Kirjasto aukeaa, ei aukeakaan

Eilen olin hyvin toiveikas, että pääsen viimeistään ensiviikolla kirjastoon, mutta turha toivo. Kaikissa tiedoitusvälimeissä höpötettiin, että kirjastot aukeavat. Miksi ihmisille annettiin väärää toiveikkuutta?
Joo, kirjasto aukeaa, Ei me auetakaan. Olisi ollut parempi sanoa suoraan, että saatte kärsiä ja odottakaa vasta piinallisesti 1.6 asti. Sitten tulee kuitenkin jotain paskaa. Ei me avatakaan silloin.
En ole raivoissani siitä, että kirjastot avataan 1.6 , mutta olen raivoissani siitä, että annetaan harhaanjohtavaa tietoa kirjastojen avaamisesta ja seuraavana päivänä vedetään takaisin. Pitäkää kirjastonne kiinni vaikka 10 vuotta. Petturit. Pitää puhua aina totta.
9179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oletko kiihottunut Henna-Floorasta niinkuin minäkin?

Äänestä
  • Kiihotun Henna-Mari Puhdasfloorasta.

    Äänestä

Paska - touhua.

Äänestä

Kolmen viikon kirjastopiina. Oikeudenmukaisuutta ei ole tai sitä ei tunneta. On todella väärin, että osa ihmisistä pääsee kirjastoon ja osa ei. Marinin hallitus olisi voinut toimia tasapuolisesti. Sitä se ei valitettavasti tehnyt.
Nyt se antoi toisille oikeuden käydä kirjastossa ja toisille ei. Te pääsette kirjastoon, mutta te ette pääse kirjastoon. Väärää politiikkaa. Olisi pitänyt hoitaa siten, että kaikki pääsevät kirjastoon samaan aikaan. Koska musiikkitapahtumat on jo viety, niin olisi ollut kohtuullista, että kirjastot
olisivat avautuneet viheliäisen pitkän odottelun jälkeen 1.6.
Nyt on niitä, jotka voivat ylepeillä, että minä pääsinkin kirjastoon, mutta sinä et. Odota vain 1.6 asti.
Juuri tätä on pelättävissä. Tiedän, että ihmisten sisällä kuohuu. Kaikki tapahtumat on peruttu.
Astettainen avaaminen ei toimi kirjaston kohdalla.

Äänestä

Kesäkuun eka, kirjaston jonottaja saa ruusukimpun ja haastattelun. Eikä nolota yhtään.

Äänestä

On ikävä myös kirjaston henkilökuntaa.

Äänestä

Pidetään myös se syy miksi kirjastossa yleensä käydään relevanttina.

Äänestä

Paikallisen kirjaston ikkunat noista näkyy kadulle. Näin , että kirjastossa majaili porukkaa, vaikka se oli kiellettyä. Vain uloslainaus oli sallittua. He istuivat pöydän ääressä välittämättä turvavaleistä. Suututtaa tuollaiset etuoikeutetut. Toisen joutuvat odottamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eilen olin hyvin toiveikas, että pääsen viimeistään ensiviikolla kirjastoon, mutta turha toivo. Kaikissa tiedoitusvälimeissä höpötettiin, että kirjastot aukeavat. Miksi ihmisille annettiin väärää toiveikkuutta?
Joo, kirjasto aukeaa, Ei me auetakaan. Olisi ollut parempi sanoa suoraan, että saatte kärsiä ja odottakaa vasta piinallisesti 1.6 asti. Sitten tulee kuitenkin jotain paskaa. Ei me avatakaan silloin.
En ole raivoissani siitä, että kirjastot avataan 1.6 , mutta olen raivoissani siitä, että annetaan harhaanjohtavaa tietoa kirjastojen avaamisesta ja seuraavana päivänä vedetään takaisin. Pitäkää kirjastonne kiinni vaikka 10 vuotta. Petturit. Pitää puhua aina totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu