FI tallit ovat sitoutuneen rasismin vastaiseen taisteluun.
Itävallassa kuljettajat polvistuvat, liike on todella voimakas.
Entä Lapualla, voisiko se olla mahdollista?
Itävallassa kuljettajat polvistuvat, liike on todella voimakas.
Entä Lapualla, voisiko se olla mahdollista?
Vastaukset 87
Vanhimmat
Polvihollilta???!!! Onko liike voimakkaan edestakaista? Varikkotyttöjä? Kerro, mulla ei ole maksullista kanavaa.
Henry Saari sai eläkepaperit polvistuttuaan liikaa. Joku kohtuus pitäisi polvistelussakin olla.
Minä en tykkää, että tummat miehet käy pöllimässä Hyllykalliolla kultasepänliikkestä 300000 euron tavarat. Olen sellainen rasisti.
Muuten tummat saa puolestani olla rauhassa.
Raiskauksista ja varkauksista mie en piä.
En myöskään polvistu, se on lapsellista teatteria.
Koska Turun teloituksista polvistutaan Suomessa suomalaiset odottavat!
Piäkkö tappamisesta ,,,murhaajista ? sano nyt niistäkin jotain äläkä oo vellihousu !
Vaadimme että SUomen vokeissa polvistutaan Turun teloitusten uhreille
Räikkösen pisteet nousivat. Urheilun on oltava politiikan ja uskonnon yläpuolella. Kukin tehköön rasismin vastaista työtä omalla tavallaan. Natsiksi nimittelyä odotellessa.
FI kuljettajilla päällä rasismin vastaiset paidat. Lapuan kaupunginhallitus,
jos pitäisi päälleen rasismin vastaiset paidat niin pian tiedettäisiin
asiasta kuvineen Japanissa, Amerikassa.
Juuri näin, ja rasismi loppuisi maapallolta sillä siunaamalla.
Polvistun heti kun lapualla ajetaan F1 vormulaa
Onko se rasismia kun tänään ideaparkin lapsiperheille tarkoitettuun pysäköitiruutun pysäköi uussuomalainen autonsa lähes poikittain oli yksin liikkeellä
Ja mitähän tekemistä F1:llä on Lapuan kanssa tekemistä, tollo!
Bottas voitti, kuultiin hyvää musaa. Kimillä vaaratilanne, huono auto.
Polvistuminen on otettava uudeksi normaaliksi kaikissa tapahtumissa, markettiin ja viinakauppaan mennessä. Ilman polvistumista ei pääse sisään eikä saa palvelua.
Räikköselle potkut tallista ja verot maksuun Suomeen.
Juuri näin. Myös valtuuston kokous olisi aloitettava ryhdikkäällä polvistumisella. Lapua astuisi sivistyskuntien joukkoon.
Jokaiselle myös BLM-paita pakolliseksi, menneisyytemme takia.
minen ole tappanut yhtään mustaa enkä muunkaan väristä miksi siis minun pitäisi polvillani palvoa värillisiä
Älä tuhlaa aikaasi, ei lapualaiset tasapäät ymmärrä, mistä tässä on kysymys.
Kirjoita kissoista, siitä tasapäät tykkää.
jos joltakin pitää pyytää anteeksi,niin on kylla lapuan asukkaat,ja niiren kuuluu polvillaan anteeksiantoa anoa jokka myivät oman sähköyhtiön ja ostivat ritavuoren tontin siinä tehtiin korjaamatonta vahinkoa lapualle
Kohta ollahan molemmilla polvilla meccahan päin
Kirjoitetaan tasapää, Mekkaan.
Mitä urpoja täällä kirjoittelee?
Keskittymään vain tasapäät kissa ja Panadol juttuihin.
Ei äly muuhun riitä.
mikä sairaus sulla o,,HÄ? älä kuule opeta neroja(Lapualaisia)
Mikä peräkamarin vähäpoika siellä inisee? Et ole varmaankaan käynyt edes Uumajassa, kun et tunne kansainvälisiä paikannimiä. https://en.wikipedia.org/wiki/Mecca
Suomen kielellä kirjoitetaan Mekka. Olen käynyt tässä kaupungissa, kuinka sinä, myös kaupungissa Jedda, samassa maassa.
Postilaatikkolla kävijät nyt viisastelee.
Uumajassa on käyty, viime vuonna. Oikein kaupungissa. Ei vain Härnösandin satamassa kääntymässä.
Lapuan vatipäät ei osaa eres, kirjoittaa, mikä on Mekka.
Mitähän siellä kouluus oikeen opetetaan?
Vikipediasta? Kyllä, Mecca on ulkomaan kielillä Mecca.
Suomeksi se on Mekka.
Varmaan näiden herrojen mukaan Helsingissä syödään silikoita. Ja oikein on, silakoita.
Heh heh. Tasapäät.
Into tyhmä, kaivoon pas.alle ja lavantauti, luuvalo, impesillisyys levittyy.
Nerous Lapualla, sinimustat villapaidat, kissat ja Panadol.
ookko jokin pirun uskovaane joka siellä israelissa hyppää ,,,,,
sullakin on kyllä lirahtanu vähän päähän pissi ,eiks vaan.....
Mekka, Jedda ja Medina Israelissa? Mitä koulua olet käynyt, tasapää. Kyllä, lapualaiset ovat tyhmiä.
Toinen fatipää. Lapualta.
SEkö on jotakin edistystä että pyllistellään kaiket päivät eikä tehdä tuottavia töitä
Hihiihhii,
Mekka Israelissa?
Hihihhiihii.
Mistä näitä tyhmiä löyty.
Hihihhiihii.
Lapualta.
Kyllä.
Tasapäiden valtakunta.
Mekasta hakenut uskoa, mustaan. Kiveen. Mikä oli kravatin väri. Sininen.
Tasapää on se k.sipää. Vihtori paidoissaan.
Naurattaa maantiedon tietämys, nyt jo Nurmossakin. Tasapää lapualainen.
Kobrien pelit alkaa syksymmällä. Silloin voisi yleisö heittäytyä maihin. Noin niinkuin voiton takaamiseksi.
Koprista puolet on muslimeita
Kumartelulla lisää löylyä vain heitetään noille himokkaille, rajat noille pitää laitta ja pitävät, eikä mitään erivapauksia, eikä näitten erikoisia tapoja pidä suvaita.
nutturointi on loputtava
Ikinä en polvistu tai kumartele yhdellekään ihmiselle,en mustalle enkä valkoiselle ! Tääl on turhaa pokkuroida ketään. Kaikki ollaan samaa pazkaa eri paketeissa vaan !
Kyl mussuka sitä sulta ootaa ja täyttä ihtesä ylläpitoa vääräs uskos olevalta ja kuniakaasti sitä oikkeen vaattii
Sanot vaan. Salaa kotona polvistut.
Lapualla polvistutaan ainoastaan kauhavalaisen miesten edessä
Heh, pyllistetään.
Vaatijoille pitää kaikkien kumastaa, kun noi sitä niin kunniakkaasti vaativat ja täyttä ylläpitoa tietysti pidettävä noille ja sehän on näille kaikki selvää ja elämä ilmaista.
14 kuljettajaa polvistui, 6 seisoi. joukossa Kimi Räikkönen.
Kaikilla 20 oli päällä paita, ”End Racism”.
Eli päämääränä rasismi.
Vanhaa sanontaa mukaellen ensin on valhe, sitten emävalhe ja sitten agendajournalisti Nuuttilan valehtelu. Sen toteamiselle löytyy vankat perusteet: Suomi oli Ruotsin ja Venäjän siirtomaa. Pahimmillaan eli isovihan aikaan 1700-luvulla Suomesta vietiin Venäjälle miehiä, naisia ja lapsia orjiksi väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin koskaan Afrikasta Amerikkaan.
"Suomella ei tosiaan ole ollut siirtomaita, mutta suomalaiset olivat pystyttämässä tai ylläpitämässä siirtomaavaltaa toisen valtion, etenkin Venäjän ja Ruotsin, palveluksessa," Kujala jatkaa.
Esimerkkeinä hän mainitsee muun muassa löytö- ja valloitusretkille osallistumisen sekä lähetystyöntekijöiden toiminnan Aasiassa, Afrikassa ja Amerikoissa.
Osaa nykyisestä Namibiasta ehdittiin jopa hetken aikaa puuhata Suomelle siirtomaaksi.
Kolonialismi ei nimittäin ole pelkkä menneisyyden tapahtuma, eikä se rajoitu jollekin tietylle maantieteelliselle alueelle. Kolonialismi on synnyttänyt nykyisyyden ja elää vahvasti tämän päivän yhteiskunnassa ja arkielämässä, myös Suomessa.
