Jouko Pihoon liittyviä ennen julkaisemattomia sanomia 14
Jouko Pihon 15.4.2016 näkemä uni presidentti Svinhufvudin viiksistä
Näin 15.4.2016 unta, että minulla oli samanlaiset muhkeat viikset kuin presidentti Svinhufvudilla. En halunnut kuitenkaan näyttää Ukko-Pekalta ja pyysin parturia leikkaamaan viikseni toisen mallisiksi. Sanoin vielä näin: ”En halua näyttää presidentti Svinhufvudilta, haluan näyttää presidentti Piholta.”
Jouko Pihon 15.4.2016 näkemä uni presidentti Svinhufvudin viiksistä
Näin 15.4.2016 unta, että minulla oli samanlaiset muhkeat viikset kuin presidentti Svinhufvudilla. En halunnut kuitenkaan näyttää Ukko-Pekalta ja pyysin parturia leikkaamaan viikseni toisen mallisiksi. Sanoin vielä näin: ”En halua näyttää presidentti Svinhufvudilta, haluan näyttää presidentti Piholta.”
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi Jouko, miltä näyttäisi, jos minä kirjoittaisin minulle sanottuja asioita, tai miten kukakin on minua kehunut?
Omille sivuille, mutta vielä tännekin? Omaa kunniaasiko haet? Omaa nimeäsikö haluat nostaa? Johannes kastajalta kun kysyttiin kuka hän oli, hän vastasi nöyrästi, että huutavan ääni erämaassa.
Jeesus sanoi että ottakaa minusta vaari, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä.
Jokseenkin tuntuu, että et sovi samaan kaavaan?
Jouko on ihan hyvä kilpailija minulle, ehkäpä jopa se toinen meistä profeetoista.
T.Suomen profeetta.
Vai olet sinä olevinasi oikein Suomen profeetta? Uskotko todella, että Suomen profeetan tehtävä on julistautua profeetaksi täällä?
Minä tulen näkemään sinut tuomiopäivänä viimeistään. Nythän sinun ei tarvitse sitä ajatella.
Profeetalla on kilpailijanaan paholainen. Muut ihmiset ovat taustalla ja seuraavat.
Tosiaankin, missä profeetta on, siellä on myös paholainen, joka ryntää profeettaan kiinni, ja toisaalla puhuu "hänen suullaan".
En olisi uskonut raamatun ennustusten käyvän toteen nykyäänkin näinä päivinä. Nyt saan sen havaita, sekä sen, miten siinä kirjassa puhutaan profeetoista.
Sama asia on shamaani. Yksi näistä aavisteli jotain Putinista (lohikäärme), mutta shamaani oli todennäköisesti luonteeltaan koira, jolla vahva usko. Ei ollut varuillaan.
PS. onko Piho syntynyt kukon vuonna? Jos, niin kuuluu samaan luultavasti sarjaan, kuin sekin, joka tatuoitti takamukseensa tekstin jonka mukaan se on kaupungin kaunein. Saman eläinmerkin alla oleva mies (kukko-leijona) teki sikamessias teoksen, jonka jutun jo tiedättekin, jotka olette lukeneet. Kukko on kissan nk. vihollisluonne.
Rukoilkaa kristityt. Minulla on hankalaa. Luulisi teidän sen jo tietävän. Mutta ehkä se kuuluu tehtävääni. Yritän kestää.
Olen mikä olen.
En usko tehtäväkseni tuota julistautumista, mutta asiat menevät kuten menevät ja me pelaamme tätä peliä kuten pelaamme, niin se on.
"Olen mikä olen."
"me pelaamme tätä peliä kuten pelaamme,"
Ei kuulosta profeetalta, vaan joltain muulta...
Ja korvasyyhyynkö pitäisi saarnata?
Vai pitäisikö heitellä pelkkiä lainauksia ja jakeita raamatusta?
Miten sairasta tuollainen Pihon itsensä kehuminen on? !!
Ei ihme, ettei ihmiset löydä tervettä uskoa sen kaiken keskellä mitä kristikunnan hullutukset ovat. Ja Pihon mainostemput!
Oksettavaa!!!
niin on oksettavaa