Nyt kun koulut rupeaa aukeamaan alkaa ilmeisesti muutkin paikat samalla avata oviaan. Oletko odottanut tätä innolla ja minne menet ekana, kun rajoitukset hellittää: uimahalliin, kirjastoon vai jonnekin muualle?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
En todellakaan mene muualle kuin aamulla markettiin ruokaostoksille, ja joskus käyn apteekissa, kaikki muu saa olla boikotissa ensi kevääseen! Bensaa pitää aina käydä mutta siinä ei tarvitse mennä huoltamon sisätiloihin.
Samoin,,en muutenkaan ole liikkuvaa sorttia sillälailla et olisin joka päivä kauppoja kiertämässä
vaan ihan normi ostokset 2x viikko riittää,ulkoilen pyöräillen ja on täällä aina tilaa ettei tartte ihmisjoukoissa liikkua. Kesän iltatorit ei tosiaankaan kiinnosta,ei vaskiviikko.
Minulle riittää ihan kulttuuriksi kirjastossa käynti kerran kuukaudessa ja ystävien kanssa seurustelu,kyläily toistemme luona. Satamaan tai Ruunnaalle mennään luonnon rauhaan
eväitten kanssa ja "parannetaan maailmaa",,siellä saa mukavasti jutella ilman hälinää.
Ettei minua sillälailla haittaa vaikka rajoitukset jatkuisi mutta sydämmellisenä ihmisenä ajattelen et kyllähän firmat pitäs saada avata ovensa ettei tulisi konkursseja,työttömyyttä yhtään enempää (vaikka valitettavasti tulee,on ollut sellanen rytinäaalto tämä "korona").
Kaikille lieksalaisyrityksille toivon kaikkea hyvää ja koettakaa päästä takaisin jaloillenne. Minulla on muutamia ystäviä,tuttuja lieksassa yrittäjänä et toivon heille että taloutenne palaisi entiselleen,asiakkaat löytäisi teidät takaisin ja jopa uusia tulisi.
Onnea kaikille !!!!!!
mihin se tauti siitä pakenis
Aivan yhtä älytöntä aukaista koulut kahdeksi viikkoa kuin älytön on tämän hetkinen hallituskin. Täysin hukkaan menee tähänastinen ihmisten kotona olo ja kontaktien karttaminen.
Lieksalaiset voisikin laittaa karanteeniin, aluksi vaikka 50-vuodeksi. Ei Suomi siinä mentetäisi mitään...
Ja varsinkin jos ulkopaikkakuntalaiset pysyisi seillä etelän koronakeskittymässä niin eipä vois aisat paremmin olla! Emme todellakaan siinä mitään menettäisi jos muutama tuhat etelän puupäätä kuolisi.
Lieksassa ei kukaan tule toimeen omillaan. Muun Suomen elättejä kaikki tyynni.
Suomineito on aina kärsinyt Lieksa-viruksesta!
Niinkö luulet? Luuletko kunnan virkamiestenkin olevan elättejä? Kaikki työssä olevat saavat heille kuuluvan palkan, se on vähän enemmän kuin ...9€/pv. Työttömiä on noin kuutisensataa. Eli kuitenkin valtaosa elää palkallaan niinkuin muuallakin. Työttömiä on joka paikassa, isoilla p.kunnilla aina enemmän kuin pienillä.
Jopa minä elän omillani vaikka olen eläkkeellä, 43 vuoden työrupeamasta on kertynyt sen verran, että sillä elää jotenkin. Enkä ole ainoa. Muutkin eläkkeellä olevat elelevät omillaan, ainakin suurimmaksi osaksi.
Matut ovat sitten asia erikseen. Me asukkaat olemme syyttömiä heidän täällä oloonsa, ei meiltä ole kysytty mitään. Matut elävät Kelan ja sossun rahoilla, kukaan heistä ei tee muuta kuin oleilee vapaudesta, turvasta ja rauhasta nautiskellen.
Jos olet vieraspaikkakuntalainen, pidä huoli vain itsestäsi ja pidä suusi kiinni, jos olet lieksalainen, häpeä!
Näitä pikkukyliä on Suomi täynnänsä, emme ole ainoa. Jokaisella on mahdollisuus halutessaan lähteä vaikka Timbuktuun, kukaan ei estä. Silti jotkut haluavat jäädä ja olla täällä ja se ei tee kenestäkään sen huonompaa, tyhmempää eikä pahempaa.
"Silti jotkut haluavat jäädä ja olla täällä ja se ei tee kenestäkään sen huonompaa, tyhmempää eikä pahempaa."
No kyllä se vähän tekee, varsinkin jos tätä maata pitäisi alkaa työnteon kautta nostamaan takaisin tolpilleen. Lisäarvon tuottamisen ja siten verojenmaksun vaihtaminen kotiseutunäkökulmiin tullaan rinnastamaan lähitulevaisuudessa rintamakarkuruuteen.
Suksi sinä tyynni suolle.
Kuuleppas, vaikka jokainen lieksalainen ihminen vanhainkodin mummoja myöten alkaisi ansiokseen askarrella kuka mitäkin saaden normaalia palkkaa, ei Suomi siitä liikahtaisi mihinkään suuntaan. Jos yhtään tajuat, näitä pikkukyliä on maamme täynnä, ei Lieksa ole mikään poikkeus.
Ruuhka Suomessa on yli yhdeksänkymmentätuhatta työtöntä, se on pikkuisen enemmän kuin Lieksan koko asukasluku. Sinnekö ajattelit tämän kylän työttömät työntää apajille?
Kyllä työtä saa, jos on hyvä koulutus, mutta juuri ns. duunarin ammatteja ei ole kuin rajattu määrä ja ne vähenevät koko ajan.
Jussi tulee ja pelastaa huonolta hallitukselta. Rajat kiinni ja duunarien tulot alas.
Palkkojen pudotukseen ei Jussia tarvita, sen hoitaa nykyhallitus ihan ilomielin, ja jos vielä ottavat Orpon völjyyn neuvonantajaksi.
Rajat ois pitännä panna kiini jo aekoja sitte. Suomessa on jo niin paljo jonnijjoutavvoo mulukosilimmee, jotta yhttää ei tarvihe lissee. Mikkään siinä liennöön, jotta nuita ei suaha työnperrään?
Hyö, jotka ovat tulleet Vietnamista, Thaemmaasta, tai ylleesä sieltä päen, ossoovat työnteun, vaen ei nämä Sonalit ja muut pellet Irakista ja sieltäpäen.
Hyö outtaa sitä huutavvoo työvoemapulloo. Sitten laetettaan hihat heilummaan jos kerittään siihen rytäkkään mukkaan. Lähtötelinneet on jo asennettu paekolleen.
Mitäpä++iloa+on+siitä+et+rajat+on+kiinni+?++Suomi+ottaa+pakolaisia+siitä+huolimatta+et+rajat+on+kiinni.+Kyllä+aina+joku+lentokone+lentää+sen+verran+et+lennätetään+uusia+tulokkaita+tänne.+
Ja+nyt+Toukokuussahan+niitä+on+tulossa.+Kuinka+on+mahdollista+että+otetaan+uusia+tulokkaita+vaikka+on+oma+maa+hätää+kärsimässä,,,tarkoitan+on+työttömyyttä+ennestää,nyt+lomautuksia,irtisanomisia.+Oma+kansa+jo+elää+kituuttelee+pienillä+työttömyysrahoilla,eläkkeillä.+Näille++uusille+tulokkaille+kyllä+löytyy+massia+kaikkeen+uuteen.+Näkee+jo+Lieksan+katukuvassakin+näiden+jo+aiemmin+tulleiden+elintasosta+et+heillä+hyvin+pyyhkii.+Kaikki+vaan+takaisin+kotimaahansa+röijätä,,ei+heitä+täällä+tarvitse+elättää.
Itse+maksan+veroja+joka+kuukausi+reilut+20%++ja+ei+kukkaron+pohjalle+paljoa+jää+kun+joka+kuukausi+maksaa+pakolliset+menot.
Asia on juuri näin kuin kirjoitit. Eikö Lieksalle riitä tämä matukokeilu? Jokainen täällä olija on elänyt yht.kunnan piikkiin, kukaan ei ole pannut tikkua ristiin elätyksensä eteen.
Eihän Suomessa ole heille mitään työtä. Ei ole enää sekatyömiehen paikkoja, eikä muutakaan, mitä he voisivat tehdä. Sitäpaitsi, kuka ottaisi heitä töihinsä? Ei kukaan, ei edes ilmaiseksi.
Onhan tuo nyt ihan luonnotonta, että kymmenientuhansien nuorten miesten lauma voi noin vain valloittaa itsenäisen maan. Pääministeri Sipilä oli siinä mestaroimassa lupaamalla talonsakin, kun vain tulette. Eiköhän herraa hävetä?
Pää syy on tietenkin kiintiöpakolaiset joita vain harva maa maailmassa ottaa.
Liikunnanopettaja sano aekonnaan jotta: Onnistuneen lähdön perusedellytys ovat hyvät lähtötelineet. Tapahtu jo 1960 luvulla. On toiminu. Lähetty on monet kerrat, välillä hirmuhaepakkata.
S. Omalit ovat lähteneet heittävistä telineistä, lensivät tänne asti, mutta muutapa ei sitten olekaan kertomista. Ei ole ollut ainakaan telineissä vikaa. Lienee vika lähtijöissä. Toisaalta hyvin on onnistanut:ikielätys, ilmainen asunto, erikoiskohtelu elättäjiinsä verraten. Kaiken huippuna, jos S. Omali viitsii kouluttautua, peruskoulu hoituu 2:ssa vuodessa. Juuri eilen yksi herra S. Omali kertoi teeveessä. Kahteen vuoteen sisältyy koko yhdeksänvuotinen peruskoulu ja kirsikkana kakussa suomenkielen oppiminen. Uskomatonta! Pitää vaatia samaa myös meidän koululaisillemme. Ei kai suomalaiset ole niin paljon hidasoppisempia kuin S. Omalit.
Tämähän selittää myös sen koneinssi jutun. Jos kaksi vuotta korvaa yhdeksän, kai kaksi kuukautta korvaa neljä vuotta. Siis ovat valmistuneet koneinsseiksi kahdessa kuukaudessa! Uskomattoman nopeaoppisia nämä S. Omalit.
"minne menet ekana, kun rajoitukset hellittää: uimahalliin, kirjastoon vai jonnekin muualle?"
Todennäköisesti Finnairin sivuille katselemaan kohteita ja hintoja. Siitä se sitten lähtee, paluu normaalielämään.
Aattelin pistäytyä ihan Afrikan puolella. Ottaa aurinkoa Somalian hienoilla hiekkarannoilla kuunnellen valtameren pauhua ihmetellen miten tästä paratiisista monet halajavat kylmään, pimeään Suomeen.
Jännä, ettei siellä enempää turismia harrasteta, vaikka paratiisista löytyy hienot hiekkarannat ja pelit.
Sieltä tullaan Suomeenkin täysihoitoturisteiksi. Mikään muu täällä ei houkuttele ketään kuin iso paha raha. Täällä ollaan niin sinisilmäisiä, empaattisia ja vieraskoreita, että harakatkin nauravat meille.
Voi olla, että yhtenä päivänä heräämme huomaamaan, kuinka peto puree ruokkivan kättä. Jo nyt on nähtävissä määrätynlaista ärhentelyä ja vaatimista.
Eikä siinä kaikki vaan sinne kehitysmaihin on annettava jokavuosi rahaa matujen lentolippuja varten että pääsevät ulkomaille eläteiksi! Ja siihen lisäksi kaikkia kärpässilmäkeräyksiä joiden tuotto menee kaikkeen muuhun paitsi apua tarvitseville.
Sitten kun Suomessa kertätään vaikka vanhuksille rahaa jotka elää yksin kotona ja joihin ei vielä attendo pääse käsiksi voisin roposen laittaa, muihin en laita.
Se kyllä on luksuselämmöö kun kärpäset pyörrii silimissä ja kuolloo näläkkään. Ymmärrän kyllä jos oot vähä katteellinen.
Tuo on kyllä huutava vääryys viattomia luontokappaleita kohtaan. Ensin joutuvat pyörimään ja sitten kuolevat nälkään.
Eikö noissa ns. kehitysmaissa ole hallitusta, siis politikkoja jotka hoitaisi muitakin asioita ettei kansa näkisi nälkää? Minne niiden rahat menee? Ei siellä kaikki köyhiä ole vaan osa on rikastakin porukkaa ja työssä käypää? Korruptioko ne rahat vie vai kuka, ja miksi meidän pitäisi olla niiden korruptiota harrastavien maksumiehinä?
Koronan aikaan telkassakin vaikka minkälaista keräystä mainostetaan. Sinne on vuosia,vuosikymmeniä vaikka minkälaista keräystä pidetty. Eikö ne rupee jo omillaan toimeen tulemaan. Minä en lailta mihinkään tommoseen rahaa,tosin en laita enää SPR:llekkään,,vain veteraaneille minulle rahaa liikenee. Vaikka kyllä Suomi sais nää vähäset veteraanit muistaa mitä on elossa. Mutta ei,,ennemmin syytetään rahaa ulkomaan eläjiin ja heidän kaikenlaiseen hyyssäykseen. Ja tämä jos mikä on TÖRKEÄÄ.
Hävettää aivan miten sinisilmäisiä voi jotkut olla.
Kyllä tekis mieli keskisormea näyttää joka ulkomaan iikalle joka lieksassa käppälehtää.
Ja laitettakoon joka naiselle kierukka tai paikat kiinni etteivät enää lapsia tekis kun eivät pysty itseään ja perhettään elättämään. Eikä ole järkeä et lapsi per vuosi ja ei ole ruokaa ei kotia, ei mitään mut silti vain lapsia tehdään. Vastuuttomia ihmisiä.
Jospa selittäisit millä ne mamut elää 200 milj vuodessa ja vielä sekin miksi ei nouse kustannukset vuodessa lisää? Ole hyvä ja selitä meille tyhmille?
Joka alan asiantuntija osaa vastata kysymykseen.
Jipijaijee! Urheilu- ja kulttuuripaikat avataan. Kohta pääsee kirjastoon ja elokuviin.
Et vastannut matukulu kysymykseen.
Tässä ketjussa ei keskustella maahanmuuton kustannuksista vaan koronarajoituksista.
Koronarajoituksiin kuuluu myös rajojen kiinni pitäminen. Ja eikös se ole just sitä ettei ulkomaan matkustelua suositella. Mutta kyllä matkustelua on juuri se että ulkomailta porukkaa kulkee rajojen yli. Tässä tullaan siihen että pakolaiset , mamut on niitä jotka
rajoja ylittelee.
Sen ymmärrän ja hyväksyn et esim Torniossa käydään rajan yli TÖISSÄ.
Eilen uutisissa juuri haastateltiin ensihoitajia,lääkäreitä jotka ovat tärkeässä työssä,,pelastamassa ihmishenkiä. Mutta pelastaako pakolaiset,mamut ihmishenkiä tulemalla tänne valmiiseen "ruokapöytään" täysin elätettäväksi ?
Koeta nyt keksiä joku oikein "hyvä" perustelu. Sinulta kun noita perusteluja löytyy. Joskus on ihan ok ajatus mut pääasiassa päin p..tä. Herää elämän todellisuuteen,ota pääsi pois pensaasta.
Itse sotkeudut joka asiaan ja kaivat persut joka väliin. Jopa mopopoikien pakoputkista esille. Jotta voit jättää opastuksen muille.
Tässä juttu kirjastojen avaamisesta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006496844.html
Ei tuo iso vaiva lie jos laitat vain numeroina.
Jos varaa itsellensä kirjan niin pääsee jo maanantaista alkaen sen hakemaan kirjastosta. Hyllyjen väliin ei vain vielä pääse hortoilemaan.
Korjaus: ei vielä maanantaina vaan ensi viikolla joku päivä todennäköisesti myös Lieksassa.
On aika iso vaiva foliohattuisenropelipään antaa tietoa. Joutusit myöntämään jotta on valehdellut ja vääristelyt. Joten emme tule näkemään laskelmia häneltä. Ja jos tulisikkin niin pelkkää sontaa.
Hoi alamaiset! Tietäjällä on tietää kaikki ihmeelliset asiat! Mitä laitetaan?🤗
Tiedän tekstiasusta mm. Kirjoittajien seksuaalisen suuntautumisen😎
Arvelitko varata koraanin luettavaksesi?
En varmastikaan, mutta muuta mielenkiintoista lukemista kirjastosta epäilemättä löytyy. Suosittelen sinullekin.
Uskonnollinen ja ideologinen kirjallisuus kuten Koraani, Raamattu ja MV-lehti on suunniteltu kapeuttamaan ihmisen ajatusmaailmaa ja indoktrinoimaan häntä tietyn opin seuraajaksi. Siksi en niitä harrasta.
Siksi myös suvakki Media kaventaa näkökantaa ja tosi paljon. Ja sieltä tulee tosi paljon vääräätietoa. Josta on hyvin paljon näillä sivulla esimerkkejä.
Aukeekos Liehu ja uimahalli kesäkuun alussa?
Jokos sinä aukeat ja selität sen 200milj ja kulut ei nouse? Vai olitko väärässä?
Tässä ketjussa keskustellaan koronarajoitusten poistamisesta ja siitä miten ne vaikuttavat juuri Sinun elämääsi. Olet tervetullut liittymään keskusteluun.
Olen vastannut 200 miljoonan taalan kysymykseesi jo monta kertaa, mutta seuraat minua joka ketjuun kuin varjo ja jankutat jatkuvasti samaa asiaa. Ymmärtänet siksi, että olen jo menettänyt kiinnostukseni aiheeseen. Puhutaan siis itse ketjun aiheesta, jos sopii.
Eikö olisi helpompaa jos vastaisit niin ei tarvitsisi enää kysellä asiasta? Sulla on kuitenkin tietolähteesi josta olet luvut saanut ja se tietolähde kiinnostaa monia.
Oon jo vastannut monta kertaa. Vastasin silloin, että todennäköisesti nämä 200 miljoonaa ovat ehkä jotain hallinnollisia kuluja ja muut kulut tulevat vielä päälle. Myönsin siis jo silloin virheeni.
Tietolähde oli Helsingin Sanomat. Ehkä se löytyy vieläkin googlettamalla: Helsingin Sanomat Suomi tulot ja menot.
Ja kymmeniä kertoja väitit jotta siinnä on kaikki kulut. Vai Etkö väittänyt? Entäs miksi ei nouse vuosittain kulut? Sitäkin väitit etkä ole tähän päivään mennessä myöntänyt sitä.
En ole väittänyt kymmeniä kertoja, enkä ole väittänyt että kulut ei nouse. Tätä minä juuri tarkoitin sillä että ei huvita vastata, koska et ole koskaan tyytyväinen vaan aloitat aina alusta uudelleen.
Suureen ääneen väitit jottei kulut nouse vuosittain. Valehtelet taas. Kelaa taaksepäin niin näemme kumpi oikessa. Sinua ei huvita koska puhut taas paskaa.
En väittänyt enkä kelaa mitään. Sinnikkyytesi ja minua kohtaan osoittamasi huomio on vaikuttavaa, mutta tämä riittää mulle tästä aiheesta. 😁
Tietysti riittää kun et tunnusta paskanpuhumistasi.
Jospa pöntöltä on mennyt sopivasti muisti. Kuten hyvin usein käy. Et varmaankaan muista kun esitin miten käy jos vuokranousee vuodessa 10 kuukaudessa ja paljonko se tekee vuodessa jos 100 000 mumu asuntoa on,? Ja muistikin vielä sähkönsiirto ja sähkö laskuista jotka nousevat. Ethän muista tätä? Etpä tietenkään. Silloinhan olisit valehtelia.
Siinäpä muisti sairaalle pankolle. Ei liene vastaan väittämistä. Tämä juttu oli ketjussa. Joten pankkolla sopivasti muisti häiriö.
Kreikka toivoo jo, että saisi matkustajia rannoillensa löhöämään. Sinnepä vaan suomalaisetkin hakemaan lisää tuoretta koronaa.
Jospa palaisit aiheeseen. Tämä ei ole matkailusivu.
Odotatko sinä jo rajoitusten poistamista ja että pääsee uimahalliin ja kirjastoon?
En odota rajoitusten purkamista. Odotan ja toivon, että rajoituksia kiristettäisiin entisestään, tai pidettäisiin edes ennallaan.
Tuntuu typeryydeltä, että rajoituksia aletaan purkamaan heti siinä vaiheessa, kun tartuntamäärät ovat hitusenkin laskusuunnassa. Vaikuttaakin siltä, että hallituksen tavoitteena on vain onnistua toteuttamaan mahdollisimman suora graafinen viiva. Hohoijaa! Mitähän me loppujenlopuksi siitäkin viivasta hyödymme?
Saksassa on jo tartunnat nousussa kun rajotuksia väljennettiin. Sama käypi varmasti Suomessahhii. Eipä tuonne julukisille paikkoloille kannata jiähä munimmaan. Piäasia kuitennii, jotta kirjastosta saisi jottai lainata niin ei tarvvii kotona peukaloita pyöritellä.
Kysymys pankolle etkö tosiaan ole väittänyt ettei kulut nouse vuosittain? Nyt on kuitenkin sinua vastaan vahvanäyttö.