Näin ulkopuolisena kommentoin. Evijärvellä on ollut viime vuodet erittäin älykäs ja viisas kunnanjohtaja. Todella harmillista, että hän lähtee. Toki ymmärrettävää, lahjakkaana ihmisenä haluaa uralla eteenpäin. Etelä-Pohjanmaan parhaimmat kunnan/kaupunginjohtajat ovat olleet viimeisen viiden vuoden aikana mm. Evijärven Kejonen. Alajärven Koivunen, Kauhavan Lumio, Seinäjoen Rasinmäki, Kauhajoen Leinonen. Selkeästi epäonnistunein johtamisessa on ollut ja on edelleen Kurikan kaupunginjohtaja. Vimpelin leijonamieli tulee hyvänä kakkosena, tosin kaukana Kurikan epäonnistuneesta valinnasta!!
0Äänestä
Anonyymi
Toivottavasti tulevaksi kunnanjohtajaksi saataisiin ulkopaikkakuntalainen kepumafiaa pelkäämätön suoraselkäinen rehti johtaja.
Joka uskaltaisi esittää omia näkemyksiään kunnasta.
Joka ei ole kaiken keskittämisen kannalla säästääkseen.
Joka tahtoisi terveydenhuollon palvelut säilyvän.
Joka ajaisi kunnan kehitystä aidosti, esim. lisäämällä työpaikkoja ja matkailua niiden vähentämisen sijaan. Ainakin nuo alat tunnetusti työllistävät ja tuovat muutakin kuin valtion/EU:n rahaa kunnalle.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Terveydenhuollon palvelujen perustason säilyminen on ykkösasia ja tuo taatusti säästöjä erikoissairaanhoidon kustannusten vähenemisenä. Mielellään terveyspalvelujen yksityistäminen tulisi olla ykkösasia, kun mietitään palvelujen säilymistä kunnassa.

Sen pitää nimenomaan olla ulkopaikkakuntalainen!
0Äänestä
Anonyymi
Eikö nyt olisi sopiva hetki kutsua takaisin Seija? Olisi valmiiksi kuntaan sisäänajettu.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näin ulkopuolisena kommentoin. Evijärvellä on ollut viime vuodet erittäin älykäs ja viisas kunnanjohtaja. Todella harmillista, että hän lähtee.
Toki ymmärrettävää, lahjakkaana ihmisenä haluaa uralla eteenpäin.
Etelä-Pohjanmaan parhaimmat kunnan/kaupunginjohtajat ovat olleet viimeisen viiden vuoden aikana mm. Evijärven Kejonen. Alajärven Koivunen, Kauhavan Lumio, Seinäjoen Rasinmäki, Kauhajoen Leinonen.
Selkeästi epäonnistunein johtamisessa on ollut ja on edelleen Kurikan kaupunginjohtaja. Vimpelin leijonamieli tulee hyvänä kakkosena, tosin kaukana Kurikan epäonnistuneesta valinnasta!!