On kuitenkin hankala lähteä purkamaan kolonialismin jättämiä jälkiä, kun kolonialismia ei edes tunnusteta osaksi suomalaista historiaa. Ensiaskel vaikeiden asioiden käsittelyyn onkin niiden olemassaolon tunnustaminen, kuten myös Lapin yliopiston tutkimusprofessori Rauna Kuokkanen kirjoittaa(siirryt toiseen palveluun).
Vaikka kolonialismi olisi muualla ollut laajamittaisempaa ja järjestelmällisempää kuin Suomessa, se ei vapauta Suomea oman menneisyytensä ja sen muokkaaman nykyisyyden vastuusta.
Suomi ei voi seurata keskustelua ulkopuolisena.
Täällä on loput jutusta https://yle.fi/uutiset/3-11433373
Nyt pitää äänestää onko Mecca Iranis vai Irakis
”He vihaavat Länttä ja kokevat eurooppalaiset vastustajikseen”
Siksi he ovat lähettäneet lähetyssaarnaajiaan käännyttämään vääräuskoisia pakanoita.
Kun afrikkalaiset käännytettiin kristinuskoon niin nämä huomasivat,
täällä on kirkoissa alttaritauluja joissa enkelit ovat valkoisia.
Osa suuttui, ja heidän omissa seurakunnissa maalattiin enkelit mustiksi.
Alttaritauluihin voisikin maalata Helvetin enkeleitä, jotta Blm tulisi tyytyväiseksi.
Turkki on viime aikoina aiheuttanut jännitteitä NATO:ssa, etenkin Libya-politiikkansa suhteen ja sitä syytetään toistuvista YK:n aseiden vientikiellon rikkomuksista.
Hagia Sofian kirkon muuttaminen moskeijaksi lähes vuosisadan jälkeen kun se julistettiin museoksi, olisi symbolinen provokaatio, tosin vakava sellainen, joka pahentaisi entisestään Kreikan ja Turkin välisiä suhteita, ja vaarantaisi vakavasti myös suhteet Moskovaan.
Kimi Räikkönen Iltasanomissa
Räikkösen mukaan hänen päätöksestään olla polvistumatta on turhaa vetää isoja johtopäätöksiä.
Suomalainen piti muiden tavoin mustaa t-paitaa, jossa luki ”End Racism”, eli lopettakaa rasismi.
Lewis Hamiltonin paidassa luki ”Black Lives Matter”.
– Kaikki kuskit ovat ehdottomasti rasismia vastaan ja meillä kaikilla oli paidat. Autan erittäin mielelläni näissä asioissa, mutta lopulta jokaisella on oikeus tehdä, niin kuin tuntuu mukavimmalta, Räikkönen jatkoi.
– F1 ja tallit tekevät parhaansa, joten minusta on vähän hullua kyseenalaistaa asioita, mutta niin maailma valitettavasti toimii.
Kaveri tiesi sanoa että BLM on kuulemma rasistinen liike kun ajaa sellaista asiaa että vain mustalla on väliä. Kun pitäisi olla että joka värillä on väliä.
ruotsissa oli aikoinaan työvoima pula siksi tarvittiin työvoimaa,suomessa on toisin päin täälä on työ paikka pula ja tuoraan vain lisää väkeä saas nährä kuinkahan käy
Mites paljon lapualla kävelee jo näitä kumarreltavia joitten eteen meitin pitäis polvistua, miten ovat lonkeroituneet jo tänne astin.
Miksi uhriutuvat juoksevat tänne saakka vapaaseen ylläpitoomme
- onko tässä enään mitään järkeä jot meidän pitäisi tämä hyväksyä
- ja muutaa tapamme näitten vaatimusten mukaisiksi kuniakaahareitten
Mitä helv...? Nyt ne vaatii ettei niitä saa panna karanteeniin vaikka levittäisi ruttoa! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006599320.html
Se, joka kaiken kaikkiaan lopettaa tämän hölmöilyn ja palauttaa länsimaailman raiteilleen, ansaitsee patsaan. Todellisen mahtipatsaan, joka on rakennettu umpikromititaanivanadiiniteräksestä ja jota ei saa hajalle millään atomipommia vähäisemmällä räjähteellä. Muutoin katsotaan, kauanko tämä kahjous kestää. Herättäkää te fiksut tyypit meidät muut, lähellekään kohtuunormaalit ihmiset tästä pahasta unesta – pian. ...
vaasassa taiteiren yönä somali löi ihmisiä puukolla ja sai siitä hyvästä itse turpaansa,pitäiskö nyt koko suomen mennä polvilleen
Kosto ei ole ratkaisu. Pitää tutkia mitä on tehty väärin, kun joku on noin vihainen.
no syyhän on aivan selvä vääräuskoiset hävitetään,imaamit ovat suoraan sanoneet että kaikki mikä estää islamin vapaan leviämisen pitää hävittää,eräskin antoi haastattelussa lausunnon että kun siionistit on tapettu sitten on kristittyjen vuoro
On olemassa sanonta: ”Se on huono isä, joka ruokkii naapurin lapset, vaikka omat lapset näkevät nälkää”. Tämä pitää valitettavan hyvin tänä päivänä Suomessa paikkaansa. Ensin tulee ruokkia oma perhe ja vasta jos rahaa jää yli, voimme auttaa myös muita.
Näistä ja monesta muusta asiasta haluamme nyt viimein alkaa käydä avointa keskustelua ja siksi pidämme erittäin tärkeänä sitä, että Te saavutte paikalle.
Suomen kansalaisten puolesta, S Ahonen Suomi eroon EUsta ja eroa hallitus- mielenilmauksen päävastuuhenkilö.
Haeppas tuolla ja pyörittele sanomia, tuossa rahamme lahjoittamisessa rikkaille maille ei ole mitään pohjaa eikä järkeä.
>> Tuomas Malinen: kaadetaan tulonsiirtorahasto!
Italia laskee tuloveroa sitä mukaa kun me nostamme.
Akoilla on nyt valta laittaa suomi kontalleen, miksi hyväksymme näitten älyttömyyden
- kyllä näillä on siis pallo kateissa ja hyvääsesti
Tässä... https://twitter.com/HarriLehtimaki/status/1293462535639838722/photo/1
Sanna Marin tyhjentää sinun ja lastesi lompsat, mutta silti saa ylistystä kansalta.
Ehkä me ollaan tuleva tuhomme ansaittu.
Kommunismi valtaa alaa lännessä. Pelko ja sensuuri ovat kommunismissa aina läsnä.
Meistä tulee se, mitä itse sallimme.
On todella irvokasta Marinin sosialistihallitukselta korottaa keskellä koronalamaa kehitysapurahoja.
Kuka lie vastuussa kun somaliyhdistyksille jaetaan miljoonatolkulla rahaa? Siis SUOMESSA!? Mitä vitua tässä maassa tapahtuu!?
Kyllä suomalaiset loppuu jolle omaan nuorisoon satsata
- nyt on viimeiset ajat käsillä
- ja lopetaan noiten ulkolaisten syöttä -näista kaiki rahat on käänetävä suomalaisen elämän selviämisiin ja suomalaisen elämän ylläpitoon
Ei se nyt niin vaan onnistu! Sun tehtävä on huolehtia hyvinvoinnista. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007645088.html
Odottaako notti kontallaan, jo. Tummaa on tulossa.
Minä polvistun vain kirkossa.
Polvistukaamme Kalajoella hukkuneiden poikien sielujen puolesta.
Meinaatko kehittää tästä jotain darwin-juttua?
ja kun pikipäät on työmatkalla ryöstämässä vanhuksia ja mätkimässä niitä renkasrauralla minä povistun
S**tanan rasisti!
Olisin halunnut nähdä Räikkösen ilmeen, kun joku esitteli tämän hänelle!
Minä en polvistu edes kirkossa......
Huomenna kauden viimeinen kisa. Hamilton ei ole kertaakaan ollut palkintokorokkeella ja tippui nytkin aika-ajoissa heti ensimmäisessä osiossa, lähtöruutu on huomenna 16. 🤣
Se on todella surkea kuski, tallikaveri on pessyt sen tällä kaudella 17-3!
13 kierrosta ajettu kauden viimeistä kisaa ja Hamilton on 18. ja tallikaveri Leclerc neljäs. Ferrari tarvitsee tosissaan osaavamman kuskin!
32 kierrosta ja edelleen 18. 🤣
Lando Norris on 2025 maailmanmestari! 🥳
Kuinka tuo Bottas voi olla heti kymmenen sekuntia toiseksi viimeistä jäljessä heti kun turva-auto poistuu radalta? Eikö se hoksaa, että nyt saisi painaa kaasua?
Hoksasihan se viimeisellä kierroksella kun oli puoli minuuttia muista perässä ja auto lipsahti samantien aitaan. Vähän turhaan, kun ei sillä olisi ollut kiire minnekään, kun viimeisenä körötteli. Olisi vaan ajanut kaikessa rauhassa maaliin, niin ei tarvitsisi nyt niin jumalattomasti hävetä.