äänestä

Nyt Eurooppa saa ilmaiseksi arabeja ja ehkä jo sadan vuoden kuluttua uutiset kertovat arabinationalistisesta Euroopasta. Ehkä he myyvät hyvästä hinnasta sen ajan alkueurooppalaisia entisiin kotimaihinsa.

Äänestä

noista pitää pysyä etäälä, ei mitään toimintoja noitten kanssa, kuin ilmaa olisivat

Äänestä

vaara

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

eikä se vieläkään ole täysin loppunut. Muslimiarabit ovat siis se tosiasiallinen orjuuttaja, sillä he aloittivat sen 600-luvulla ja orjuutta jatkui noin 1200-vuotta. Tästä vaan ei puhuta.

"600-luvun lopulla muslimiarabit olivat kehittäneet hyvin kattavan orjien kauppa- ja toimitusverkoston, joka kattoi käytännössä koko Pohjois- ja Itä-Afrikan eli Saharan ympäristön. Arvion mukaan vuosien 650–1900 välisenä aikana on kuljetettu 2 000 000 afrikkalaista orjaa Saharan alueelta pitkin Trans-Saharan reittiä, jota voi verrata jonknilaiseksi silkkitien tapaiseksi matkustus- ja tavarareitiksi, Afrikasta islamilaiseen maailmaan. Joidenkin arvioiden mukaan 80 miljoonaa afrikkalaista kuoli matkalla kun orjia kuskattiin ympäri arabimaailmaa.

Orjia toimitettiin islamilaiseen maailmaan ja Intian valtameren alueelle. Afrikkalaiset miehet kastroitiin ja heitä käytettiin monenlaisissa töissä, mm. suolakaivoksilla ympäri islamilaista maailmaa. Ja naisille taas kävi kuten olettaa sopii.

Arabien imperialismi eroaa eurooppalaisten imperialismista vain siten, että arabien imperialismi oli monin verroin pahempaa ja sitä kesti pidempään. Eurooppalaisilla on myös jonkinlainen omatunto (näin jälkikäteenkin) toisin kuin arabeilla, jotka eivät häpeä asiaa ollenkaan. Eurooppalaiset eivät tuhonneet myöskään kulttuureja toisin kuin muslimiarabit. Heidän valloittamillaan alueilla alkuasukkaat menettivät kaikki oikeutensa: heidän etniset nimet vaihdettiin, heidän alkuperäiset uskonnot ja elämäntavat alistettiin muslimiarabien mestarien alle. Orjat ja vääräuskoiset kirjaimellisesti puhdistettiin omasta historiastaan, heiltä vietiin menneisyys.

Arabimuslimit eivät voi myöntää, että orjuus oli virhe, sillä samalla myönnettäisiin, että koraani, profeetta Muhammed ja Allah eivät olisikaan jumalallista alkuperää. Koko islamin usko joutuisi kyseenalaiseksi. Arabimuslimit siis hakivat Afrikasta orjia jumalan eli Allahin antamalla mandaatilla."

Vetääkö tyhmää suvakkia hiljaiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu