Pitkä liitto takana ja ollaan 45-vuotiaita molemmat. Kaikki sujuu hyvin ja seksiäkin on mutta jotenkin olen alkanut kaipaamaan jotain uutta piristystä. Ehdotin vaimolle ensin kolmen kimppaa ( joko 2n 1m tai 2m 1n) häntä tavallaan kiihotti ajatus, muttei halua oikeasti toteuttaa. Nyt tekisi mieli ehdottaa, että koemielessä molemmat kävisivät kerran panemassa jotain muuta ja sitten keskusteltaisiin aiheesta ja palattaisiin takaisin normaaliin, jos ei tuntunut luontevalta tai sitten pidettäisiin tämä lupa käydä välilä vieraissa. Onko muilla kokemuksia tällaisesta ja oletteko vieneet käytäntöön asti?
Avioliitto ja uudet kokemukset
Anonyymi
4237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kokemusta toki on siitä, että kaipaa piristystä. Se, että piristys olisi ottaa joku tuntematon tai puolituttu intiimiin kanssakäymiseen, ei ole tuttua enkä sellaiseen halua tutustuakaan. En usko, että avioliittoani piristäisi ulkopuolisen mukaan otto millään tavalla. Myös yhden illan panot ovat yleensä epätoivoisia tuherruksia; toki toisinkin varmaan on tapahtunut mutta sitten se onkin rikkonut avioliiton.
Eikö aviolittooasi tosiaankaan voi piristää mitenkään muutoin kuin uskottomuudella?
Ai noinko helppoa se on? Samaan aikaan kymmenet tuhannet neitsytmiehet ja -naiset turhautuvat sinkkupalstalla?
Meidän kohdallamme "henkilöpiristys" on vaihtoehdoista poissa oleva vaihtoehto.
Henkilökohtaisesti sellaista on minulle tarjottu mutta ryhmänä ei koskaan.
Jossakin tuossa 40v pinnassa alkoi tuntumaan jonkin sortin piristyksen tarve. Elämä oli kaikilta osin uomissaan ja rutinoittunut. Lapset olivat yläaste- / lukioiässä ja valmistautuivat hiljalleen lähtemään omilleen.
Olimme molemmat 40-luvun puolen välin kahden puolen syntyneitä ja sen aikaisen ahadasmielisen kasvatuksen saaneita. Aloimme vähitellen keskustelemaan siihen asti enemmän tai vähemmän vaikenemistamme, seksiin liittyvistä ajatuksista.
Asia avautui ja löysimme toistemme salaisen puutarhan ja olemme eläneet nämä viimeiset vuosikymmenet sen puitteissa.
BDSM-sektorilta löytyvissä piristeissä vaimoni rajat tulevat aikaisemmin vastaan mutta ovat kuitenkin riittävän lavealla.
Onhan toi kokemus varmaan, vaimoni puolestaan olisi ollut valmis kimppa kokeiluun nuoremapana ei enää, parinvaihtoakin ehdotin mutta se ei vaimolle käynyt, syytä ei kertonut. Nää sit jäi kokematta tai mistä tiedän vaikka vaimo olis vieraita pannut.