Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

Se on juuri noin kuten Vahtera kirjoittaa. Monikultti käytännössä hajoittaa yhteiskuntia, luo turvattomuutta, rikollisuutta ja väkivaltaa.

”Suuri osa turvapaikkajärjestelmästä perustuu valheisiin ja huijauksiin. Järjestelmä lähtee siitä, että jokainen tänne tullut on rehellinen, jopa rehellisempiä kuin suomalaiset itse ovat. Tämä on johtanut siihen, että suomalaisia pidetään pilkkana ja meitä hyväksikäytetään häpeilemättä. Tiedot maahanmuuttajien sisäpiiristä kertovat kuinka meille nauretaan. Monet heistä sentään ihmettelevät, miten ihmeessä suomalaiset ovat näin tyhmiä ja naiiveja, että kaikki uskotaan.”

"Valehtelusta on tullut suuri ongelma, koska melkein kaikki turvapaikan hakijat ovat muslimeja. Muslimiuskontoon kuuluu luvallinen valehtelu vääräuskoisille. Wikipedia: ”Al-Taqiyya eli taqiyya-oppi on šiiamuslimien doktriini, jonka mukaan uskovainen saa kieltää uskonsa Allahiin, mikäli hän on uhan alla uskonsa takia. Arabiankielinen sana tarkoittaa suojautumista. Valehtelu on luvallista, jos muslimi pelkää henkensä puolesta tai on muuten ahdingossa.”

Ulkomaalaiset saavat valehdella ummet ja lammet, eikä valheiden paljastuminen vaikuta oleskeluluvan saantiin eikä sosiaalitukiin. Valehtelusta ei ole mitään rangaistusta. Juuri tämä houkuttelee valehtelemaan. Valehtelu voi onnistua, ja jos ei onnistu, keksitään uusi valhe. Jos ei keksitä, tehdään uusi hakemus. Jos ei useiden valitusten ja hakemusten jälkeenkään saada oleskelulupaa, jäädään Suomeen silti laittomana.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Nainen oli retkahtanut VOK:sessa asuneeseen pohjois-afrikkalaiseen turvapaikanhakijaan. Tästä ilosta syntyi poika, ja mentiin naimisiin. Lapsi helpotti oleskeluluvan saamista. Nuori mies oli tullut turvallisesta maasta, eikä olisi ilman lapsilykkyä ja valehtelua saanut oleskelulupaa Suomessa.

Nainen maksoi vuosien ajan miehen kaikki menot (vaatteista lähtien) ja tietenkin perheen kaikki menot (ruoka, asuminen, kodin tavarat, vapaa-aika). Koska miehellä ei ollut rahaa, eikä omia tuloja sosiaalituen lisäksi. Nainen oli avannut yhteisen pankkitilin, jota mies voi käyttää. Rakkaus on sokea.

Onni alkoi rakoilla ja nainen alkoi epäillä miehen jatkuvia menemisiä. Hän oli avannut miehen kotona olevan laukun, joka oli täynnä rahaa. Käteisen lisäksi oli ulkomaisten pankkitilien tiliotteita, maksu- ja ottokuitteja.

Nainen tyhjensi yhteisen pankkitilin ja sanoi, että käytät vast´edes omia rahojasi. Kiitokseksi mies hakkasi naisen väkivaltaisesti. Nainen ei tehnyt rikosilmoitusta, koska pelkäsi joutuvansa tapetuksi.

heheheheeee....... naiivi suvakkinainen

Äänestä
  • Tuollisia ne suvakit on - hölmöjä.

    Äänestä

  • " Valehtelu on luvallista, jos muslimi pelkää henkensä puolesta tai on muuten ahdingossa."

    -No emmekö me kaikki hädän hetkellä turvautuisi tuohon!?

    Äänestä

Muslimien mukanaan tuoma monikultti, aiheuttaa vain ongelmia.

Äänestä
  • On se mukavaa, kun rasistitkin ovat heränneet talviunilta. Kuulapäätkin niin somasti hohtaa auringossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se mukavaa, kun rasistitkin ovat heränneet talviunilta. Kuulapäätkin niin somasti hohtaa auringossa.

    Islamofilian ja islamin vastustaminen ei ole mitään "rasismia".

    En osaa kuvitella vastenmielisempää uskontoa kuin sellainen jossa palvotaan 9-vuotiaaseen sekaantunutta, seksiorjuuttajaa ja sotapäällikkö-kultistia "täydellisenä ihmisenä".

    Ihan normaalia suvakin elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se mukavaa, kun rasistitkin ovat heränneet talviunilta. Kuulapäätkin niin somasti hohtaa auringossa.

    Onko rasistista väittää, että valehtelu on moraalitonta? Jos valehtelu ei ole moraalitonta, niin mitä se on? Pystytäänkö valheiden varaan perustamaan yhteiskuntia, jotka eivät ajan myötä romahda ja kannattaako tuollaista edes yrittää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan normaalia suvakin elämää.

    ”Normaali” ja ”suvakki” ei mahdu samaan lauseeseen! :/

    Tai no! Joissain poikkeustapauksissa ehkä? Kuten:
    On täysin normaalia että kaikki suvakit ovat umpihulluja lapsen asteelle jääneitä höynäytettäviä idiootteja.

    Äänestä

Se on tarkoituskin. Hajoita ja hallitse on homman nimi.

Äänestä

On myös huomioitava ääripää. Ei mitään halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan. Uskonto sanelee elämisen ja lisäksi länsimaisia arvoja ja elämäntapaa vihataan ja pidetään vääränä.

Äänestä

Monikulttuurisuushan ei itsessään ole ongelma vaan pahuus johon koko yhteiskunta on ihastunut. Siksi valehtelun hyväksyminen on edennut murhien tasolle ja terrorismin hyväksymiseen ja terroristien täysihoitoon.

Pedofiilien suosimiseen YLEssä ja valehtelun luottamukseen eduskunnssa.
Siitä lähtien kun eduskunnassa useaan otteeseen äänestettiin luottamusta ministereille jotka jäivät kiinni valehtelusta. Annettiin ikäänkuin pahalle pikkusormi ja se vei koko käden. Se sanonta pitää täysin paikkansa.
Mitä enemmän hyväksytään pieniä askelia kohti pahuutta sitä totaalisemmaksi se tulee koko yhteiskunnassa.

Äänestä

Halla-ahoonko olet voinut luottaa? En luottaisi.

Äänestä
  • Mitäs hän tähän liittyy?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs hän tähän liittyy?

    Kato se on se aivopesu, asiakysymys käännetään omassa kuplassa haukutun hemmon henkilökysymykseksi. Asiat jonkun sanomana ei ole asia. Tälläiselle on mahdoton ymmärtää muuta kuin viha henkilöä kohtaan.
    Hyvä esimerkki rapakontakaa. Henkilö protestoi roskaamista vastaan taustajoukkoineen ja keräsivät roskia kaduilta.
    Seuraus:
    sai fanaattisen vastamielenosoituksen samaan aikaan.

    Äänestä

  • Jos haluaa rehellistä ja suoraa näkemystä ihan mistä tahansa asiasta niin kaikista poliitikoista kaikkein mieluiten kuuntelen kyllä mitä Halla-aholla on sanottavana asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos haluaa rehellistä ja suoraa näkemystä ihan mistä tahansa asiasta niin kaikista poliitikoista kaikkein mieluiten kuuntelen kyllä mitä Halla-aholla on sanottavana asiasta.

    Petä muijaasi, sanoo halla -aho. Ja persut tottelevat. Kyllä.

    Äänestä

Vanhanmallinen monikulttuurinen maailma on toiminut oikein hyvin.
Nyt joku korruptiotrollijoukkio pyrkii sotkemaan sen, sekoittamalla kulttuureja keskenään, mistä seuraa vain riitaa ja ongelmia.

Äänestä

Islamiinhan sisältyy rasistinen oletus, ettei muun uskoisiin voi luottaa ja heitä pitääkin yrittää huijata ja alistaa. Vaan onhan vieraisiin luottaminen vähän varomatonta, ennen kuin on heihin tutustunut. Tässä suvakismin yksi hölmöys.

Jos samalla alueella on paljon ihmisryhmiä, joiden käyttäytymistä ei voi kovin hyvin ennustaa, niin sehän aiheuttaa jo ihan itsessään kitkaa. Jos sitten jotkut ryhmät ovat edelläkuvatulla tavalla rasistisia, niin se kitka ei hellitä ajankaan kanssa, vaan enemmin pahenee.

Positiivisiakin esimerkkejä monikulttuurisuudesta on. Niistä pitäisi hakea niitä rajoja, joiden yli ei kannata mennä. Monikulttuurisuuden epäonnistumiset ovat puolestaan monilukuisat. Monasti niissä yhtenä osapuolena on islamin kannattajat, kuten Libanonissa.

Äänestä
  • Me olemme "vääräuskoisia" muslimien mielestä.

    Äänestä

Ruotsi karmea esimerkki.

Äänestä

Monikulttuurisuus on luonnotonta

Äänestä
  • Ei siinä ole kyllä mitään järkeä, että suomeen tuodaan tänne arvomaailmoiltaan sopimattomia sosiopaattisia kulttuureja, jotka eivät edes halua sopeutua maan tapoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siinä ole kyllä mitään järkeä, että suomeen tuodaan tänne arvomaailmoiltaan sopimattomia sosiopaattisia kulttuureja, jotka eivät edes halua sopeutua maan tapoihin.

    Hyvin sanottu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hammerhead kirjoitti:

Se on juuri noin kuten Vahtera kirjoittaa. Monikultti käytännössä hajoittaa yhteiskuntia, luo turvattomuutta, rikollisuutta ja väkivaltaa.

”Suuri osa turvapaikkajärjestelmästä perustuu valheisiin ja huijauksiin. Järjestelmä lähtee siitä, että jokainen tänne tullut on rehellinen, jopa rehellisempiä kuin suomalaiset itse ovat. Tämä on johtanut siihen, että suomalaisia pidetään pilkkana ja meitä hyväksikäytetään häpeilemättä. Tiedot maahanmuuttajien sisäpiiristä kertovat kuinka meille nauretaan. Monet heistä sentään ihmettelevät, miten ihmeessä suomalaiset ovat näin tyhmiä ja naiiveja, että kaikki uskotaan.”

"Valehtelusta on tullut suuri ongelma, koska melkein kaikki turvapaikan hakijat ovat muslimeja. Muslimiuskontoon kuuluu luvallinen valehtelu vääräuskoisille. Wikipedia: ”Al-Taqiyya eli taqiyya-oppi on šiiamuslimien doktriini, jonka mukaan uskovainen saa kieltää uskonsa Allahiin, mikäli hän on uhan alla uskonsa takia. Arabiankielinen sana tarkoittaa suojautumista. Valehtelu on luvallista, jos muslimi pelkää henkensä puolesta tai on muuten ahdingossa.”

Ulkomaalaiset saavat valehdella ummet ja lammet, eikä valheiden paljastuminen vaikuta oleskeluluvan saantiin eikä sosiaalitukiin. Valehtelusta ei ole mitään rangaistusta. Juuri tämä houkuttelee valehtelemaan. Valehtelu voi onnistua, ja jos ei onnistu, keksitään uusi valhe. Jos ei keksitä, tehdään uusi hakemus. Jos ei useiden valitusten ja hakemusten jälkeenkään saada oleskelulupaa, jäädään Suomeen silti laittomana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu