Kirjallinen varoitus kunnanjohtajalle

Eikö tällä kunnanhallituksella ole mitään häpyä toiminnassaan??? Kysyn jo sadannen kerran eikä vastausta tule?! Mitä se Kaikkonen-Tiensuukin ajaa takaa?? Epäluotettava koko ihminen. Uskomatonta.
952081
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

Olisipa meilläkin niin hieno kunnanjohtaja että osaisi lähteä ilman mediasirkusta oman sopimuksensa mukaisesti. Näin osasivat Muoniossa ja Sodankylässä tehdä vastuuntuntoiset johtajat, eivätkä jääneet pilaamaan koko kunnan mainetta.

Äänestä
  • Nytpä löytyi kolariin kunnajohtaja joka ei anna tehdä mitä sattuu sisäpiirissä. 👍Sille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nytpä löytyi kolariin kunnajohtaja joka ei anna tehdä mitä sattuu sisäpiirissä. 👍Sille

    Juu hyvä. Kerran koirat kusee omaan nilkkaansa, heh!!

    Äänestä

Hyvä että alkaa pikkuhiljaa selviämään. Aivan käsittämätöntä toimintaa kunnanjohtajalta. Nythän se yrittää ohittaa jo valtuuston epäluottamuslauseen. Ei hyvänen aika. Edes antiikin Kreikassa kirjotettu tämmöstä farssia.

Äänestä
  • Ei vaan oli antanut vastineen joka kumosi irtisanomisen,hallitushan muutti aihetta matkalla irtisanomiseen.Niillä syytöksillä ei olisi pärjätty oikeudessa,kun ei pitäneet paikkaansa vastineen jälkeen,eli kunta/kuntalaiset joutuneet olisivat joutuneet maksajiksi..pysytään faktoissa

    Äänestä

  • Eiköhän vastaus kaikkeen ole jo siinä kun irtisanominen peruttiin😊Jos olisi ollut varmaa olisi asiat viety eteenpäin ilman epäilystä että asia hävitään. Tämä on psykologiaa😊

    Äänestä

Kummallista on yhden valtuutetun kirjoittaminen Luoteis-Lapissa tänään. Koko lailla henkilöönkäypää kirjottelua kun valtuuston puheenjohtaja kysyy kunnanjohtajaa. Mikä on tämän valtuutetun seuraava puolue,josta valtuustoon ponnistaa? Pelleilyä ei tarvita, kaivos tulee jos sen toiminta on kannattavaa. Ja toivottavasti on.

Äänestä
  • Koko homman murheenkryyni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko homman murheenkryyni.

    Taitaa olla sisäsiittoista säkkiä kaikki valtuustot niin Kolarissa kuin Sotakylässäkin.. Mikään ei muuttua saa ja sukulaisia pitää suosia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla sisäsiittoista säkkiä kaikki valtuustot niin Kolarissa kuin Sotakylässäkin.. Mikään ei muuttua saa ja sukulaisia pitää suosia.

    Samaa mieltä olen ja kun uus johtaja on eri mieltä niin potkuja ollaan jakamassa. Kyllä nämä Kolarin päättäjät meän pitää äänestää pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä olen ja kun uus johtaja on eri mieltä niin potkuja ollaan jakamassa. Kyllä nämä Kolarin päättäjät meän pitää äänestää pois.

    Juu sukulaisia Kolarissakin suositaan..on vielä iso sukukin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu sukulaisia Kolarissakin suositaan..on vielä iso sukukin.

    Kenellä?

    Äänestä

  • Sielä missä tämä ihminen on, on varmasti riitaa, Miemiemie ja näin se on - näitä se jankkaa.
    Ei mithään kunnioitusta ole ihmisellä toista ihmistä kohtaan. Huutaa ja uhittellee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sielä missä tämä ihminen on, on varmasti riitaa, Miemiemie ja näin se on - näitä se jankkaa.
    Ei mithään kunnioitusta ole ihmisellä toista ihmistä kohtaan. Huutaa ja uhittellee

    Nimi vain esile!

    Äänestä

Kunnassa ylintä valtaa käyttää kuntalaisten vaaleissa itse valitsemat kunnanvaltuutetut,näiden muodostama kunnanvaltuusto on kunnanjohtajankin esimies.
Asiat ratkaistaan vaaleissa,ei typerillä mielipide-kirjoituksilla nimettömänä.

Äänestä
  • Ylin valtakin voi muuttua jossain vaiheessa mielivallaksi.....niihän tässä on varhmaan päässy käymään. Kyllä kansa tietää !

    Äänestä

Huono itsetunto jokaisella valtuutetulla! Kun pitää kieroilemaan alkaa...

Äänestä
  • Juu melkosen kieroa touhua. Edustetaan sitten muka kuntaa äänestäjien mandaatilla. Ja höpö höpö monikohan valtuutettu äänestelee kunnassa äänestäjien mielipiteen mukaan. Pupu pöksyissä kun äänestys asioista koittaa. Ja veturit eikö porskuttaa !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu melkosen kieroa touhua. Edustetaan sitten muka kuntaa äänestäjien mandaatilla. Ja höpö höpö monikohan valtuutettu äänestelee kunnassa äänestäjien mielipiteen mukaan. Pupu pöksyissä kun äänestys asioista koittaa. Ja veturit eikö porskuttaa !!

    Oikein vielä tuplaveturit meän kunnassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikein vielä tuplaveturit meän kunnassa

    Vaihtoon siis...

    Äänestä

  • Pääveturiki istunu kunnantalola ikänsä politikoimassa. Ei muuta ko heti vaihtoon ja vois vaikka fiksuna miehenä omasta mielestä asettaa pikimiten ittensä takavasemmalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääveturiki istunu kunnantalola ikänsä politikoimassa. Ei muuta ko heti vaihtoon ja vois vaikka fiksuna miehenä omasta mielestä asettaa pikimiten ittensä takavasemmalle.

    Jep jep ja ei olis pahitteeksi käyä kokkeilemassa työurraa jossaki muualaki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep jep ja ei olis pahitteeksi käyä kokkeilemassa työurraa jossaki muualaki.

    Eikö sille kunnanjohtajalle voisi antaa jo toisen varoituksen kun ei ole ollut kiinnostusta osallistua 2 viimeiseen valtuustoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö sille kunnanjohtajalle voisi antaa jo toisen varoituksen kun ei ole ollut kiinnostusta osallistua 2 viimeiseen valtuustoon.

    Jos jokaiselle viranhaltialle annettaisiin varoitus siitä , ettei osallistu valtuuston kokoukseen niin luulen ettei olis yhtään johtajaa kunnassa. eikä se ole varoituksen paikka niinkö ei muutkaan helenan ja esan keksimät syyt kunnanjohtajaa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos jokaiselle viranhaltialle annettaisiin varoitus siitä , ettei osallistu valtuuston kokoukseen niin luulen ettei olis yhtään johtajaa kunnassa. eikä se ole varoituksen paikka niinkö ei muutkaan helenan ja esan keksimät syyt kunnanjohtajaa vastaan.

    Juupajuu. Kyllä se kun on vuodenki puheenjohtajiston tyhjän höykytyksen alla osalistumishalujaki varmaanki karsii. Voisivat puheenjohtajat fiksuina kerätä kimpsut ja kampsut, pyyelä antheeksi, ja lopettaa poliittisen uransa. Niihän ne vastuuliset politikot yleensä tekevät.

    Onhan nuo nähty. Varmaanki tiedotusvälineet ja mediakin ovat jo ymmällään puheenjohtajien lausunnoista ja vempuloinneista. Mutta eivät itse näköjään...

    Lehessäki kehtaa pj vielä puhua hyvästä hallintotavasta. Se asia perustuu ainaki lainsäädäntöönkin ,josta kolarissa ei välitetä. Ettei kannattas höpistä mithään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos jokaiselle viranhaltialle annettaisiin varoitus siitä , ettei osallistu valtuuston kokoukseen niin luulen ettei olis yhtään johtajaa kunnassa. eikä se ole varoituksen paikka niinkö ei muutkaan helenan ja esan keksimät syyt kunnanjohtajaa vastaan.

    Muut varmaan ilmoittaa jos ovat kokouksista pois. Mikä sellainen työntekijä on joka itse päättää milloin töitä päättää tehdä. Jokin kunnioitus pitäisi työnantajaa kohtaan olla tai lähteä käveleen jos ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaihtoon siis...

    Kunnanhallituksen ja valtuuston puh.joht. varmaan väsänneet omat eroanomuksensa valmiiksi seuraaviin kokouksiin.

    Äänestä

On se jännä, vuet,vuosikymmenet vierii...aina samanlainen asenne kunnassa. Ilmeisesti uutheen sukupolhveen tarttuu vanhempien sissäänpäin kääntyny asenne. Eikö nykyihmiset vois jo ajatella vähän avoimemmin?

Äänestä

Älkää kommentoiko, kun ette tiedä tosiasioita

Äänestä
  • Kukapa niitä tosiasioita tietää ? Kommentoivatpa tietenki ihmiset epätoivossaan ,kun eivät saa tietää asioiden oikeaa laitaa. Eikö se ole juuri keskustelupalstan tarkoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukapa niitä tosiasioita tietää ? Kommentoivatpa tietenki ihmiset epätoivossaan ,kun eivät saa tietää asioiden oikeaa laitaa. Eikö se ole juuri keskustelupalstan tarkoitus.

    Joo nuo jokku net aina on sulkemassa toisten suita. Miettisit ensin itte mitä typeryyksiä laukovat suustansa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo nuo jokku net aina on sulkemassa toisten suita. Miettisit ensin itte mitä typeryyksiä laukovat suustansa...

    ...ja kohta se varottelu varhmaan taas alkaa :( kauanko kuntalaiset jaksaa sietää tuota puhheenjohtajiston tyhjän jaastoa. Sanottas ne irti ,että pääsee arki rullaahmaan normaahliin päin. Ne joila on kunnantalola vaikeaa sanokhoon ittensä irti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...ja kohta se varottelu varhmaan taas alkaa :( kauanko kuntalaiset jaksaa sietää tuota puhheenjohtajiston tyhjän jaastoa. Sanottas ne irti ,että pääsee arki rullaahmaan normaahliin päin. Ne joila on kunnantalola vaikeaa sanokhoon ittensä irti.

    Eli kaikki muut vaihtoon kunhan kunnanjohtaja saa jatkaa ”johtamistaan”?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli kaikki muut vaihtoon kunhan kunnanjohtaja saa jatkaa ”johtamistaan”?

    Niin. Nyt sanoit oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli kaikki muut vaihtoon kunhan kunnanjohtaja saa jatkaa ”johtamistaan”?

    Kaikki aikahnaan , mutta oikeassa järjestyksessä "Oikea" kunnanjohtaja ensin.

    Äänestä

Kolarin tapausta historiaa seuranneena näyttää siltä että kunnanjohtajat joutuvat lapissa vaikeuksiin. Mistä se johtuu?

Lapissa on oma lapinlaki jossa politikoilla on tapana mutkien oikominen polittisten, sukulaissuhteiden, ja äänestäjien miellyttämisen mukaan.

Kunnanjohtajan pitäisi osoittaa valitsijoilleen kiitollisuutta ja antautua talutusnuoraan "kunttaukkojen" talutettavaksi.

Kunnanjohtaja on virkavastuussa joka joutuu noudattamaan Suomen eikä Lalin lakeja, tämähän ei kaikille käy.

Äänestä
  • Juu u 👍 nimenomhaan ! Sukulaiset tutut ja ystävät on täällä vallankahvassa ( kermasakkia)ei oikea kunnanjohtaja. Toinen kunnan kermaan kuuluva sakki on ruskeakieliset , johtopolitikolle kumartelevat , pelokkaat touhuntukijat. Kurrisakkia on joukko ,joka piittaa laista ja asetuksista. Olit tehnyt juuri oikean havainnon👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu u 👍 nimenomhaan ! Sukulaiset tutut ja ystävät on täällä vallankahvassa ( kermasakkia)ei oikea kunnanjohtaja. Toinen kunnan kermaan kuuluva sakki on ruskeakieliset , johtopolitikolle kumartelevat , pelokkaat touhuntukijat. Kurrisakkia on joukko ,joka piittaa laista ja asetuksista. Olit tehnyt juuri oikean havainnon👍

    Kolarin johtopolitikot huvittaa koko suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu u 👍 nimenomhaan ! Sukulaiset tutut ja ystävät on täällä vallankahvassa ( kermasakkia)ei oikea kunnanjohtaja. Toinen kunnan kermaan kuuluva sakki on ruskeakieliset , johtopolitikolle kumartelevat , pelokkaat touhuntukijat. Kurrisakkia on joukko ,joka piittaa laista ja asetuksista. Olit tehnyt juuri oikean havainnon👍

    Kirjoitin tuon jutun huolimattomasti. Kolarin tapausta en tunne tarkemmin. Lapin kuntia olen seuraillut ja useammassa on juuri tämä sama ilmiö. Kunnanjohtajia on laitettu kävelemään ja ne kuulemma ei ole yhteistyökykyisiä.

    Lapissahan on Keskustapuolue vallassa jossa jo perinteisesti on totuttu kähmimään valtakunnan tasollakin.
    Pienemmillä paikkakunnilla nämä suuret suvut äänestävät valtaan omat edunvalvojansa jotka luulevat jo olevansa jumalasta seuraavia.

    Kunnanjohtaja joka yrittää mannä kunnallislain ja hankintalain mukaan koetaan yhteistyö kelvottomaksi kun jarruttelee näitä omanedun tavoittelijoita.

    Tämä näyttäisi olevan maan tapa Lapissa.

    Kyllä tästä puheenjohtajiston harjoittamasta politiikasta solidaarisuus ja alkiolaisuus on hyvin kaukana. Tuo oman edun tavoittelu sopis politiikan tyylikuvaksi varmaan parhaiten molemille. Pätemässä ja esilä tarttee kummanki olla vaikkei osasta asioita tiä yhtikääs mithään. Luulemista paljon enempi ku tietämistä.👎

    Voisko joku sanoa, mitä tämä oman edun tavoittelu- tarkoittaa tässä kunnanjohtajan tapauksessa? Tästä tilanteesta ei hyödy kuin kunnanjohtaja, jolla on 7200 syytä kuukaudessa viivyttää tätä hommaa mahdollisimman pitkälle.

    ....No jos se euroissa aletaan laskemaan niin varmaan siellä on niitä, jotka on jo yhen miljoonan ainaki nostanu. Antaa kunnanjohtajanki yritellä parastaan, huonommillaki esityksillä siellä päämajassa vielä istutaan.

    Onhan se tämäkin yks syy . Varhmaanki hyväki syy.

    Aivan, muutkin kuin kunnanjohtaja voi miettiä tarpeellisuuttansa kunnanhallinnossa. Palkka on kyllä muillakin silmäätekevillä ruhtinaallinen. Onko työ ja tili edes lähellekkään tasan. Epäilen.

    Seuraavaa valtuustoa ja hallitusta ei enää ollenkaan. Vaikuttaa voi kouluttautumallakin. Työpaikan solidaarisuus toimisi paremmin, eikä sukulaisuus ja hyvä kaveriketjutus jatkuisi. Valvova silmä organisaatioitahan on jo valmiina tällaiseen rytminvaihdoksen. Toimeksi vaan niin suhmurointi loppuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ....No jos se euroissa aletaan laskemaan niin varmaan siellä on niitä, jotka on jo yhen miljoonan ainaki nostanu. Antaa kunnanjohtajanki yritellä parastaan, huonommillaki esityksillä siellä päämajassa vielä istutaan.

    Totta. Pientä on tuo 7200 syytä muun hukkaanheitetyn rahan rinnalla, jos se työtehoissa mitataan. Ehkä kunnanjohtaja on puuttunut asioihin , joka on haitaksi jonkun talonväkeen kuuluvan säännöllisiin ,helppoihin tulovirtoihin ? Silloinhan hänet koetaan vastenmieliseksi tietenkin.

    Palkkahan on tulee helposti tai vaikeasti. Nyt se tullee ainaki helposti kunnanjohtajalle, joka ”työskentelee” ilman esimiehensä luottamusta. Miettikääpä mitä yrittäjä tekis työntekijälleen johon ei luota, eikä suostu lähtemään?

    Äänestä

Ei tämä koske yksinomaan kunnanjohtajia. Jokaikinen virkamies joka yrittää tehdä työnsä lakien ja asetusten mukaan hyvin kunnassa jossa on kepu ja lestajohto on tuomittu tuhoon. Ellet tee kuten sinulta odotetaan ,tehtään sinulle kaikki keinoja kaihtamattaa että että lähdet. Näitä esimerkkejä löytyy paljon ja ne keinot joita käytetään ovat mafialuontoisia joukkohyökkäyksiä.

Äänestä
  • Varmaankin. Ainoa vaihtoehto on pitää paikkansa pelon ilmapiirissä ja toteuttaa mitä hullumpia viranhaltijapäätöksiä ja esityksiä poliittisen eliitin suulla . Tämä on kyllä yleinen piirre. Mutta tulee vielä sekin päivä jolloin itse keisari syöstään vallasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaankin. Ainoa vaihtoehto on pitää paikkansa pelon ilmapiirissä ja toteuttaa mitä hullumpia viranhaltijapäätöksiä ja esityksiä poliittisen eliitin suulla . Tämä on kyllä yleinen piirre. Mutta tulee vielä sekin päivä jolloin itse keisari syöstään vallasta.

    Onneksi totuuskomissio on näissä asioissa vielä jossain muualla kuin kunnantalolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi totuuskomissio on näissä asioissa vielä jossain muualla kuin kunnantalolla.

    Pienten paikkakuntien viranhaltijatkin on valittu polittisin perustein pätevyys ja ammattitaito on sivuseikka.
    Suuremmilla paikkakunnilla kunnan palveluyksiköistä on liikelaitoksia jotka ovat tulosvastuullisia. Virkamiehetkin valitaan pätevyyden perusteella ja psykolokisten testien jälkeen.

    Ihan varmasti. Tai valitaan sopivia /arkoja viranhoitajia ,jotka on nopea ja helppo alistaa omaan tahtoonsa. Kyllä nuo kunnanpellet osaa ja kehtaa. Vielä ne puhuvat työhyvinvoinnista . Häpeämätöntä touhua.

    Tosi kuvaavia kommentteja juurikin meidän kunnasta. Suurin osa jäljellä olevista virkamiehistä pokkuroi johtopolitikkoja eli arkuus vai pelko tiä sitä ?, mutta loputhan onkin lähteneet. Kyllähän sekin jotain kertoo. Eikä tänne kyllä kannate kenenkään tullakkaan ennenkuin puheenjohtajisto on vaihtunut. Virkamiehiä lähti jo ennen nyk. Kunnanjohtaaki. Sitä tästä sekasorrosta on ihan tyhjä yksin syyttää. Hyvä kun muuallakin asuvat kommenteissaan ovat nähneet mistä täällä on oikeasti kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan varmasti. Tai valitaan sopivia /arkoja viranhoitajia ,jotka on nopea ja helppo alistaa omaan tahtoonsa. Kyllä nuo kunnanpellet osaa ja kehtaa. Vielä ne puhuvat työhyvinvoinnista . Häpeämätöntä touhua.

    Kokeilimme eräiden työntekijöiden kesken joskus miten äkkiä joku juttu menee joidenkin pomojen korviin. Testi oli mielenkiintoinen. Parhaissa tapauksissa kesti tasan 5 minuuttia niin kohteeksi valittu pomo tiesi asiasta. Nämä juoruämmät kunnissa pitävät myös yllä tätä vanhaa kulttuuria jolla samalla lunastavat myös itselleen työpaikan vaikka eivät varsinaisesti ole paljon kouluja käyneet eivätkä oikeastaan osaa mitään. Joka työpaikalla on tällaisia henkiöitä lasten, vanhustenhoidossa, terveyskeskuksissa ja kontorihenkilkunnassa hyvinkin moni.

    Erinomainen havainto !!! Näihän se solidaarisuus meidänkin kunnassa vielä toimii. Pomoiksi on karsiutunut jäljelle jäänyt joukko puhheenjohtajille lojaalia sakkia. Tämä johtajuusmalli tarvitsee luonnollisesti myös vasikoita ja jonkin verran osaajiakin . Nyt kuitenkin on käyny niin ,että osaajat kävivät liian vähiin. Eli peliringin pyörittäjät on ilman nappuloita. Vihdoinkin!

    Kannattaa käydä apteekissa vaihtamassa lääkkeet.

    Apteekin apuun on varmaan useampi joutunut turvautumaankin.

    On lääkitys kohila on . Sairauden syy on vielä hoitamatta. Siihen ei tavallinen apteekkilääke tehoa ei. Että tutuksi on apteekki tullut vuosien varrella. Apteekki saa varmaankin lisääkin asiakkaita. Hyvä että on ees jotain lääkettä saatavilla.

    Joko onLipposkan ja kumppaneiden lähtölaskenta alkanu???

    Taitaa olla sillä laskennallisesti paremmalla puolella kuitenkin.

    Vanhempi ainaski :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhempi ainaski :)

    Erottaminen on yksi työsuhteen katkaisumuoto. Sitäkin käytetään ja sen pelisäännöt on hyvin selvät. Se täytyy tehdä oikein. Tässä käytävässa prosessissa ihmettelen eikö irtisanomista ole alettu miettiä jo muidenkin kohdalla . Päätöksenteossa on kuitenkin mukana kuntaan työsuhteessakin olevia henkilöitä. Jotenkin ihmetyttää myös tuo jääviys päätöksenteossa. Samassa työpaikassa olevista alemmassa asemassa oleva voi poliittisen vallan kautta illalla olla erottamassa samaan työyhteisöön kuuluvaa halutessaan . On kummallista 🤔

    Ihan totta. Tästä on ollut monesti porukoiden kanssa juttua asiaa pohtiessa. Kummaa kyllä on ja miten tosiaan edes mahdollista ? Yleensä se ,että voi olla päättämässa ylipäätään mistään kuntaa koskevista asioista työsuhteisena . Vai onko se tämä kulttuuri täällä mistä puhutaan?

    Jospa samalla kun mietittä näitä asioita porukoiden kanssa, niin ottaisitte selvää tosiasioista. Saattais se mietintä konkretisoitua faktoiksi.

    Tottahan se on. Päättämässä asioista on kunnan työsuhteessa olevia. Se on puhas fakta. Emme kai muuten ihmettelisi. Ajatuksemme ihmettelynaiheisiin perustuu juurikin faktoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa samalla kun mietittä näitä asioita porukoiden kanssa, niin ottaisitte selvää tosiasioista. Saattais se mietintä konkretisoitua faktoiksi.

    Taiat olla itte semmonen uppuran puhuja. Immeiset puhhuupi ylleensä tämmössissä aihheissa faktaloita. Ei pijä alati olla tuomaroimassa hyvvee puhetta. On hiljoo ,jos ei miellytä turista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taiat olla itte semmonen uppuran puhuja. Immeiset puhhuupi ylleensä tämmössissä aihheissa faktaloita. Ei pijä alati olla tuomaroimassa hyvvee puhetta. On hiljoo ,jos ei miellytä turista.

    Moni asia ratkeasi, kun laitetaan yhdelle postimerkki perseeseen ja kohti etelän kotia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moni asia ratkeasi, kun laitetaan yhdelle postimerkki perseeseen ja kohti etelän kotia.

    Ja kaikki asiat ,jos kahdelle maksettaisiin kunnallisverojäämästä menolippu naapurivaltion tasangolle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kaikki asiat ,jos kahdelle maksettaisiin kunnallisverojäämästä menolippu naapurivaltion tasangolle.

    Kelle kahdelle. Lipposkalle ja kelle toiselle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelle kahdelle. Lipposkalle ja kelle toiselle?

    Toinen on Uusis tietenkin.

    - Raamatun toisen osan nimeksi vaihdetaan Uusis Testamentti
    - Valkoinen savu kohosi tänään vatikaanissa. Uusi paavi on Uusi Paaval Niemi I.
    - Jos suututat Uusiksen, hän poistaa kivesi ilmekään värähtämättä.
    - Uusiksen kivet ovat graniittia.
    - Ruotsalaisväite: Uusis on mukava kun hän nukkuu tai sukeltaa. Hän ei tee kumpaakaan. Enää. Ikinä.
    - Joskus tuntuu kuin joku tuijottaisi sinua. Jos se tuntuu kivuliaalta, se on Uusis.
    - Tuli ei polta Uusista. Uusis polttaa tulen.
    - Uusis on Jumalasta seuraava. Ylöspäin.
    - Uusis ei tähtää sinne minne hän heittää. Hän tähtää sinne mihin osuu.
    - Vain Uusiksen sallitaan tuijottaa häpeilemättä pesää.
    - Uusiksen kivet eivät sammaloidu.
    - Uusis ei koskaan häviä. Uusis taktikoi.
    - Ajanjakso "kivikausi" nimettiin Uusiksen kunniaksi.
    - Ei ole olemassa mahdotonta poistoa. On vain kiviä joiden Uusis antaa olla pesässä.
    - Olipa kerran mies joka ei kunnioittanut Uusista. Eipä ole enää.
    - Kun Uusis huutaa, kiviäkin kiinnostaa.
    - Uusis käyttää yövaloa. Ei siksi, että Uusis pelkäisi pimeää, vaan siksi, että pimeä pelkää Uusista.
    - Uusis ei ole Jumalaa pelkäävä mies. Uusis on Jumalan pelkäämä mies.
    - Uusis noudattaa fysiikan lakeja vain jos häntä huvittaa. Yleensä ei huvita.
    - Jumala: "Let there be light!"
    Uusis: "Say please".
    - Tulin, heitin määriksen, voitin.
    - Kun Jeesus kysyi kuka heitti ensimmäisen kiven, Uusis astui esiin.
    - Rolling Stones toimii Uusiksen lämppärinä.
    - Maa kiertää aurinkoa vain koska Uusis sallii sen tapahtuvan. Maailma sentään pyörii Uusiksen ympärillä.
    - Suo, kuokka ja Uusis.
    - Uusis ei tarvitse videoita tai tallentavaa soitinta. Ohjelmat lähetetään silloin, kun Uusis on tv:n ääressä.
    - Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Tarinan mukaan kuusi päivää hän tähän käytti. Seitsemäntenä päivänä hän jonotti muiden joukossa Uusiksen nimmaria.
    - Uusis on kiva kiville.
    - Uusis onnistuu kaikessa, mitä muut eivät uskalla yrittää. Ja vaikka ilman käsiä.
    - Uusis ei huuda ohjeita joukkuetovereilleen vaan kiville.
    - Voit muuttaa uuteenkaupunkiin. Voit muuttaa uusikaarlepyyhyn. Uusipaavalniemi sen sijaan muuttaa teille. Jos haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelle kahdelle. Lipposkalle ja kelle toiselle?

    Olisi verorahojen suoranaista tuhlausta lähettää lipposka porukkoinen poies. Tolkun sakki valtuutettuja jokka yrittää olla rohkeasti veronmaksajan ja heikommanki puolela. Siinä porukassa on tuota kokenutta yrittäjänäkemystä ja virkamieskulmaaki edustettuna aimo annos. 13-8 ja 4-3 lukemat voivat muuttua syssympänä käänteisiksi. :) Ja varhmaan muuttuuki ☀

    Toivottavasti saatas jo heti syksyllä semmonen kunnon putsaus politikoissa ja virkamiehissä . Tyhjänpäiväseen jakinaan kuluu kaikki loputkin verorahat ja kuntalaisena voin sanoa ,että ottaa jo tosisti pannuun tuo tuommonen asioitten hoitomalli. Hyvästä hallintotavasta puhuthaan. Menkääpä peilin etheen sanohmaan.
    T. Kyllästynyt kuntalainen

    Puheenjohtajat heti ensi työksi vaihtoon ! 👣

    Järkky se Kaikkonen-tiensuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkky se Kaikkonen-tiensuu

    Valtuuston pj vaihtoon. Samalla kh.n pj

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtuuston pj vaihtoon. Samalla kh.n pj

    Olis pitäny vaihtaa jo, mutta olishan se alkavan syksyn poliittinen teko !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olis pitäny vaihtaa jo, mutta olishan se alkavan syksyn poliittinen teko !

    Yht,äkkinen virkamieskato ? Kuntalaisten tuki vähissä vai riittämätön poliittinen tuki ? " kerro, kerro kuvastin....." politiikan johtajilla vastuunkannon paikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yht,äkkinen virkamieskato ? Kuntalaisten tuki vähissä vai riittämätön poliittinen tuki ? " kerro, kerro kuvastin....." politiikan johtajilla vastuunkannon paikka.

    Äkkiä vaihtoon eli heti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äkkiä vaihtoon eli heti

    Kolarissa sekottunu toverit ja kaverit. Päätöksenteossa näyttäs myös jo että ei se toveruus niin kaukana ollutkaan kaivoksen vastustajilla. :) tiimityötä kuntalaisen parhaaksi :)) tavarits

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolarissa sekottunu toverit ja kaverit. Päätöksenteossa näyttäs myös jo että ei se toveruus niin kaukana ollutkaan kaivoksen vastustajilla. :) tiimityötä kuntalaisen parhaaksi :)) tavarits

    Hyvä meän kolari ! Vaikka teot ja puheet ei aina kohtaakkaan politiikan viuhassa pyörityksessä.

    Sen verran johdateltavaa porukkaa että ovat kohta kaivoksen puolella,ja Kolarin kunta kiittää

    Mk:n porukka sen verran älykkäitä,etteivät sotke asioita keskenään.Eivätkä äänestä henkilökohtaisten kaunojen mukaan.

    Hmm..onkohan näin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolarissa sekottunu toverit ja kaverit. Päätöksenteossa näyttäs myös jo että ei se toveruus niin kaukana ollutkaan kaivoksen vastustajilla. :) tiimityötä kuntalaisen parhaaksi :)) tavarits

    JOO, käynyt kun yritysjohtajalle jolla meni omat ja firman rahat sekasin josta sitten joutui käräjäsaliin missä armahdettiin koska asia oli liian painava asianomaisen psyykelle mutta ulosottomiehen kanssa joutui asioimaan lopun ikänsä vaikka ehti siirtää omaisuutensa toisiin omistuksiin. Mutta ei huolta nykyäänhän on velkasaneeraus ja muut takuut...........JOO

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mk:n porukka sen verran älykkäitä,etteivät sotke asioita keskenään.Eivätkä äänestä henkilökohtaisten kaunojen mukaan.

    Mk on jo äänestänyt . Tyhjä ennää perruutella. Liitossa kaivoksenkannattajien kanssa, niin siinä vain kävi. Varmaan siinä sitä mainitsemmaasi älyä käytettiin vai käytettinkö sittenkään ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mk on jo äänestänyt . Tyhjä ennää perruutella. Liitossa kaivoksenkannattajien kanssa, niin siinä vain kävi. Varmaan siinä sitä mainitsemmaasi älyä käytettiin vai käytettinkö sittenkään ?

    Mk tukee nykyisin eliittivassujen kantaa. Eipä olis hevillä uskonu! Varmaan jotain bonuksia luvattu. Tunturipitäjä ihmistä ihmetyttää kovasti ???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mk tukee nykyisin eliittivassujen kantaa. Eipä olis hevillä uskonu! Varmaan jotain bonuksia luvattu. Tunturipitäjä ihmistä ihmetyttää kovasti ???

    Samoin👎

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoin👎

    Valitettavasti eivät ajattele vieläkään asioita koko kunnan kehittymisen puolesta vaan Muulle kunnalle edelleen kintaalla viitataan. Muu kunta ajattelee asioita laajemmin.Toivottavasti asiavalinnat kunnantalon äänestyspöntöllä ovat kuitenkin avittaneet omien asioiden etenemistä eli kaivoksen syntyä 👍ja puheenjohtajisto hymyilee

    Valtuustolaisilla sutinoita keskenänsä!! Kuka mitä ketä häh??

    Siltä näyttää ja oikein selkeää semmosta. Poliittisilla johtajilla tais pahasti lipsahtaa ja tuli kuntalaisillekin selkeästi näkyviin touhun ydin. Hyvä niin. Kohta alkaa varmaan selittelyjen aika. Niinhän on tapana. Mutta uskooko enää kukaan?

    Jollakihan tässä turneessa on vielä ässä plakkarissa. Näkyvillä politikoilla on valtit vähissä. Ei hyvältä näytä :( parempi olis ehkä kääntää kortit ja poistua pöydästä. Bluffikaan ei enää taida auttaa,mutta joku varmaan kokeilee sitä vielä ,eli koko potti peliin hikipisara otsalla. Ässää vilkaistaan hymyillen ja rapataan oikein kunnolla. "Massi on tyhjä peli menetetty"Näinhän ne kovimmat kierrokset pelataan.

    Puheenjohtajat ajalta väinö . Tyyli hoitaa asioita sen mukainen . Jättäkää laiva , vain se voi estää haaksirikon.

    Kunta on kuuma paikka tänään virkamiehillekin. Kuka on kumman puolella ratkaisee varmaan aika paljon ei niinkään hoidettu työsarka. Kuka käskyjä jakeleekaan ja Kuka on seuraava lähtijä ? Hyviä neuvoja varmaan satelee kehästä poistuneilta sekä että. Ja jätkä senku porskuttaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Eikö tällä kunnanhallituksella ole mitään häpyä toiminnassaan??? Kysyn jo sadannen kerran eikä vastausta tule?! Mitä se Kaikkonen-Tiensuukin ajaa takaa?? Epäluotettava koko ihminen. Uskomatonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu