Jouko Pihoon liittyviä ennen julkaisemattomia sanomia 18

Jouko Pihoon liittyviä ennen julkaisemattomia sanomia 18

Suvi Leväsen 6.10.2018 saama ilmoitus, että Jouko Pihosta tulee Suomen johtaja

Suvi Levänen kirjoitti minulle 6.10.2018: “Shalom. Herra on puhunut minulle ajatuksiin ja on Hengen kautta näyttänyt joitain profeetallisia asioita. Alkoi torstai-iltana ja joskus aiemminkin minulle on tullut tietoisuus, että sinusta tulee Suomen johtaja.”

Tämä oli viimeinen ennen julkaisematon sanoma. Sarja päättyy tähän. Kaikkiaan näitä ennen vain minun tiedossani olleita sanomia, jotka nyt julkaisin, kertyi siis 18.

Tapahtukoon Jumalan tahto! Jumala voi ottaa käyttöönsä kenet tahansa, senkin, joka ei mitään ole.
10309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mutta Jumalalla ei ole mitään mahdollisuuksia sellaisen kanssa, joak on NIIN täynnä itseään, ettei muusta kirjoitakaan!

Äänestä

– Minä ymmärrän, että se harmittaa, kun jotain mistä et pidä tapahtuu hahmolle tai tarinalle, jota rakastat, mutta tämä on erittäin typerää, Gunn toteaa Twitter julkaisussaan.

– Näyttää siltä, että ihmiset sekoittavat fiktion ja tosielämän. Kasvakaa aikuisiksi.

Äänestä

Joukolle tulleet sanomat saattaa tarkoittaa profetiat jotka hän on koonnut sivuilleen on Suomen ennätys.

Äänestä

Kuinka kukaan tervehenkinen uskova ottaa lukuun Pihon sairaat menettelyt?
Kun joku NOSTAA ITSENSÄ - omaa nimeään, ällöttävästi itseään tyrkyttäen julkisiin esityksiin? Onneksi yhä usemmat heräävät ja ottavat etäisyyttä pihon patologiseen harhaantumiseen!

JOS JOKU on Jumalan valitsema - ei hänen tarvitsee ITSE nostaa itseään! Eikä esittää jopa 18 eri Otsikkoa: Profetioita Jouko Pihosta! Sairasta, niin sairasta.... ja ällöä! Mutta - taitaa olla parantumisen etsikkoaika jo ohi?

Vuosia sitten - Jouko pilkkasi ja samalla hylkäsi ne AIDOT kehotukset ja ojennnukset, en jotka Jumala oli lähettänyt! Tulos? Se näkyy nyt...

Paatumus ja patologinen tila on julkista tasoa.

Äänestä
  • Totta tuo edellä kuvattu. Ei tunnu hyvältä, kun nostaa itsensä!

    Äänestä

Ei Jouko nosta itseään vaan profeetat.

Äänestä
  • Tarkoittaa varmaan omatekoisia, sielullisia ja epäraittiita ennusteljoita?
    Ei Raamatun mukaisia.

    Jos ne kaikki (sanomat) ennustukset pihoa koskevat, joita hän tunkee tälle palstalle kuin oksennusta - jos ne kaikki olisi ok. niin piho olisi Suomen Johtaja, Suomen ykköprofeetta, Suomen presidentti......
    VOI MAHOTON!

    No, mitähän Jumalalle olisi enää sijaa?
    Siksi, juuri siksi Jumalalla ei ole mitään yhteistyötä pihon kanssa...

    Ja joskus hän sen huomaa...

    Äänestä

23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

Äänestä

Laita meille profetia, joka on yllättävä, täsmällinen, ja sijoittuu tällä kertaa tulevaisuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Jouko Pihoon liittyviä ennen julkaisemattomia sanomia 18

Suvi Leväsen 6.10.2018 saama ilmoitus, että Jouko Pihosta tulee Suomen johtaja

Suvi Levänen kirjoitti minulle 6.10.2018: “Shalom. Herra on puhunut minulle ajatuksiin ja on Hengen kautta näyttänyt joitain profeetallisia asioita. Alkoi torstai-iltana ja joskus aiemminkin minulle on tullut tietoisuus, että sinusta tulee Suomen johtaja.”

Tämä oli viimeinen ennen julkaisematon sanoma. Sarja päättyy tähän. Kaikkiaan näitä ennen vain minun tiedossani olleita sanomia, jotka nyt julkaisin, kertyi siis 18.

Tapahtukoon Jumalan tahto! Jumala voi ottaa käyttöönsä kenet tahansa, senkin, joka ei mitään ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu