Roikottaminen ja mahdollinen tekosyyn varjolla eroaminen?

Heips.

Mielenkiinnosta kyselen taannoin itselleni tapahtunutta tapausta. Tapailtiin jonkin aikaa (3 kk) mimmin kanssa toiselta paikkakunnalta. Päivittäinen yhteydenpito todella tiivistä, viestejä, ääniviestejä, kuvia. Kaikin puolin hyvä fiilis ja tavatessa myös intohimoa molemmin puolin.

Sitten tapahtui seuraavaa; minusta tuntui, että viestien määrä vähenee, ne lyhenevät, kysymyksiin tapaamisista ja aikatauluista vähän niin, että "täytyy katsoa,", mutta ei palaa itse asiaan tai suoraan ehdota näkemistä. Toisella on muutto kesken, niin ajattelin, että ei halua olla liian tyrkky ja vaivata. Silti esim. arkiset asiat, valinnat kaupassa jne. edelleen jakoi hyvin kanssani.

Lopulta tämä pieni epätietoisuus kuitenkin johti siihen, että otin huonona päivänä vähän sarkastisesti esille, että kun tää nyt tuntuu hiipuvan niin olikohan tää (jo) tässä? Lopputulos, että se oli siinä,. Muutaman päivän viiveellä viesti, että "Olet ihana mies plää plää plää ja toivon sulle hyvää jatkoa." Muutaman päivän puristamisella saa ulos, että "ei ole enää romanttisessa mielessä kiinnostunut.

Mitä tässä tapahtui? Tuliko se perinteinen, että kolmas tuli kuvioihin JA ei ole munaa sanoa asiaa suoraan, vaan "hiivutetaan" ja päästään sitä kautta helpommin eroon. Musta se on jännää, että ei esim. haukkunut hulluksi yms., vaan tosiaan että se romanttinen puoli hävisi yhden illan sanaharkkaan epätietoisuudesta. Itse on tottunut siihen, että jos toinen kohtuudella sekoilee ja haluaa itse sudhetta jatkaa, niin yleensä vähän hätääntyy ja pyrkii saamaan tilanteen rauhoitttumaan. Jostakin luin sen minkä tiedänkin, että välinpitämättömyys ja empatia ("olet ihan kiva, mutta...") olisi tyypillisimpiä käytösmalleja tällaisessa, jossa on päättänyt jo lähteä...

Kommentteja? Paljon jäi varmaan kertomattakin.

-Kristian-
10215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Lause ', romanttisuus häipyi yhden illan sanaharkkaan epätietoisuudesta', mitähän tuo lause sisältää, varmaan vastauksen.

Äänestä
  • Vastaus on siinä. Nainen kun ei epätietoisuutta kestä sekuntiakaan!

    Äänestä

Et ole hänen tyyppiään. Kurjaahan se on että tuolla tavalla yhtäkkiä sitten loppui mut luulen että hän aikansa pähkäili asiaa itsekseen, tapaili/kirjoitteli kuitenkin vielä jos ei ollut varma. Onhan se nyt selvä ettei kannata jatkaa jos ei tunnetta ole :/

Äänestä
  • Tassa oli useanlaisia kuvioita pariin viikkoon, lopputulos kuten alussa. Romantiikan lisaksi saatiin "ahdistus" ja muuta holinaa. Oikeassa olitte.

    -Kristian-

    Äänestä

noilla naisilla on monta ukkoa kierroksessa

Äänestä
  • Ap on ollut pelkkä häilyvä ja epävarma mies, naiset eivät katsele löysässä hirressä pitäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ap on ollut pelkkä häilyvä ja epävarma mies, naiset eivät katsele löysässä hirressä pitäjiä.

    nykyään naiset ovat niitä häilyviä ja epävarmoja

    Äänestä

  • timitys kirjoitti:

    nykyään naiset ovat niitä häilyviä ja epävarmoja

    Tuo kommentti ei kuitannut yhtään mitään. Sulla vain totuus iski päin kasvoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kommentti ei kuitannut yhtään mitään. Sulla vain totuus iski päin kasvoja.

    totuus on se mitä sanoin. taisi tulla sinulle kova paikka.

    Äänestä

Juups. Tuollaistahan se juuri on kun ei ole munaskuukkeleita olla rehellinen ja pitää siinä sivussa ehkä toista "varalla" jos vaikka pillua ei muualta lohkeekaan niin on yks hömppä siinä jos tuloo hellyydenpuute taikka pillun puutetta. Sit ku löytyy se kiinnostava pillu, kierrellään ja kaarrellaan ja yhteydenpito hiipuu. Kokemuksen karvaalla rintaäänellä totean, arvostakaa itseänne ja potkikaa perseelle tuollasii ihmisii ja unohtakaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Heips.

Mielenkiinnosta kyselen taannoin itselleni tapahtunutta tapausta. Tapailtiin jonkin aikaa (3 kk) mimmin kanssa toiselta paikkakunnalta. Päivittäinen yhteydenpito todella tiivistä, viestejä, ääniviestejä, kuvia. Kaikin puolin hyvä fiilis ja tavatessa myös intohimoa molemmin puolin.

Sitten tapahtui seuraavaa; minusta tuntui, että viestien määrä vähenee, ne lyhenevät, kysymyksiin tapaamisista ja aikatauluista vähän niin, että "täytyy katsoa,", mutta ei palaa itse asiaan tai suoraan ehdota näkemistä. Toisella on muutto kesken, niin ajattelin, että ei halua olla liian tyrkky ja vaivata. Silti esim. arkiset asiat, valinnat kaupassa jne. edelleen jakoi hyvin kanssani.

Lopulta tämä pieni epätietoisuus kuitenkin johti siihen, että otin huonona päivänä vähän sarkastisesti esille, että kun tää nyt tuntuu hiipuvan niin olikohan tää (jo) tässä? Lopputulos, että se oli siinä,. Muutaman päivän viiveellä viesti, että "Olet ihana mies plää plää plää ja toivon sulle hyvää jatkoa." Muutaman päivän puristamisella saa ulos, että "ei ole enää romanttisessa mielessä kiinnostunut.

Mitä tässä tapahtui? Tuliko se perinteinen, että kolmas tuli kuvioihin JA ei ole munaa sanoa asiaa suoraan, vaan "hiivutetaan" ja päästään sitä kautta helpommin eroon. Musta se on jännää, että ei esim. haukkunut hulluksi yms., vaan tosiaan että se romanttinen puoli hävisi yhden illan sanaharkkaan epätietoisuudesta. Itse on tottunut siihen, että jos toinen kohtuudella sekoilee ja haluaa itse sudhetta jatkaa, niin yleensä vähän hätääntyy ja pyrkii saamaan tilanteen rauhoitttumaan. Jostakin luin sen minkä tiedänkin, että välinpitämättömyys ja empatia ("olet ihan kiva, mutta...") olisi tyypillisimpiä käytösmalleja tällaisessa, jossa on päättänyt jo lähteä...

Kommentteja? Paljon jäi varmaan kertomattakin.

-Kristian-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu