Saksan klaanitodellisuutta: "Kaikki poliisit, journalistit

ja muut vääräuskoiset ammutaan, alueella vallitsee nyt radikaali sharia”.

Saksassa on kymmenittäin ongelmalähiöitä ja alueita, joita maahanmuuttotaustaiset klaanit pyrkivät pitämään omanaan. Erityisesti ilmiö on keskittynyt Ruhrin seudulle ja Reinin varrelle. Eräs näistä ”polttopisteistä” on Marxloh Duisburgissa. Rheinische Post kertoo mitä voi tapahtua, kun virkavalta joutuu puuttumaan tilanteeseen.

Tuoreet tapahtumat alkoivat 17. toukokuuta, kun poliisin mustamaija oli normaaliin tapaan liikkeellä. Partio havaitsi haussa olevan 18-vuotiaan, jota oli odottamassa tutkintavankeus. Hänestä on vuodesta 2014 alkaen tehty 75 poliisitutkintaa omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

Libanonilaisen perheen, klaanin jäsen S. pakeni tilanteesta kerrostaloon. Poliisillekin sellainen on vaarallista seutua. Taloihin on vapaa sisäänkulku kellarien ja takapihojen kautta. Partio pyysi lisää virkapukuisia paikalle. Kuitenkaan S. ei ehtinyt hakeutumaansa asuntoon, vaan hänet tavoitettiin ja pidätettiin lievää väkivaltaa sekä pippurisumutetta käyttäen.

Samaan aikaan kerrostalon edustalle oli kertynyt 25 hengen joukko protestoimaan tapahtunutta. Saapuneita poliisin lisävoimia vastaan hyökättiin. Pidätetty S. uhosi tappavansa kaikki poliisit ja viittasi libanonilaiseen klaaniinsa. Marxloh´in alueella oli levotonta myös 19. ja 28. toukokuuta.

Viisi päivää S:n pidätyksestä poliisille lähetettiin sähköposti, jossa esitettiin uhkavaatimus: poliisin on poistuttava Marxloh´in alueelta. ”Tämä on meidän kaupunginosamme ja kiellämme vääräuskoisia astumasta alueelle”. Viesti jatkui: ”Kaikki poliisit, journalistit ja muut vääräuskoiset ammutaan. Alueella vallitsee nyt radikaali sharia.” Viestin mukaan käytössä on 2000 Kalashnikovia sekä tarpeeksi ammuksia. Ne olisi hankittu Turkista ja Venäjältä.
783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niillä on oma valtakunta Saksan sisällä.

Äänestä

Ruotsissa alkaa olla sama tilanne.

Äänestä
  • Suomessa koko poliisi johto jäi tuomiotta. Vapaamuurari veli oli vannonut valat ja poliisin kanssa yhteistyötä tekevät huumejengis saivat täyden suojelun kuten veirkaveljesä poliisikin.

    Äänestä

Sunnuntain vastaisena yönä kävivät sadat mellakoitsijat Stuttgartin keskustassa poliisien kimppuun. Kymmeniä liikehuoneistoja tuhottiin ja ryöstettiin. Myös poliisi- ja pelastusautoja tuhottiin. Useita ihmisiä loukkaantui.
Poliisin mukaan tilanne oli välillä täysin hallitsematon. Baden-Württembergin muista kaupungeista saapui avuksi parisataa poliisia. Käytössä oli myös poliisihelikopteri. Viranomaiset saivat tilanteen hallintaan vasta aamun tultua.

Poliisi pidätti 24 mellakoitsijaa, joista puolet on Saksan kansalaisia. Liikkeiden tuhoaminen oli satunnaista. Mellakoijat kuvasivat toisiaan ja lähettivät otoksia sosiaaliseen mediaan. Poliisi käyttää näitä tutkimuksissa ja on perustanut silminnäkijöille erillisen portaalin todistusaineistoa varten. Yhdeksäntoista poliisia loukkaantui.

Äänestä

Karkoitetaan kaikki vasarapäät siis sinne.

Äänestä
  • Haluatko lisää muslimeita?

    Äänestä

Suuri osa poliiseista erikoistuu muutenkin mustan munan imemiseen. Siinä on poliisilla tulevaisuuden suunnitelmat kohdallaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

ja muut vääräuskoiset ammutaan, alueella vallitsee nyt radikaali sharia”.

Saksassa on kymmenittäin ongelmalähiöitä ja alueita, joita maahanmuuttotaustaiset klaanit pyrkivät pitämään omanaan. Erityisesti ilmiö on keskittynyt Ruhrin seudulle ja Reinin varrelle. Eräs näistä ”polttopisteistä” on Marxloh Duisburgissa. Rheinische Post kertoo mitä voi tapahtua, kun virkavalta joutuu puuttumaan tilanteeseen.

Tuoreet tapahtumat alkoivat 17. toukokuuta, kun poliisin mustamaija oli normaaliin tapaan liikkeellä. Partio havaitsi haussa olevan 18-vuotiaan, jota oli odottamassa tutkintavankeus. Hänestä on vuodesta 2014 alkaen tehty 75 poliisitutkintaa omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

Libanonilaisen perheen, klaanin jäsen S. pakeni tilanteesta kerrostaloon. Poliisillekin sellainen on vaarallista seutua. Taloihin on vapaa sisäänkulku kellarien ja takapihojen kautta. Partio pyysi lisää virkapukuisia paikalle. Kuitenkaan S. ei ehtinyt hakeutumaansa asuntoon, vaan hänet tavoitettiin ja pidätettiin lievää väkivaltaa sekä pippurisumutetta käyttäen.

Samaan aikaan kerrostalon edustalle oli kertynyt 25 hengen joukko protestoimaan tapahtunutta. Saapuneita poliisin lisävoimia vastaan hyökättiin. Pidätetty S. uhosi tappavansa kaikki poliisit ja viittasi libanonilaiseen klaaniinsa. Marxloh´in alueella oli levotonta myös 19. ja 28. toukokuuta.

Viisi päivää S:n pidätyksestä poliisille lähetettiin sähköposti, jossa esitettiin uhkavaatimus: poliisin on poistuttava Marxloh´in alueelta. ”Tämä on meidän kaupunginosamme ja kiellämme vääräuskoisia astumasta alueelle”. Viesti jatkui: ”Kaikki poliisit, journalistit ja muut vääräuskoiset ammutaan. Alueella vallitsee nyt radikaali sharia.” Viestin mukaan käytössä on 2000 Kalashnikovia sekä tarpeeksi ammuksia. Ne olisi hankittu Turkista ja Venäjältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu