Suomi - pahoinvointivaltio

Tarina lyhyesti, tuttu monille valitettavasti.

Olin 1987 - 1994 töissä ja sittemmin osakkaana yrityksessä, ja joka sittemmin kaatui valuuttalainoihin laman puristuksessa.

Sen seurauksena meni luottotiedot, mitään ei sille voinut ja alkoi vuosien ja vuosikymmenien taistelu velkojen ja ulosoton kierteessä. Sitä on nyt takana 25 vuotta ja tuntuu että nyt alkaa käsittää miltä tuntuu, kun ihmisoikeudet viedään.

Samalla koko elämää on leimannut epäonnistumisen ja huonompi asema muiden silmissä. ”Voi voi Petriä, niin kovasti yritti mutta pieleen meni”

Laihaa lohtua tuo, että kohtalotovereita on mutta eipä se silti asiaa miksikään muuta, kun kuuluu roskasakkiin. Miten onkin niin kurjasti, että 90-luvulla tehdyt virheet vainoavat koko elämän, ei pääse ylöspäin. Ja nämä virheet eivät olleet meidän yrittäjien virheitä, siksi on hieman katkera olo. Pankit kyllä porskuttavat ja jakelevat hyviä neuvojaan kunnon kansalaisille. Varmaan alkaisivat suosittelemaan taas valuuttalainoja, jos se olisi mahdollista. Syylliset pääsivät pälkähästä, vaikka joutaisivat vankilaan.
Silti en luovuta.
En tosin veroja tähän maahan tule koskaan maksamaan, ja siihen on hyvä syy. Tämä maa ei sitä ansaitse.
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jatka vain taistelua!

Periksi ei saa antaa. Pois oravanpyörästä vain ja piut paut tälle maalle ja sen viisaille poliitikoille ja virkamiehille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tarina lyhyesti, tuttu monille valitettavasti.

Olin 1987 - 1994 töissä ja sittemmin osakkaana yrityksessä, ja joka sittemmin kaatui valuuttalainoihin laman puristuksessa.

Sen seurauksena meni luottotiedot, mitään ei sille voinut ja alkoi vuosien ja vuosikymmenien taistelu velkojen ja ulosoton kierteessä. Sitä on nyt takana 25 vuotta ja tuntuu että nyt alkaa käsittää miltä tuntuu, kun ihmisoikeudet viedään.

Samalla koko elämää on leimannut epäonnistumisen ja huonompi asema muiden silmissä. ”Voi voi Petriä, niin kovasti yritti mutta pieleen meni”

Laihaa lohtua tuo, että kohtalotovereita on mutta eipä se silti asiaa miksikään muuta, kun kuuluu roskasakkiin. Miten onkin niin kurjasti, että 90-luvulla tehdyt virheet vainoavat koko elämän, ei pääse ylöspäin. Ja nämä virheet eivät olleet meidän yrittäjien virheitä, siksi on hieman katkera olo. Pankit kyllä porskuttavat ja jakelevat hyviä neuvojaan kunnon kansalaisille. Varmaan alkaisivat suosittelemaan taas valuuttalainoja, jos se olisi mahdollista. Syylliset pääsivät pälkähästä, vaikka joutaisivat vankilaan.
Silti en luovuta.
En tosin veroja tähän maahan tule koskaan maksamaan, ja siihen on hyvä syy. Tämä maa ei sitä ansaitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu