USAF aloitti Libyan raskaat pommitukset jo vuonna 2011

HS: Putin syytää Libyaan hävittäjiä, pommittajia, palkka­sotilaita ja paino­tuoretta rahaa suoraan Moskovasta
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006532818.html -

Lukijakommentti 8.6.2020 -19:30 --- Muammar Gaddafi kaappasi aikanaan vallan Libyassa, sehän oli kuningaskunta.

Gaddafin myötä valtiosta tuli everstin kovalla kädellä, mutta järjestyksen ylläpitämä valtio, joka aloitti oman kehittymisensä yhdeksi Afrikan kehittyneimmistä valtioista. Arabikevät toi myös Libyaan kapinallista toimintaa ja everstin piti ryhtyä ojentamaan kansansa pientä vähemmistöä.

Kapinalliset olivat saaneet innoketta Irakista, jossa myös kovan käden Saddam Hussein oli amerikkalaisten aloittaman hyökkäys- ja pommitussodan kuin US-miehityksen vuodesta 2003 myötä oli saatettu eliminoiduksi. US sotaoperaatio synnytti Irakista ISIS-järjestön, joka laajensi al-qaidamaista toimintaa - myös al-Qaidana Libyaan.

Gaddafi oli jo pääsemässä sisäisessä kapinallissodassa voitolle, kunnes länsi Yhdysvaltain johdolla puuttui rankalla pommittajan kädellä tilanteeseen - oli aika päästä myös Gaddafista eroon, kutenn oli onnistuttu Irakin Saddaminkin osalta; tosin samalla Irak oli vaipunut kaaokseen ja sekasortoon. Nyt oli Libyan vuoro. Gaddafin eliminoituessa - valtio lakkasi olemasta, ja on ollut sekasorrossa ja kaaoksessa everstin murhasta lukien. Saattoi olla, että amerikkalaisten pyrkimyksiä Libyassa auttoi al-Qaida, ainakin jotkut länsilehdet ovat niin vihjaillen kirjoittaneet.

Gaddafi ennusti eläessään, että jos kuri löystyy ja kapinoitsijat pääsevät valtaan - eri ryhmin, eri alueilla - voi Libyasta tulla afrikkalaispakolaisten läpikulkumaa EU-Eurooppaan, tämä toteutui. Gaddafi oli kymmenien vallassaolovuosiensa aikana oppinut alueensa paikallisgeopolitiikkaa.

Nyt Gaddafin erään aikakauden "marsalkka" on ottamassa vallan ja palauttamassa järjestyksen kaaostuneeseen valtioon, jossa YK ylläpitää muutamien valtioiden toimesta heikkoa "laillista hallintoa" yhteiskuntajärjestyksessä, jossa itse kansa ei ole päässyt vuosikymmeniin päättämään valinnoista. Pienenä sivujuonteena Suomen silloinen ulkoministeri Alexander Stubb oli katunut* meidän Hornettien lähettämättömyyttä Libyan sotataivaalle.

...
12770
157570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 157

Vanhimmat

MITÄ PELLEILYÄ TÄMÄ ON?

EI HESARISSA VÄITETTYÄ KOMMENTTIA OLE.

Äänestä
  • Eipä ole lkerta ensimmäinen eikä toinen, kolmas, neljäs.... kun Luoma samaa väittää.

    Tällä hän yrittää saada propagandalleen arvostusta - kirjoitus muka olisi ollut Helsingin Sanomissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole lkerta ensimmäinen eikä toinen, kolmas, neljäs.... kun Luoma samaa väittää.

    Se selittäisi epärehellisyyden.

    Näkyy olevan kommentti Hesarissa. Tosin jokaisen kommentin kohdilla on ruksattava kohta, jolla voi viestittää asiattomuutta - tässä kohdin tuo kommentti oli jo aiemmin, se poistettiin anonyymin valituksen takia ja sitten se tuotiinkin uudelleen esille, koska jälkitarkastuksessa huomattiin, ettei siinä ollut mitään valituksen aihetta asiattomuudesta. Näin saattoi käydä.

    On selvää, että monet kateelliset kommentoijat haluavat käyttää ruksia, koska itse kommentti on liian terävä omaan tuotokseen nähden ja näin moni moderaattori/ toimittaja tutkiessaan satoja valitusrukseja poistaakin aiheettomasti asiakommentteja.

    Meitä on moneksi. On räksyttäjiä, ja sitten asiakommentoijia, joista ainakin tämä avaus tässä on yksi hyvä esimerkki asiallisuudesta. Ja jos joku nyt sattuisi olemaan eri mieltä - on tässä kohdin hyvä mahdollisuus perustella nuo asiattomuudet! :-)

    Mikä ihmeen kiljukaula täällä sotkee aikuisten asiajuttuja. Niuvasta? Ja sitten asiapuolelle. Miksi jenkki aloitti nuo Libyan pommitukset, joihin Suomikin stubberoisena halusi mukaan.

    Mistä täällä kiistellään?!

    Äänestä

  • Ollut jo kaksi kertaa. Mikä täällä oikein kommenttikääpää vaivaa? Oleellista juuri täällä on tuo avaus ja siihen kommentointi. Uskallatko tulla pusikoistasi esille? Tuo avaaja on rehdisti nimellään, ainakin google tuntee nuo tekstit ja sieltä löytyy linkit todelliseen henkilöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole lkerta ensimmäinen eikä toinen, kolmas, neljäs.... kun Luoma samaa väittää.

    Tällä hän yrittää saada propagandalleen arvostusta - kirjoitus muka olisi ollut Helsingin Sanomissa

    Ja sama kääpä huutelee nyt tässäkin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ihmeen kiljukaula täällä sotkee aikuisten asiajuttuja. Niuvasta? Ja sitten asiapuolelle. Miksi jenkki aloitti nuo Libyan pommitukset, joihin Suomikin stubberoisena halusi mukaan.

    Totuusko kärventää...
    Oletko avaaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ollut jo kaksi kertaa. Mikä täällä oikein kommenttikääpää vaivaa? Oleellista juuri täällä on tuo avaus ja siihen kommentointi. Uskallatko tulla pusikoistasi esille? Tuo avaaja on rehdisti nimellään, ainakin google tuntee nuo tekstit ja sieltä löytyy linkit todelliseen henkilöön.

    Avaus on huijausta.
    Ketjussa on todettu, että avaaja hakee arvostusta valejutulleen ja yrittää väittää, että kommentti olisi muka ollut Hesariassa.

    Jäi valheesta kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sama kääpä huutelee nyt tässäkin!

    Meneekö avaajalta hermo..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole lkerta ensimmäinen eikä toinen, kolmas, neljäs.... kun Luoma samaa väittää.

    Tällä hän yrittää saada propagandalleen arvostusta - kirjoitus muka olisi ollut Helsingin Sanomissa

    ? Missä tuo esitetty väite on tuotu esille?

    Tässäkin ketjussa on jo kaksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se selittäisi epärehellisyyden.

    Missä se esiintyy? Kiinnostaa kovasti, muutoin kaveri paistattelee melkoisessa suosiossa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole lkerta ensimmäinen eikä toinen, kolmas, neljäs.... kun Luoma samaa väittää.

    Tällä hän yrittää saada propagandalleen arvostusta - kirjoitus muka olisi ollut Helsingin Sanomissa

    Oliko se totta, että Gaddafi olisi halunnut sitoa öljyn myynnin muuhun kuin US-dollariin, ja siitä US hermostui, koska se olisi tiennyt öljymarkkinoiden dollarihegemonian romahdusta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näkyy olevan kommentti Hesarissa. Tosin jokaisen kommentin kohdilla on ruksattava kohta, jolla voi viestittää asiattomuutta - tässä kohdin tuo kommentti oli jo aiemmin, se poistettiin anonyymin valituksen takia ja sitten se tuotiinkin uudelleen esille, koska jälkitarkastuksessa huomattiin, ettei siinä ollut mitään valituksen aihetta asiattomuudesta. Näin saattoi käydä.

    On selvää, että monet kateelliset kommentoijat haluavat käyttää ruksia, koska itse kommentti on liian terävä omaan tuotokseen nähden ja näin moni moderaattori/ toimittaja tutkiessaan satoja valitusrukseja poistaakin aiheettomasti asiakommentteja.

    Meitä on moneksi. On räksyttäjiä, ja sitten asiakommentoijia, joista ainakin tämä avaus tässä on yksi hyvä esimerkki asiallisuudesta. Ja jos joku nyt sattuisi olemaan eri mieltä - on tässä kohdin hyvä mahdollisuus perustella nuo asiattomuudet! :-)

    Tuo on aika oleeton asia itse tuon Libyan sekasorron pohdinnassa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se selittäisi epärehellisyyden.

    Joku on aika katkera avaajalle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaus on huijausta.
    Ketjussa on todettu, että avaaja hakee arvostusta valejutulleen ja yrittää väittää, että kommentti olisi muka ollut Hesariassa.

    Jäi valheesta kiinni.

    Totuus on tuolla jossain, yllättäen Hesarissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meneekö avaajalta hermo..

    Taisi tormiolan tommilta mennä hermo!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole lkerta ensimmäinen eikä toinen, kolmas, neljäs.... kun Luoma samaa väittää.

    Tällä hän yrittää saada propagandalleen arvostusta - kirjoitus muka olisi ollut Helsingin Sanomissa

    Herää kysymys miten tämä liittyy avaukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku on aika katkera avaajalle

    Avaaja on katkera, koska oivaltavat ja nokkelat lukijat saivat avaajan kiinni valehtelusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on aika oleeton asia itse tuon Libyan sekasorron pohdinnassa!

    Aiempi kommentti Gaddafin öljykaupan irrottamisesta US-dollarista saattaa olla hyvin oleellinen osa tuota USAF-taisteluhyökkäystä Libyaan, joskin YK:n mandaatilla. Osallistuiko Venäjä hyökkäykseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taisi tormiolan tommilta mennä hermo!

    Se Turmiolan Tomi ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus on tuolla jossain, yllättäen Hesarissa

    Keskiyön kommentoja totesi totuuden Hesarista: ei ole avaajan kommenttia jutussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taisi tormiolan tommilta mennä hermo!

    Onko avaajan sivupersoona?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on aika oleeton asia itse tuon Libyan sekasorron pohdinnassa!

    Libya on merkittävä afrikklaisten pakolaisten lähtösatama EU-Eurooppaan. Libyassa ei ole järjestystä, eikä koneistoa, joka olisi estänyt nuo pakolaisaallot. Gaddafin aikana ei ollut noita pakolaisvirtoja Eurooppaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se selittäisi epärehellisyyden.

    Minkä epärehellisyyden?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sama kääpä huutelee nyt tässäkin!

    Ilmeisesti lukutaidoton! ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaus on huijausta.
    Ketjussa on todettu, että avaaja hakee arvostusta valejutulleen ja yrittää väittää, että kommentti olisi muka ollut Hesariassa.

    Jäi valheesta kiinni.

    Näyttää siellä olevan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko se totta, että Gaddafi olisi halunnut sitoa öljyn myynnin muuhun kuin US-dollariin, ja siitä US hermostui, koska se olisi tiennyt öljymarkkinoiden dollarihegemonian romahdusta!

    Pitää paikkansa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on aika oleeton asia itse tuon Libyan sekasorron pohdinnassa!

    Libya on ollut kaaoksessa vuodesta 2011, kun US rynnäköi tuolloin maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se selittäisi epärehellisyyden.

    Näytät epäilevän jo itseäsi, vainoharhaisuus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se selittäisi epärehellisyyden.

    ja tämän kommentoijan kateuden.

    Äänestä

  • Tsekkasin, siellähän se!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ihmeen kiljukaula täällä sotkee aikuisten asiajuttuja. Niuvasta? Ja sitten asiapuolelle. Miksi jenkki aloitti nuo Libyan pommitukset, joihin Suomikin stubberoisena halusi mukaan.

    Stubb katui myöhemmin, kun Hornetteja ei lähetetty Libyaan Naton hyökkäysjoukkojen rinnalle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko se totta, että Gaddafi olisi halunnut sitoa öljyn myynnin muuhun kuin US-dollariin, ja siitä US hermostui, koska se olisi tiennyt öljymarkkinoiden dollarihegemonian romahdusta!

    Noin se meni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on aika oleeton asia itse tuon Libyan sekasorron pohdinnassa!

    Mistä afrikkalaiset pakolaiset lähinnä saapuvat EU-Eurooppaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taisi tormiolan tommilta mennä hermo!

    Esiintyy myös Tiede Keskusteluissa - korsolainen tyyppi, joka ei ole yhtään omaa ensikirjoitusta tehnyt. Viihtyy räkättämässä Ilkan avauksissa. Muutama asiakommentti löytyy, yhtään ei täältä Suomi24:sta. Erottuu helposti anonyymimassasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Libya on ollut kaaoksessa vuodesta 2011, kun US rynnäköi tuolloin maahan.

    YK-mandaatilla, sillä Venäjä ei käyttänyt veto-oikeuttaan!

    Äänestä

Aloittajan kommetti RT:n tietotoimistosta. Toduulla sen kanssa ei ole mitään tekemistä. Sunnuntain hesarista saa koko kuvan Putinin sekaantumisesta yhden sotapäällikön tukijaksi. Onneksi Malta pysäytti pari merikonttia jotka olivat menossa Syyriaan Venäjältä. Sisällön oletetaan olevan Venäjällä painettua väärennettyä rahaa.

Äänestä
  • Onko aloittaja pahamaineinen Pietarin trolli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko aloittaja pahamaineinen Pietarin trolli?

    Tässä tuo yksi ja sama kommentoija tilittää pahaa oloaan. Syvätsekkauksella tarkistettu yhdeksi ja samaksi. Sana on vapaa, ja ketju kestää nämä ylilyönnit - ne ohitetaan harmittomina pusikoista huuteluina.

    Äänestä

  • Ainakin Libyan pommitukset olivat tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin Libyan pommitukset olivat tosiasia.

    Valeavaus on tosiasia - Libyan sisällissota ja YKn väliintulo myös

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä tuo yksi ja sama kommentoija tilittää pahaa oloaan. Syvätsekkauksella tarkistettu yhdeksi ja samaksi. Sana on vapaa, ja ketju kestää nämä ylilyönnit - ne ohitetaan harmittomina pusikoista huuteluina.

    Pakkohan sen on puolustaa avaustaan.
    Helposti huomaa, että nyt vähättelee puskista kusetusta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko aloittaja pahamaineinen Pietarin trolli?

    Täälläpä varsinainen räkättirastas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valeavaus on tosiasia - Libyan sisällissota ja YKn väliintulo myös

    Libyassa ulkoa masinoitu vallankaappausyritys oli jo kaatumassa ja Gaddafi ottamassa sille lain suomin voimin järjestyksen palauttamisen, kunnes USAF ilmestyi pommeineen Libyan taivaalle - Gaddafi likvidoitiin ja Libya kaaostui - ollen edelleen sekasorrossa, jota Gaddafin entinen upseeri Haftari koettaa palauttaa uuteen järjestykseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täälläpä varsinainen räkättirastas.

    Siellä näyttäisi olevan - olet siis oikeassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkohan sen on puolustaa avaustaan.
    Helposti huomaa, että nyt vähättelee puskista kusetusta

    Avaaja näyttää olevan ainoa, joka on omalla oikealla nimellä. Muut huutelevat risukoista, kuten minäkin tätä toteamusta.

    t. Pekka Hyvinkäältä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Libyassa ulkoa masinoitu vallankaappausyritys oli jo kaatumassa ja Gaddafi ottamassa sille lain suomin voimin järjestyksen palauttamisen, kunnes USAF ilmestyi pommeineen Libyan taivaalle - Gaddafi likvidoitiin ja Libya kaaostui - ollen edelleen sekasorrossa, jota Gaddafin entinen upseeri Haftari koettaa palauttaa uuteen järjestykseen.

    Tuo on kiihkoton seloste, mitä todellisuudessa tapahtui - ennen kuin USAF-pommikoneet tuhosivat Gaddafin saattueen ja näin kapinalliset pääsivät likvidoimaan Gaddafin, kun hänen henkivartijat oli pommitettu kuoliaiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valeavaus on tosiasia - Libyan sisällissota ja YKn väliintulo myös

    Jenkkien väliintulo pikemminkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaaja näyttää olevan ainoa, joka on omalla oikealla nimellä. Muut huutelevat risukoista, kuten minäkin tätä toteamusta.

    t. Pekka Hyvinkäältä

    Asia ratkaisee...nyt avauksessa valehdellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on kiihkoton seloste, mitä todellisuudessa tapahtui - ennen kuin USAF-pommikoneet tuhosivat Gaddafin saattueen ja näin kapinalliset pääsivät likvidoimaan Gaddafin, kun hänen henkivartijat oli pommitettu kuoliaiksi.

    Muttei totta. Kiihkoton emävale,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muttei totta. Kiihkoton emävale,

    Eipä ei - Hesarissa väitettyä kirjoitusta ei ole vaikka trolli toista riekkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täälläpä varsinainen räkättirastas.

    Antaa kaikkien lintujen laulaa! ;-)

    Äänestä

Hyvä saada myös taustaa Hesarin jutulle. Kiitos avaajalle!

Äänestä
  • Valhetta alusta loppuun

    Huomasitko, että emävaleella jopa Stubb on kytketty ääliökirjoitukseen.

    Ja sinä muka uskot - mitäpä jos oletkin avaaja? Se selittäisi käsittämättömän kommenttisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valhetta alusta loppuun

    On se avaaja - hänen samanaikaisia kommentointejaan - kello 1 yöllä!!! - löytyy useammastakin paikasta.

    Äänestä

  • Samaa mieltä - kommentti Hesarissa oli kohdillaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valhetta alusta loppuun

    Huomasitko, että emävaleella jopa Stubb on kytketty ääliökirjoitukseen.

    Ja sinä muka uskot - mitäpä jos oletkin avaaja? Se selittäisi käsittämättömän kommenttisi.

    Uskotko mediaan?
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nykypaiva-stubb-katuu-jattaytymista-libya-operaatiosta/1939990

    " ... Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) arvioi, että Suomen jättäytyminen Libyan ilmaoperaation ulkopuolelle oli virhe. Stubbin mukaan hänen olisi keväällä ulkoministerinä pitänyt olla asiassa aktiivisempi, kertoo Nykypäivä-lehti. ... "

    ---
    Verkkouutiset on kokoomuksen mielipidelehti ja nauttii kokoomuksen valtiolta verovaroista saamaa lehdidtötukea, niin on oikein hakea uskottavampi media
    https://yle.fi/uutiset/3-5420884

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valhetta alusta loppuun

    Huomasitko, että emävaleella jopa Stubb on kytketty ääliökirjoitukseen.

    Ja sinä muka uskot - mitäpä jos oletkin avaaja? Se selittäisi käsittämättömän kommenttisi.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016091422311241

    " ... Tuoreen brittiraportin mukaan maan entinen pääministeri David Cameron teki monia virheitä Libya-operaation suhteen ... " -2016/IL

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se avaaja - hänen samanaikaisia kommentointejaan - kello 1 yöllä!!! - löytyy useammastakin paikasta.

    Saman huomasin! Ketjussa alempana lukee näin:

    rahaa suoraan Moskovasta
    Ilkka Luoma 9.6. 1:05

    Onko kyseessä trollien salainen kokoontumisaika?

    Moskova, raha ja Vladivostokin aamuaika viittaisi itätrollaukseen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saman huomasin! Ketjussa alempana lukee näin:

    rahaa suoraan Moskovasta
    Ilkka Luoma 9.6. 1:05

    Onko kyseessä trollien salainen kokoontumisaika?

    Hesarin mukaan tuo oli kommentin julkaisuajankohta.

    Ei sellaista kommenttia ole .

    Juuri tästä valehtelusta on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sellaista kommenttia ole .

    Juuri tästä valehtelusta on kysymys.

    Se on siis trollien kokoontumisaaika, koska mitään kommenttia Hesarissa ole.
    Sehän on todistettu monta kertaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on siis trollien kokoontumisaaika, koska mitään kommenttia Hesarissa ole.
    Sehän on todistettu monta kertaa

    Venäjällä salainen palvelu seuraa kaikkea dataa, tilanne on lähes yhtä paha kuin Kiinassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saman huomasin! Ketjussa alempana lukee näin:

    rahaa suoraan Moskovasta
    Ilkka Luoma 9.6. 1:05

    Onko kyseessä trollien salainen kokoontumisaika?

    Nyt tässä on häiriö kommentoijan sisäisissä yhteyksissä - aivoista näppäinsormiin! :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä salainen palvelu seuraa kaikkea dataa, tilanne on lähes yhtä paha kuin Kiinassa

    Samoin USA:ssa, Englannissa ja Ranskassa. Erityisesti Jenkeissä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saman huomasin! Ketjussa alempana lukee näin:

    rahaa suoraan Moskovasta
    Ilkka Luoma 9.6. 1:05

    Onko kyseessä trollien salainen kokoontumisaika?

    Täällä reuhuaa joku mielipuoli. Muutoin hyvä ketju, mutta tämä yksi koheltaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se avaaja - hänen samanaikaisia kommentointejaan - kello 1 yöllä!!! - löytyy useammastakin paikasta.

    Maailmassa on paljon aikavyöhykkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä reuhuaa joku mielipuoli. Muutoin hyvä ketju, mutta tämä yksi koheltaja.

    Omaasi kehut.

    Äänestä

Miksi pitää väittää tällaista? Jokainenhan voi tarkistaa, ettei lukijakommenttia ole Hesarissa.

Äänestä
  • Itse asiassa ei.
    Suurimmalla osalla lukijoista ei ole HSn lukuoikeutta eivätkä pysty tarkistamaan asiaa.

    Äänestä

  • Näyttäisi olevan:

    Putin syytää Libyaan hävittäjiä, pommittajia, palkka­sotilaita ja paino­tuoretta rahaa suoraan Moskovasta
    Ilkka Luoma 9.6. 1:05
    Muammar Gaddafi kaappasi aikanaan vallan Libyassa, sehän oli kuningaskunta. Gaddafin myötä valtiosta tuli everstin kovalla kädellä, mutta järjestyksen ylläpitämä valtio, joka aloitti oman kehittymisensä yhdeksi Afrikan kehittyneimmistä valtioista. Arabikevät toi myös Libyaan kapinallista toimintaa ja everstin piti ryhtyä ojentamaan kansansa pientä vähemmistöä.

    Kapinalliset olivat saaneet innoketta Irakista, jossa myös kovan käden Saddam Hussein oli amerikkalaisten aloittaman hyökkäys- ja pommitussodan kuin US-miehityksen vuodesta 2003 myötä oli saatettu eliminoiduksi. US sotaoperaatio synnytti Irakista ISIS-järjestön, joka laajensi al-qaidamaista toimintaa - myös al-Qaidana Libyaan.

    Gaddafi oli jo pääsemässä sisäisessä kapinallissodassa voitolle, kunnes länsi Yhdysvaltain johdolla puuttui rankalla pommittajan kädellä tilanteeseen - oli aika päästä myös Gaddafista eroon, kutenn oli onnistuttu Irakin Saddaminkin osalta; tosin samalla Irak oli vaipunut kaaokseen ja sekasortoon. Nyt oli Libyan vuoro. Gaddafin eliminoituessa - valtio lakkasi olemasta, ja on ollut sekasorrossa ja kaaoksessa everstin murhasta lukien. Saattoi olla, että amerikkalaisten pyrkimyksiä Libyassa auttoi al-Qaida, ainakin jotkut länsilehdet ovat niin vihjaillen kirjoittaneet.

    Gaddafi ennusti eläessään, että jos kuri löystyy ja kapinoitsijat pääsevät valtaan - eri ryhmin, eri alueilla - voi Libyasta tulla afrikkalaispakolaisten läpikulkumaa EU-Eurooppaan, tämä toteutui. Gaddafi oli kymmenien vallassaolovuosiensa aikana oppinut alueensa paikallisgeopolitiikkaa.

    Nyt Gaddafin erään aikakauden "marsalkka" on ottamassa vallan ja palauttamassa järjestyksen kaaostuneeseen valtioon, jossa YK ylläpitää muutamien valtioiden toimesta heikkoa "laillista hallintoa" yhteiskuntajärjestyksessä, jossa itse kansa ei ole päässyt vuosikymmeniin päättämään valinnoista. Pienenä sivujuonteena Suomen silloinen ulkoministeri Alexander Stubb oli katunut* meidän Hornettien lähettämättömyyttä Libyan sotataivaalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse asiassa ei.
    Suurimmalla osalla lukijoista ei ole HSn lukuoikeutta eivätkä pysty tarkistamaan asiaa.

    Hesarissa on maksumuuri - useimmissa jutuissa. Osassa ei, jolloin saadaan enemmän lukijoita, siis mainoksien katsojia ja kokijoita. Ovelaa. Jaetaan osaksi ilmaiseksi, jotta voidaan todistella mainostajille laajaa levikkiä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttäisi olevan:

    EI OLE !!!

    MINULLA ON LUKUOIKEUS EIKÄ TUOLLAISTA KOMMENTTIKIRJOITUSTA HELSINGIN SANOMIEN JUTUSSA "Putin syytää Libyaan hävittäjiä, pommittajia, palkka­sotilaita ja paino­tuoretta rahaa suoraan Moskovasta" OLE.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hesarissa on maksumuuri - useimmissa jutuissa. Osassa ei, jolloin saadaan enemmän lukijoita, siis mainoksien katsojia ja kokijoita. Ovelaa. Jaetaan osaksi ilmaiseksi, jotta voidaan todistella mainostajille laajaa levikkiä!

    Kovin ovelaa ei ole huijata, että Hesarissa olisi aloituksen kommentti.
    Sellaista ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttäisi olevan:

    Putin syytää Libyaan hävittäjiä, pommittajia, palkka­sotilaita ja paino­tuoretta rahaa suoraan Moskovasta
    Ilkka Luoma 9.6. 1:05
    Muammar Gaddafi kaappasi aikanaan vallan Libyassa, sehän oli kuningaskunta. Gaddafin myötä valtiosta tuli everstin kovalla kädellä, mutta järjestyksen ylläpitämä valtio, joka aloitti oman kehittymisensä yhdeksi Afrikan kehittyneimmistä valtioista. Arabikevät toi myös Libyaan kapinallista toimintaa ja everstin piti ryhtyä ojentamaan kansansa pientä vähemmistöä.

    Kapinalliset olivat saaneet innoketta Irakista, jossa myös kovan käden Saddam Hussein oli amerikkalaisten aloittaman hyökkäys- ja pommitussodan kuin US-miehityksen vuodesta 2003 myötä oli saatettu eliminoiduksi. US sotaoperaatio synnytti Irakista ISIS-järjestön, joka laajensi al-qaidamaista toimintaa - myös al-Qaidana Libyaan.

    Gaddafi oli jo pääsemässä sisäisessä kapinallissodassa voitolle, kunnes länsi Yhdysvaltain johdolla puuttui rankalla pommittajan kädellä tilanteeseen - oli aika päästä myös Gaddafista eroon, kutenn oli onnistuttu Irakin Saddaminkin osalta; tosin samalla Irak oli vaipunut kaaokseen ja sekasortoon. Nyt oli Libyan vuoro. Gaddafin eliminoituessa - valtio lakkasi olemasta, ja on ollut sekasorrossa ja kaaoksessa everstin murhasta lukien. Saattoi olla, että amerikkalaisten pyrkimyksiä Libyassa auttoi al-Qaida, ainakin jotkut länsilehdet ovat niin vihjaillen kirjoittaneet.

    Gaddafi ennusti eläessään, että jos kuri löystyy ja kapinoitsijat pääsevät valtaan - eri ryhmin, eri alueilla - voi Libyasta tulla afrikkalaispakolaisten läpikulkumaa EU-Eurooppaan, tämä toteutui. Gaddafi oli kymmenien vallassaolovuosiensa aikana oppinut alueensa paikallisgeopolitiikkaa.

    Nyt Gaddafin erään aikakauden "marsalkka" on ottamassa vallan ja palauttamassa järjestyksen kaaostuneeseen valtioon, jossa YK ylläpitää muutamien valtioiden toimesta heikkoa "laillista hallintoa" yhteiskuntajärjestyksessä, jossa itse kansa ei ole päässyt vuosikymmeniin päättämään valinnoista. Pienenä sivujuonteena Suomen silloinen ulkoministeri Alexander Stubb oli katunut* meidän Hornettien lähettämättömyyttä Libyan sotataivaalle.

    Pitääkö paikkansa, että Gaddafi ajoi öljykaupan poistoa USD-pohjaisuudesta - kultasidontaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovin ovelaa ei ole huijata, että Hesarissa olisi aloituksen kommentti.
    Sellaista ei ole.

    Tällä samalla jäpinkäisellä on jäänyt levy jurraamaan samaan uraan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä samalla jäpinkäisellä on jäänyt levy jurraamaan samaan uraan.

    Aivan.

    Avaus ja nuo jatkot ovat kusetusta.

    Avaajajäpikkä luulee, että kusetuksen jankkaaminen tekisi valheesta uskottavan

    Äänestä

  • Tämä löytyi googletuksella - vuodelta 2011, jolloin US hyökkäsi Libyaan!

    YLE-AamuTV:n uutiset meuhkasivat Kiinan ja Venäjän olevan uskollisia ystäviä Syyrialle, aivan kuten USA on uskollinen ystävä Israelille — veetto-oikeus estää muutoksia ja ajaa suurvaltojen omaa kansainvälistymispolitiikkaa eteenpäin, heikkojen haitaksi.

    [ … Gazan kaistalla palestiinalaislapset ja -siviilit elävät jatkuvassa kuoleman uhassa, talvella 2009*/ juutalaiset sotilaat kehottivat siviilejä hakeutumaan turvaan sairaaloihin – meni hetki ja perään tuli ohjusisku – runsaasti tapettuja siviilejä. Libanonissa siviilit juoksevat karkuun niin kapinallisia kuin Gaddafille uskollisia joukkoja – tuloksena jälleen eniten – juuri siviiliuhreja … ]

    Libyassa länsimaat äänestivät YK:n turvaneuvostossa de facto sodan julistuksen puolesta**/ – Kiina äänesti tyhjää, ei halunnut sekaantua itsenäisen maan omiin sisäisiin asioihin. Tänään juuri kukaan ei tiedä tarkasti ketä nämä kapinalliset Libyassa todellisuudessa ovat. Syyrian osalta Venäjä ja Kiina käyttivät veetto-oikeuttaan – näin Syyria saa rauhassa kurittaa omia kapinoivia kansalaisiaan nykylaillisen esivallan kautta.

    USA on ahkera veetto-oikeudenkäyttäjä, kun on kyseessä esimerkiksi Israelin ja juutalaisten edut. Viimeeksi USA esti palestiinalaisten itsenäistymispyrkimykset – Kiina ei kommentoinut, kuten ei kommentoi muutoinkaan toisten itsenäisten ja suvereenien valtioiden sisäisiä asioita – eikä liioin pidä suotavana, että sen omiin sisäisiin asioihin puututaan..

    USA ja länsi sen sijaan innolla levittävät oppiaan vapaasta kaupasta ja markkinataloudesta, verhoten sen läntiseen kasvuhakuiseen ”näyttötalousdemokratiakäsitteeseen”. Syyriaan olisi lännen mukaan pitänyt puuttua, mutta palestiinalaisille ei sallittu itsenäisyyttä ja suvereeniutta, koska se olisi ollut haitaksi Israelille ja juutalaisille.

    Läntinen tapa sekaantua muiden asioihin

    Valkoinen mies on kautta aikain sekaantunut muiden asioihin talous- ja valtapyyteidensä vuoksi. Jo espanjalaiset ryöstivät Väli- ja Etelä-Amerikat kullan himossaan täydentääkseen kuninkaansa aarrekammioita. Valkoinen mies ahdisti Pohjois-Amerikan intiaanit reservaatteihinsa degeneroitumaan. Valkoinen mies ahdisti Australian alkuperä-aboriginaalit pienille aavikkokaistaleille riutumaan ja katoamaan genetiikan kartoilta.

    USA sekaantui Koreioiden nimimaalle, USA sekaantui Vietnamiin – ajatuksena padota vapaata maailmaa ”riistävä” kommunismin leviäminen. USA kurmootti Saddamia kaksi kertaa, jolloin toisella kertaa saatiin diktaattori hengiltä. USA röykyttää afgaaneja ja nimenomaan talibaaneja, jotka karkottivat venäläiset aikoinaan, niin kuin brititkin vielä aikaisemmin.

    Turvaneuvosto – USA:n käsikassara, nyttemmin myös Venäjän ja Kiinan

    YK edustaa miltei kaikkia maailman maita ja kansoja. YK on yhdyselin, jolla pitäisi olla voima toteuttaa sodan jälkeiset kuuluisat sanat: ”Ei enää koskaan” – näin ei kuitenkaan käy, koska ihmisissä asuu sotimiseen ja tappamiseen kiihdyttävä ”stimulanttigeenibitti”.

    YK mandatoi USA:n ja Naton moukaroimaan Libyan yhteiskuntakoneistoa maan tasalle, jotta saadaan tilaa miltei tuntemattomille kansannousijoille, jotka huomasivat ”facebookkien” toimivan kiihdyttimenä, niin Tunisiassa kuin Egyptissäkin. Onko todellisuudessa suurelle hiljaiselle kansalle saatu näin mitään todellista parannusta, kuin vain hengenkohotukset, kun valtapyyteitä on ottajilleen täytetty? Seuratkaamme Tunisiaa, Egyptiä ja Libyaa – toimiiko läntisen maailman ”vapautuskoneisto” tuhoelementteineen.

    USA on menettämässä maailmanpoliisin roolinsa,

    ainakin taloudessa ja myöhemmin sotilaallisestikin. Kiina nousee ja jos Kiina ja Venäjä lähentyvät – maailma napaistuu kahteen leiriin; raaka-aineiden ja maailmantehtaan Kiina-Venäjä allianssiin ja USA johteiseen läntiseen markkinatalouskoneistoon***/. Asetelmat ovat jo hahmottumassa. EU-Euroopalla on tässä irtiotonpaikka, jossa Saksan johdolla voidaan rakentaa oma EU-Venäjä vakauttamisallianssi, myös sotilaallisesti – se olisi paras tae yleiseurooppalaiselle rauhalle.

    Valkoinen mies valtasi miekoin ja ristein. Kiina asemoituu maailmalle rahalla ja tavaralla. Kumpiko parempi? Kyseessä lienee maailmanhistorian suurin johdettu tasaistusprojekti, jossa resurssit ja raaka-aineet koetetaan jakaa väkilukujen suhteessa käytettäväksi [?]

    Epätasapaino – mikä käytäntö ja malli vakiintuu yleismaailmalliseksi?

    Kiina on sanonut, ettei yksikään valtio tai kansa voi olla toistaan korkeammalla, kukaan ei voi sanella toisten suvereenien asetelmia omien valta- ja talouspyyteiden vuoksi. Mikään maa ei näin voisi esimerkiksi ryöstökalastaa somaleilta ikiaikaisia kalansaaliita – mikään maa ei voisi ryöstöviljellä rahan voimalla Botswanan pelloilta ravintoraaka-aineita Eurooppaan, nyppäämällä ateria itse botswanalaisten suusta. Nigerian öljynkin pitäisi tuottaa laajempi hyöty itse nigerialaisille.

    Turvaneuvosto on rikkaiden ja voimakkaiden käsikassara

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä löytyi googletuksella - vuodelta 2011, jolloin US hyökkäsi Libyaan!

    ja jatkokin löytyi ...

    YK:n turvaneuvostossa ajetaan viime kädessä suurvaltojen etuja. Siellä ei pysyvinä jäseninä, veetto-oikeudella ole kuin voimakkaimmat – vahvemman oikeudella. Suurvalloilla on etupiirinsä – USA ajaa juutalaisten uskollisena ystävänä Israelin etuja, jo vuosikymmenet ja on näin torpannut mm. käytännössä Israelia kohtaan osoitetut yksiselitteiset vetäytymislauselmat rajoille ennen 1967 kesäsotaa.

    Nyt Kiina ja Venäjä estivät USA:n ja Naton sekaantumisen Syyrian valtion sisäiseen kapinointiin – koska kapinoivilla ei ole mitään tunnettua statusta tai humanitääristä tavoitetta, kuin poliitikoille ominaiset hokemat demokratiasta ja vapaudesta. Kiina ja Venäjä saattavat tosin pelätä moissa maissaan vastaavia ”kansannousuja” – ja näin hakevat ”hyväksyntää” omille mahdollisille toimilleen. Emme voi unohtaa myöskään USA:ssa nousevaa kapinahenkeä ahneutta ja riistoa vastaan.

    Missä mennään valkoinen mies ja lahoamassa oleva nykymallinen läntinen markkinatalous?

    Maailmalla on käynnissä globaali työn uudelleenjaon taistelu. Ostovoima- ja kulutuserot ovat revenneet – todetusti jo todettu ”rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät” on muuttumassa ”rikkaat lihovat ja köyhät laihtuvat”. Mistä löytyy se voima, jolla resurssit, ravinto, raaka-aineet ja energiat saadaan jakoon väkilukusuhteisina – esim. Kiina 1,35/6,95, USA 0,35/6,95 ja Suomi 0,0053/6,95****/.

    Mistä löytyy se YK:n voima, jolla ihmiskunnan läpeensä turvottama ahneus saadaan tasaistettua kaikille yhtäläiseksi, kun aatteellista heräämistä ymmärrykseen luontovarojen loppumisesta ei saada tajuntajakeluun – saataisiin edes ahneus tasavertaiseksi, niin kansojen kesken kuin kansojen sisällä!

    */ Kansannousu Gazassa – YK ei kyennyt estämään osittaista kansanmurhaa”

    — http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/category/GAZA —

    **/ Suomalaiset eturivin natomaanikot ja läntisen tappamisen hyväksyjät huusivat ”Me pommitamme, Me tuhoamme” …

    — http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55606-loukkasiko-ahtisaari-suomen-kansaa-nato-puheissaan —

    ***/ Markkinatalouskoneisto on mekanismi, joka itsesanotusti tasaa ostovoimaeroja – pitkällä tähtäyksellä, mutta syventää elintaso- ja elämisentasokuiluja lyhyellä tarkastelujaksolla – köyhdyttäen myös sisäisesti materiaalisia kulutusjuhlatalouksia, näyttötalouden hiipuessa ostovoiman puutteeseen ja haluttomuuteen olla jatkuvasti lisäämässä kasvua kasvulle. Kiina oppimassa läntisen markkinatalouden [?]

    — http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/category/NÄYTTÖTALOUS —

    ****/ Luvut kuvastavat asianomaisen valtion/ kansakunnan väkilukumäärää per koko maapallon yhteinen väkiluku – tämän suhdeluvun puitteissa pitäisi tapahtua paljon puhuttu ” WGND – World Global New Deal”

    …

    Sent:

    Cc: martti.ahtisaari@cmi.fi ; paivi.rasanen@intermin.fi ; jussi.halla-aho@eduskunta.fi ; mari.kiviniemi@eduskunta.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; ossi.sandvik@perussuomalaiset.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; mikael.jungner@sdp.fi ; stefan.wallin@defmin.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; alexander.stubb@formin.fi ; heidi.hautala@formin.fi ; erkki.tuomioja@formin.fi ; presidentti@tpk.fi

    Sent: Wednesday, October 05, 2011 9:26 AM

    Subject: KANSALAISMIELIPIDE – YK:n turvaneuvosto – maailmanpolitiikan raadollinen näyteikkuna

    YK:n turvaneuvosto – suurvaltojen käsikassara

    On siinä ollut julkkispolitikoilla naureskelemista - ovat varmaan todenneet, ettei PISA -menestys koske ihan kaikkia.

    No - todennäköisesti roskapostiin ovat trollauksen menneet saman tien.

    Äänestä

  • Heh heh Nabilan mielipide. Naikkonen on muslimiaktivisti, mikä on tietysti täysin hyväksyttävää ja oikeastaan hyväkin asia, kunhan ei pelaa etiikassaan kaksilla korteilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh heh Nabilan mielipide. Naikkonen on muslimiaktivisti, mikä on tietysti täysin hyväksyttävää ja oikeastaan hyväkin asia, kunhan ei pelaa etiikassaan kaksilla korteilla.

    Sehän on selvää, ettei puhunut totta!

    Äänestä

Eipä ole Hesarissa esitettyä kommenttia.
Kannattaako huijata..?

Äänestä

Ostetaanpa meitillekin ne MIGit Puninilta !!

Äänestä
  • Ahaa...tämäkö oli avaushuijauksen tavoite?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa...tämäkö oli avaushuijauksen tavoite?

    Kiinnostaa tuo huijausväite, kerrotko nyt kaikille mikä tai mitkä ne ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinnostaa tuo huijausväite, kerrotko nyt kaikille mikä tai mitkä ne ovat?

    Lue ketju niin ymmärrät avauskusetuksen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue ketju niin ymmärrät avauskusetuksen

    Et siis pysty perustelemaan väitettäsi - se onkin tyhjää huutelua pusikoista. Lukijoita hymyilyttää :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et siis pysty perustelemaan väitettäsi - se onkin tyhjää huutelua pusikoista. Lukijoita hymyilyttää :-)

    Etkö osaa lukea?

    Valehtelun todistavat kommentit ovat jopa isoin kirjaimin!

    Äänestä

Englannin pääministeri Cameron sai nenilleen Libyasta ja ent. pm Blair taas tunnusti, että Irakin pommitukset olivat virhe - "sorry Iraq"

Äänestä
  • YK Libyassa huseerasi 2011 - trollit vouhkaavat valeuutisia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YK Libyassa huseerasi 2011 - trollit vouhkaavat valeuutisia

    Suomesta Stubbi halusi mukaan Hornettien kanssa - onneksemme maassamme oli järki kädessä poliitikkoja ja Stubbin suunnitelmat torpattiin. Vielä syksyllä Stubbi katui, ettei ollut tarmokkaampi Hornettiemme lähettämiseksi Libyaan!

    YKn päätöslauselma 1973 pelasti Libyan Gaddafin verilöylyltä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YK Libyassa huseerasi 2011 - trollit vouhkaavat valeuutisia

    Amerikan Ilmavoimat pommittivat - ei YK:lla ole sotilaskoneita.

    Äänestä

Haftaria tukevat venäläisjoukot ovat joutuneet vetäytymään Turkin tukemien hallituksen joukkojen tieltä pääkaupungin eteläpuolelle. Taitaa tulla venäläisille toinen Afkanistan Libyasta. Etenkin kun Turkki panostaa voimaa vastapuolelle, ja Venäjällä on ainoastaan yksi merkittävä tukija Egypti

Äänestä
  • Olisiko Arabiemiraatit myös Venäjän puolella - kuten Ranska komppaa Haftaria. Syy on selvä - Libya halutaan torpata pakolaisten lähettämisrannikkona - EU-Eurooppaan. Gaddafi ennusti tuon pakolaisaallon Afrikasta - Gaddafin aikana Libyassa oli kova kuri, mutta siellä oli turvallista, kuun teki kuten laki sanoi. On sanottu että Libya oli Afrikan kehittynein valtio - Gaddafin aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko Arabiemiraatit myös Venäjän puolella - kuten Ranska komppaa Haftaria. Syy on selvä - Libya halutaan torpata pakolaisten lähettämisrannikkona - EU-Eurooppaan. Gaddafi ennusti tuon pakolaisaallon Afrikasta - Gaddafin aikana Libyassa oli kova kuri, mutta siellä oli turvallista, kuun teki kuten laki sanoi. On sanottu että Libya oli Afrikan kehittynein valtio - Gaddafin aikana.

    Turhaa spekuloida kun avaus on valhetta

    Äänestä

Avaus on valehtelua alusta loppuun

Äänestä
  • Hesariväitteet ja jenkkien. pommitukset ainakin.
    YKn turvaneuvosto päätöksen väliintulosta teki.

    Yksittäinen faktinen detalji ei valheita poista.

    Äänestä

  • Tähän kaivattaisiin perusteluja - kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tähän kaivattaisiin perusteluja - kiitos!

    Lue ketju

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue ketju

    Et olisi vastannut - tuo on se räkyttäjä, joka hokee samaa vaikka vastus on ketjussa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hesariväitteet ja jenkkien. pommitukset ainakin.
    YKn turvaneuvosto päätöksen väliintulosta teki.

    Yksittäinen faktinen detalji ei valheita poista.

    US sotakoneet pommittivat RAF:in kanssa Libyaa, piti suomalaistenkin mennä, jos Stubbi olisi saanut tahtonsa läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue ketju

    Ei siis perusteluja . Harmi.

    Äänestä

Kuvastaa hyvin tilannetta -

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006535446.html

"Erdoğan väitti sopineensa Trumpin kanssa Libyan kohtalosta
Turkin ja Yhdysvaltain mahdollisen sopimuksen sisältö on toistaiseksi täysin epäselvä eikä Erdoğan sitä paljastanut."

Äänestä
  • Onko tuo totta vai valhetta kuten avaus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tuo totta vai valhetta kuten avaus?

    Kiinnostaisi nuo avauksen valheet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinnostaisi nuo avauksen valheet.

    Kiinnostuin väitteistä ja tarkistin asian Helsingin Sanomien lehtiartikkelista.

    Siellä EI OLE avauksessa esitettyä lukijakommenttia. Ei 8.6.2020 -19:30 eikä 9.6.2020 klo 1.05.

    Avauksessa siis valehdellaan tietoisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinnostuin väitteistä ja tarkistin asian Helsingin Sanomien lehtiartikkelista.

    Siellä EI OLE avauksessa esitettyä lukijakommenttia. Ei 8.6.2020 -19:30 eikä 9.6.2020 klo 1.05.

    Avauksessa siis valehdellaan tietoisesti.

    Myös esitetyt väitteet avauksessa ovat yhtä tyhjän kanssa - ne ovat täysin perusteettomia eikä yhdellekään ole lähdetietoja.

    Äänestä

Kuva: ~ http://yhdysvallat.eu/libyan-sodan-valheet-ja-seuraukset/ -

" ... Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle.¹ YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui tuolloin korkeimmalle Afrikan mantereen maista.²,³ Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin mm. Baltian maissa.⁴ Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, polttoaine ja sähkö halpaa, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan libyalaiset työntekijät kuuluivat erilaisine tukineen ”maailman suojelluimpiin”.⁵ ... "

Kuvastaako tämä jonkinasteista ylimielisyyttä ...?

"Erdoğan väitti sopineensa Trumpin kanssa Libyan kohtalosta"

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006535446.html -

Äänestä
  • Kuvastaa sitä, että räksy yrittää peitellä kusetustaan ja valheitaan avauksessa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvastaa sitä, että räksy yrittää peitellä kusetustaan ja valheitaan avauksessa

    Voi ollakin.
    Fiksumpi avaisi uuden ketjun, mutta räksy jatkaa epätoivoisesti trollausta.
    Näin se täytyy olla.

    Äänestä

Yksinäinen kurkkusolisti sotkee hienoa avausta ja monia erinomaisia kommentteja.

Äänestä
  • Puolustaa avaustaan vaikka käry kävi.

    Äänestä

Kiinnostuin väitteistä ja tarkistin asian Helsingin Sanomien lehtiartikkelista.

Siellä EI OLE avauksessa esitettyä lukijakommenttia. Ei 8.6.2020 -19:30 eikä 9.6.2020 klo 1.05.

Siis kommentteja ei ole.

Äänestä
  • Mitä avaaja hakee tällaisella?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä avaaja hakee tällaisella?

    Liittyy Venäjän hybridisotaan. Venäjähän on nyt ottanut Suomen valeuutisoinnin kohteeksi samalla tavalla kuin Ukrainan 2014 ennen hyökkäystään maahan.
    Putinilla on pahat mielessä.

    Äänestä

Melkoinen pulina syntyi tästä avauksesta! :-)

Äänestä
  • Näin käy kun jää valheesta kiinni ja yrittää vielä sen toistoa.

    Äänestä

Supo tarkkailee, muttei toimi kuten naapurin turvallisuuspalvelu omanpesän likaajia kohtaan.

Äänestä

[2011][!] " ... YK:n turvaneuvosto valtuutti käytännössä Naton uuteen sotaan, jossa lopputuloksena kuolee enemmän siviilejä kuin "sotilaita" - esimerkit Irakista, Balkanilta ja Afganistanista tukevat esitettyä väitettä. Nyt vuorossa on öljyntuottajamaa Libya. Ulkoministeri Stubb jo muutama päivä sitten kertoi kiihkoissaan, että me pommitamme, me tuhoamme ... lentokentät, panssarit, ilmatorjunnan jne ..., vain pari päivää tätä aiemmin Stubb hökelsi, ettei Suomi voi tunnustaa Libyan vallankumouksellisia, kuten Ranska - koska emme tiedä keitä he ovat! ... " ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46819-ihmiskunta-vaatii-aina-sotansa-olemmeko-valmiina -

Äänestä
  • Sama kirjoittaja kuin AVAUSHUIJAUKSEN!!!!

    EI kannata lukea.

    Äänestä

  • Mitä tämä on!!! Väitös: "ulkoministeri Stubb jo muutama päivä sitten kertoi kiihkoissaan, että me pommitamme, me tuhoamme " on idioottimainen!
    Eihän Suomen ulkoministeri ole Stubb vaan Haavisto!!!

    Jopa on asiavirhe!!!!

    Äänestä

Miksi Englanti katuu Libyan pommituksiaan?

Äänestä
  • Höpö höpö - eihän tuo pidä paikaansa miltään osin.

    Äänestä

Miksi Turkki sekaantuu Libyaan?

Äänestä
  • Miksi trolli ei nuku yöllä?

    Äänestä

Miksi US sekaantui Libyan sisäisiin asioihin - kuka selostaa asiallisesti?

Äänestä
  • Venäjähän siihen puuttuu - lue HS:n juttu. Avaus on taas valhetta.

    Äänestä

Rehti pelin avaus, odotetaan asiakommentteja, sitten kerron sisäpiiristä omani

Äänestä
  • Valheeksi "rehti pelin avaus" on todistettu - älä siis kerro omia valheitasi.

    Äänestä

Miksi Hesari ei käsitellyt Libyaa jo vuodesta 2010 alkaen?

Äänestä

Asiantuntija asialla, on tässä tunnustettava!

Äänestä
  • Kyllä - saivat avaajan kiinni valehtelusta.

    Äänestä

Kiusallinen avaus natokiimaisille!

Äänestä
  • Jaha - "yön kehuja" taas potee unettomuutta.
    Ainoa, jolle avaus on kiusallinen, on avaaja itse valehtelun vuoksi.
    Muita lukijoita hymyilyttää ellei jopa naurattaa!

    Äänestä

  • Heräsit keskellä yöllä ja päätit kirjoittaa nettiin: "Kiusallinen avaus natokiimaisille!."
    Lörätikö Luoma pöksyyn?

    Äänestä

Libyan kaaostuminen alkoi jo vuonna 2011, jolloin US ja USAF saivat YK' lta mandaatin aloittaa kuritustoimet Libyaa kohtaan - syynä olivat levottomuudet, jotka kohdistuivat epäselvissä oloissa (mistä provosoituina?) Libyan laillista ja yksinvaltaista johtajaa - eversti (!) Muammar Gaddafia vastaan.

Gaddafi oli jo voittamassa laittomat kapinoitsijat, kunnes USAF lisäsi pommituksiaan ja lopputuloksena Gaddafi saatiin teloitettua - uutistietojen mukaan kapinallisten toimesta, tapahtumaa oli edesauttanut USAF-pommitus Gaddafin autosaattueeseen, jolloin häntä suojaavat sotilaat saivat pääosin surmansa.

Kun aiempaa kuria pitänyt Gaddafi teloitettiin - jäi maa ilman järjestystä

Alkoi sekasorto ja kaaos - maa jakautui ja esimerkiksi nykyisin suurinta osaa Libyasta hallitseva marsalkka (!) Khalifa Haftari haluaa palauttaa Libyaan järjestyksen, hänen ollen aiempi Gadddafin armeijan upseeri.

YK halusi olla eri mieltä ja antoi puoltonsa heikolle "viralliselle hallitukselle", jolla on hallinnassaan tänään lähinnä Turkin valtion aseavustuksella Libyan pääkaupunki Tripoli.

Haftari on käynyt sotaa palauttaakseen maan ykseyden ja yhden valtaklikin järjestyksen. Haftari saa apua Syyrian kautta Venäjältä. Venäjä käyttää palkkasotilaita, se on normaali tapa, jossa itse valtio ei halua olla omine sotilaineen suoraan konfliktin osapuoli.

Tunnetuin palkkasotilaiden valtiokäyttö tapahtui jo jo US' n toimesta Irakissa - tuossa luvattomassa, ilman YK-mandaattia sodassa, jonka US aloitti omin vaikuttein jo 2003. US käytti tuolloin voimallisesti muun muassa Black Water' in palkkasotureita.

Myös Irak vaipui aikanaan kaaokseen, kun US avusteisesti Irakin laillinen itsevaltainen johtaja Saddam Hussein taloitettiin - oikeudenkäynnin jälkeen. Aiemmin Saddam oli hyvää pataa muun muassa US-puolustusministeri Donald Rumsfieldin kanssa! Irak vaipui kaaokseen - kuten myöhemmin Libya.

Libyan osalta juurisyynä US-pommituksille sanotaan olleen Gaddafin halu siirtää öljykauppa kultapohjaiseksi?

Äänestä
  • Lisää täyttä paskaa ja valehtelua . On siinä ollut "jollain" yöllä miettimistä kun moista soopaa keksii. Törpöistä kirjoitusvirheistä ja sekopääväitteistä voi helposti päätellä kuka aivopierun kirjoitti.

    Äänestä

Entä nyt?

Äänestä

Taidat uskoa omia satujasi,vuonna 2011 oli medvedjev venäjän presidenttinä ja jätti ghaddafin oman onnensa nojaan,lopeta valehtelu silakka,taidat olla olli rehnin kaltainen selkärangaton rahanahne raukkis T:hiihtäjä 47 härmästä

Äänestä

Tätä voisi juoksuttaa Ukrainan rinnalla - tulisi perspektiiviä Venäjän rinnalle.

Äänestä

Avaaja, turhaan jauhat paskaa menneestä, jota sinä tai muut eivät enää muuttaa.
Tyytyisit kertomaan sitä, mitä Venäjän armeija nyt Ukrainassa tekee, rikkoo, raiskaa, kiduttaa, murhaa, varastaa ja valehtelee. Sitä tapahtuu nyt ja siksi se on mahdollista lopettaa vaikkapa tähän hetkeen.
Voisit toimia järkevästi.

Äänestä

12770?

Äänestä

Yhdysvallat syöksi Libyan kaaokseen, tarkoituksella?

Äänestä

Kuinka paljon näissä USAF-pommituksissa tapettiin lapsia ja vanhuksia - media ei kertonut sanallakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ilkka.luoma kirjoitti:

HS: Putin syytää Libyaan hävittäjiä, pommittajia, palkka­sotilaita ja paino­tuoretta rahaa suoraan Moskovasta
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006532818.html -

Lukijakommentti 8.6.2020 -19:30 --- Muammar Gaddafi kaappasi aikanaan vallan Libyassa, sehän oli kuningaskunta.

Gaddafin myötä valtiosta tuli everstin kovalla kädellä, mutta järjestyksen ylläpitämä valtio, joka aloitti oman kehittymisensä yhdeksi Afrikan kehittyneimmistä valtioista. Arabikevät toi myös Libyaan kapinallista toimintaa ja everstin piti ryhtyä ojentamaan kansansa pientä vähemmistöä.

Kapinalliset olivat saaneet innoketta Irakista, jossa myös kovan käden Saddam Hussein oli amerikkalaisten aloittaman hyökkäys- ja pommitussodan kuin US-miehityksen vuodesta 2003 myötä oli saatettu eliminoiduksi. US sotaoperaatio synnytti Irakista ISIS-järjestön, joka laajensi al-qaidamaista toimintaa - myös al-Qaidana Libyaan.

Gaddafi oli jo pääsemässä sisäisessä kapinallissodassa voitolle, kunnes länsi Yhdysvaltain johdolla puuttui rankalla pommittajan kädellä tilanteeseen - oli aika päästä myös Gaddafista eroon, kutenn oli onnistuttu Irakin Saddaminkin osalta; tosin samalla Irak oli vaipunut kaaokseen ja sekasortoon. Nyt oli Libyan vuoro. Gaddafin eliminoituessa - valtio lakkasi olemasta, ja on ollut sekasorrossa ja kaaoksessa everstin murhasta lukien. Saattoi olla, että amerikkalaisten pyrkimyksiä Libyassa auttoi al-Qaida, ainakin jotkut länsilehdet ovat niin vihjaillen kirjoittaneet.

Gaddafi ennusti eläessään, että jos kuri löystyy ja kapinoitsijat pääsevät valtaan - eri ryhmin, eri alueilla - voi Libyasta tulla afrikkalaispakolaisten läpikulkumaa EU-Eurooppaan, tämä toteutui. Gaddafi oli kymmenien vallassaolovuosiensa aikana oppinut alueensa paikallisgeopolitiikkaa.

Nyt Gaddafin erään aikakauden "marsalkka" on ottamassa vallan ja palauttamassa järjestyksen kaaostuneeseen valtioon, jossa YK ylläpitää muutamien valtioiden toimesta heikkoa "laillista hallintoa" yhteiskuntajärjestyksessä, jossa itse kansa ei ole päässyt vuosikymmeniin päättämään valinnoista. Pienenä sivujuonteena Suomen silloinen ulkoministeri Alexander Stubb oli katunut* meidän Hornettien lähettämättömyyttä Libyan sotataivaalle.

...
12770

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu