Hienoa että Suomessa on alettu ottamaan huomioon kaikki vähemmistöt eikä vain vähemmistöä. Olemme moderni sivistysvaltio vaikka perustuslaki onkin vanhahtava 😂
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kauppojen kassat ovat todella kielitaitoisia.
Onhan se kassan työ sosioekonomisesti alempiarvoista, joten siellä on paljon opiskelijoita ja ulkomaalaistaustaisia.
Ruotsia eivät kuitenkaan osaa, koska ulkomaalaistaustaiset eivät osaa ruotsia, sillä se on hukkakieli.
Se on ikävää kun todellisuus ei sovi yhteen lakien kanssa 😂
Se on silloin korkeintaan tapa-avioliitto.