Onko menestynyt ja älykäs nainen ihannenainen

Minun mielestäni on,kun lisäksi yleensä kyseinen henkilö on keskimääräistä paremman näköinenkin verrattuna tavallisiin, joita näkee vastaantulijoina kadulla tai missä tahansa ,ja pukeutumiseltaan sekä itsehoidoltaan viehättävämpi.Kyseinen henkilö on kuitenkin mahdoton tavoite,ei tulisi mieleenkään lähestyä.Hänhän on kuin ei olisi näkevinäänkään ja kommunikointitavaltaan muodollinen ja virallinen.
12100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei foorumia ja toiminta-alustaa kyseiselle suhteelle tiettävästi ole.Harvinainen poikkeus voisi olla harvinaisen poikkeuksellisen viehättävä tavis,eihän sitä yleensä.

Äänestä

Esim kaikki marin hallituksen ministerit ovat viehättävämpiä kuin keskivertonainen.

1Äänestä

On tietenkin. Nimenomaan vain ihanne. Tavikset ovat naimisissa ja tekevät lapsia. Viettävät perheen kanssa paljon aikaa ja ovat tyytyväisiä.
Tavissinkut taas tapailee kavereita, juhlii ja treffailee ja ovat siihen elämään tyytyväisiä.
Menestyvä nainen keskittyy ulkonäköön, uraan ja itsensä kehumiseen. Ihanne kyllä mut mut. Niillä ei ole muille aikaa kuin itselle.

Äänestä
  • Okei, määritelmä tuokin eli siis menestynyt nainen keskittyy ulkonäköön, uraan ja itsensä kehumiseen. Bullshit!

    Määrittele ensinnäkin menestynyt? Toiseksi mihin perustat väitteesi keskittymisestä ulkonäköön? Tai itsensä kehumiseen?

    Onko esim, lääkärinainen menestynyt? Katseleppa vasiten ympärillesi, miten lääkärinaiset "keskittyvät ulkonäköön" tai "itsensä kehumiseen". Tsiisus, suurin osa heistä on sen verran älykkäitä ja humaanejakin, että tärkeimmät asiat tulevat elämässä ensin.

    Ulkonäköönsä keskittynyt nainen on tyyliin Sofia Belorf, jota ei voi millään mittarilla kutsua menestyneeksi, no, jos Ö-luokan julkkisstatus on sitä, niin sitten!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Okei, määritelmä tuokin eli siis menestynyt nainen keskittyy ulkonäköön, uraan ja itsensä kehumiseen. Bullshit!

    Määrittele ensinnäkin menestynyt? Toiseksi mihin perustat väitteesi keskittymisestä ulkonäköön? Tai itsensä kehumiseen?

    Onko esim, lääkärinainen menestynyt? Katseleppa vasiten ympärillesi, miten lääkärinaiset "keskittyvät ulkonäköön" tai "itsensä kehumiseen". Tsiisus, suurin osa heistä on sen verran älykkäitä ja humaanejakin, että tärkeimmät asiat tulevat elämässä ensin.

    Ulkonäköönsä keskittynyt nainen on tyyliin Sofia Belorf, jota ei voi millään mittarilla kutsua menestyneeksi, no, jos Ö-luokan julkkisstatus on sitä, niin sitten!!!

    Juuri näin. Hieno kommentti. Itse en pidä pelkällä ulkonäöllä eteenpäin meneviä menestyneinä. Ja sovinistiseen tapaan menestyvällä naisella ei voi olla lapsia, mutta menestyvällä miehellä voi!

    Äänestä

Älykkyyden ja kauneuden positiivinen korrelaatio on selitettävissä kasautumisena. Kun älykkäät ja muutenkin laatumiehet voivat valita puolisokseen parhaat naiset, he valitsevat alitajuisesti sekä älykkäimmät että kauneimmat.

Syntyy eliittipopulaatio, jossa on sekä älykkyyttä että kauneutta enemmän kuin muussa populaatiossa.

Esimerkiksi suomenruotsalaisten esi-isät olivat useammin eliittiä, aatelisia ja virkamiehiä, kuin suomenkielisten. Siksi heillä oli mahdollisuus valikoida laadukkaat puolisot, sekä älykkäät että kauniit. Tänäkin aikana voi havaita, että ruotsinkielisten koulujen oppilaat ovat sekä kauniimpia/komeampia, älykkäämpiä ja hienostuneempia.

Äänestä
  • Täyttä pas..aa koko kirjoitus!

    Äänestä

Riippuu yhteiskuntaluokasta ei ne kaikki kauniita ole mutta kun on suhteita rumepikin menestyy.

Äänestä
  • <<...ei ne kaikki kauniita ole...<<

    En ole yrittänytkään väittää, että kaikki olisi, mutta on keskimääräinen ero, sekä kauneudessa, terveydessä että älykkyydessä.

    Äänestä

  • kynä.M kirjoitti:

    <<...ei ne kaikki kauniita ole...<<

    En ole yrittänytkään väittää, että kaikki olisi, mutta on keskimääräinen ero, sekä kauneudessa, terveydessä että älykkyydessä.

    Älä viitsi puhua roskaa. Meitä on monia, jotka tietävät totuuden suomenruotsalaisten älykkyydestä ja muista jutuista. Tässä ei viitsi kaikkea kirjoitella.

    Äänestä

Ehdottomasti

Äänestä

Mun rakas on taatusti menestynyt ja taatusti keskivertoa paremman näköinen. Hän myös pukeutuu hyvin kauniisti. Farkkuja voi pitää jossain linja-automatkalla, tai veneessä. Muuten aina tyylikäs ulos astuessaan.

Hänet on kasvatettu siten että, jokaista ihmistä pitää kohdella kunnioittavasti. Samoin hänelle on opetettu, että hänen etuoikeutettu elämänsä, ei ole pelkästään hänen ansiotaan.

En tiedä ketään, joka kohtelisi ihmisiä sydämellisemmin.
Lähipiirinsä kanssa hän on hulvattoman hauska.
Vaikka hänellä on 2 tutkintoa, ollen johtavassa asemassa valtion virassa, ei hän ole koskaan väheksynyt mun työtä. Päinvastoin. Hän tietää olevani hyvä työssäni ja nautin siitä. Hän on onnellinen puolestani.

Kuitenkin sain hänet koska uskalsin kysyä.
Kun alkoi selvitä asioita... kysyin häneltä: Miksei sun oven takana ole kilometrin mittainen jono miehiä?
Hän kertoi miesten pelkäävän häntä. Kaikki luulee hänen elämänsä olevan täydellistä. Pomoille hän on alainen ja alaisilleen pomo. Hän tunsi olevansa ulkopuolinen. Vain perheeseen voi luottaa. Sulle olen rakas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minun mielestäni on,kun lisäksi yleensä kyseinen henkilö on keskimääräistä paremman näköinenkin verrattuna tavallisiin, joita näkee vastaantulijoina kadulla tai missä tahansa ,ja pukeutumiseltaan sekä itsehoidoltaan viehättävämpi.Kyseinen henkilö on kuitenkin mahdoton tavoite,ei tulisi mieleenkään lähestyä.Hänhän on kuin ei olisi näkevinäänkään ja kommunikointitavaltaan muodollinen ja virallinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu