Vaimon puolelta harkinnassa avioero. Kokemuksia muilta miehiltä?

Omakotitalo, kolme lasta ja kaksi koiraa. Vaimon kanssa takana yhteensä kymmenen vuotta ja seitsemän naimisissa.

Vaimo avautui tuossa pari päivää sitten pahasta olostaan suhteessamme. Totesimme yhdessä, että suhteemme on ollut alusta asti enemmän kaveri pohjainen kuin todellinen rakkaussuhde.

Suhteessa ei ole väkivaltaa, päihderiippuvuutta sekä kotityöt eivät aiheuta riitoja. Eli ns. kuori on kunnossa.

Ongelmat ovat siis tunne puolella. Itse olen kovin sisäänpäin kääntynyt enkä osaa selvästi ilmaista tunteitani tai mielipiteitäni. Vaimoni taas voimakastahtoinen, määrätietoinen sekä omaa vahvat mielipiteet.

Olemme molemmat tosi nopeita liikkeissämme. Tästä johdosta olemme jo ensi viikolla menossa keskustelemaan pariterapeutin kanssa. Itse pelkään, että tämä päättyy siihen ikävämpään vaihtoehtoon ja sen johdosta en pysty olemaan lapsille sellainen isä kuin haluaisin.

Onko täällä ihmisiä, jotka olisivat tai ovat olleet samanlaisessa tilanteessa?
25204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kaalimato.com auttaa poistaa estot ei tarvi masenlääkeitä on terveydenhoitoa parhaimillaan osta klitoris venpain 29,90e anna rauhassa naisesi käyttää ja sit runkaat kasvoille. osta piiska myös annat sille vanpille piiskaa tilaa netisstä hae lähinmästä postista.puhu rivoja kysy lahnalta millasesta seksista pitää jos ei pysy avautumaan niin parenpi antaa mennä kysy mistä hän kiihottuu minkälaisista miehistä tai naisista ehdota lesbosuhdetta sille tollolle. ja menet itse mukaan ja ota tilanne haltuusi sido se sänkyyn.

Äänestä
  • Tunne puoli pitäisi olla kyllä huomattavasti syvällisempää, että me molemmat saisimme siitä sitä mitä me haluaisimme

    Äänestä

Harva nainen himoitsee lastensa isää siihen on muut syyt kun nainen valitsee lastensa isän ja samoin miehille älkää ottako vaimoa sen takia että himoitsette vaimoanne siihen muut syyt kun vaimoa haette vasta sittennkun olette hurjasteleet 5vuotta ja ikää alkaa tulla 30-32 valitkaa muitten asioiden puolesta naisenne ja miehenne .esim koulutus ei nurena viiltelyjä valitkaa terve päinen kaveri joka seisoo aina rinnalasi ei ole joka päivä eroomassa vakaa tyyppi mitä on vähän kolotettu saa olla eronnu eronnu on aina parenpi kun se joka hakee unelmiensa rinsiä.

Äänestä
  • Väääääärin. Aloittajankin ongelma juontuu nimenomaan siitä että kaveripohjalta ollaan menty yhteen. Aina rakkaudesta ja intohimosta lapset, rakkaudesta ja intohimosta. Muuten tulee kaipuu parempaan.

    Äänestä

  • Ongelmana tässä on se että olen vasta nyt tajunnut kuinka pinnallinen olen. Itseäni on myös ärsyttänyt tämä pinnallisuus. Tähän on tarkoitus saada itsessäni muutos. Pelkään vain että se muutos ei riitä Vaimolle.

    Äänestä

Ikävä sanoa, mutta ei tule olemaan helppoa. Vaikka meillä ei ollut taloa tai koiria niin järjesteltävää riitti. Mekin oltiin vähän kuin kavereita ja se ei vaimolle riittänyt. Ero tuli, sitä ei mitenkään voinut estää. Sen oli vaimo jo päättänyt, kun asia tuli puheeksi. Löysi uuden miehenkin nopeasti. Itse päätin, että parisuhteet on sitten tässä. Lapsille tilanne ikävä. Vaimo halusi lapset ensin, koska he olivat kuulemma oikea perhe. Sitten heille tuli lapsi ja kohta nämä minun lapset oli liikaa. Lapset sitten takaisin minulle asumaan. Koulun vaihtaminen kesken kaiken on lapsille ikävä, kun kaveripiiri ja kaikki muuttuu. Onneksi nuorempi pääsi luokalle, jossa oli useita samoja oppilaita kuin ennen aikaisempaa muuttoa ja vanhemmalla alkoi jo amis.

Äänestä

Ei kaveripohjainen suhde välttämättä tarkoita ongelmaa ja aihetta eroon.
Ilmeisesti vaimosi on alkanut haluta jotain muuta.

Äänestä

Teidän kaikki vaimot on harkinnu että teistä tuli hyvä isä mutta intohimo puuttui naiselta jo 1 kk jälkeen naiset on ovelia kun tietosesti päättää kuka on hyvä isä ja sitten vaihtaa hyvän miehen johonkin kelmiin. ja naisellä ihan pää pyöränä kuinka viilee jäämies hänellä nyt on.

Äänestä

jos olet pitkä ja hoikka naisesi pullukka niin nainen laskelmoi että lapset on hoikia kun isäkin. ja sit alkaa saalistaa sitä intohimoa.muilta pervoilta.

Äänestä

saa nainen elätusmaksut kunnan asunnon ja uuden panokoneen näin se suunniteli ennekun tapasittekaan.ajateli ola vain sen aikaan kun saa 2-3 lasta sit menoksi.

Äänestä
  • Kyllä tässä on kokoajan puhuttu, että avioliitosta haetaan loppuelämän kumppania. Siis me molemmat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tässä on kokoajan puhuttu, että avioliitosta haetaan loppuelämän kumppania. Siis me molemmat.

    Miksi pitäisi loppuelämälle olla joku ennalta määrätty kumppani ja vain yksi sellainen? Kukaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan joten turha elää tulevaisuutta, vaan parempi keskittyä nykyhetkeen. Jos siltä tuntuu että nykyinen kumppani ei ole se kenen kanssa haluaa pöivittäin olla, niin mitä sitä turhaan murehtimaan vaan vanha pellolle ja uusi tilalle jos se tuntuu paremmalle sekä antaa elämälle niitä asioita joita haluaa.

    Miksi kukaan edes haluisi ajatella että on jonkun tietyn ihmisen kanssa loppuelämänsä? Ihan hullua ajattelulogiikkaa... ihminen joka kituu epäonnisessa suhteesaa on hölmö ja hukkaa vain aikaansa.

    Avatkaa ne silmänne ihmiset.

    Jollei tuon syvemmälle pääse ihmissuhteissaan, niin tollastahan se sitten on.

    Äänestä

Älkää uskoko vaimoonne ressukat.

Äänestä

Nainen tarvii ainakin 5 orkasmia päivässä ja itse tehtynä.

Äänestä

ainakun silmä valtää niin naisesi on runkkaamassa.

Äänestä

Ja mies laita naisesi runkkamaan joka ilta klo 21,30 kun itse olet väsynyt puhut sille vähän rivoja ja ehdota sille lesposuhdetta mukaan katslet kun vaimosi kihelmöi. ja sit menet ja katsot 22 uutiset.

Äänestä

Mikä se ongelma on? Miksi vaimolla paha olo?

Äänestä

Tarinasi on tosi yleinen ja ehkä jopa väistämätön.

Miehille riittää usein, että parisuhde on ja naisille pitää olla draamaa ja suuria tunteita. Aivan samalla tavalla, kuin joillekin riittää autoksi perus Skoda ja jotkut jaluavat ääntä ja kiihdytyksiä, vaikka autoa joutuisikin enemmän huoltamaan.

Aviomieheksi ja lasten isäksi kuitenkin valitaan usein se perusvarma vaihtoehto, joka sitten rupeaa äkkiä kyllästyttämään. Nämä kiltit miehet vielä luulevat, että mitä enemmän he sanovat kyllä, sitä peremmin avioliitto tulee menemään

On yös tutkittu juttu, että naiset kyllästyvät parisuhdeseksiin paljon miehiä nopeammin https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-naiset-kyllastyvat-parisuhdeseksiin-vuoden-yhdessaolon-jalkeen/6579828#gs.5w4js2

Minun neuvoni on, että jos haluat pelastaa avioliittosi, niin ota vastuuta, anna mielipiteitä, keksi tekemistä perheelle ja teille kahdelle.

Jos taas liittonne päättyy eroon, hoida ero neutraalisti ja asiallisesti ja ota opiksesi.

Äänestä
  • Jos muistit arvostaa naistasi ja kertoa sen.et hänen nähtensä vilkuillut muita ja joka käänteessä pornorunkkaillut niin eipä ollut nainen arvoisesi.että heipat ja täst lähin parempaa elämää🥰

    Äänestä

  • Naiset eivät tahdo draamaa, vaan parisuhdeseksiä.

    Äänestä

Naisilta kun loppuu moonikset niin useimmiten myös himot :(

Äänestä
  • Ei pidä paikkansa. Siitä himot kasvaa kun ei tarvii miettiä mahdollista ehkäisyn pettämistä ja raskautta. Sen jälkeen alkaa estoton seksi ja seksuaalisuus.

    Äänestä

Selvä syy. Teillä haukutaan liikaa, laitatte koirat pois.

Äänestä

Ehkä elämä on opettanut sinullekkin että miten avautuvä

Ettei olisi niin sisäänpäinkääntynyt..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Omakotitalo, kolme lasta ja kaksi koiraa. Vaimon kanssa takana yhteensä kymmenen vuotta ja seitsemän naimisissa.

Vaimo avautui tuossa pari päivää sitten pahasta olostaan suhteessamme. Totesimme yhdessä, että suhteemme on ollut alusta asti enemmän kaveri pohjainen kuin todellinen rakkaussuhde.

Suhteessa ei ole väkivaltaa, päihderiippuvuutta sekä kotityöt eivät aiheuta riitoja. Eli ns. kuori on kunnossa.

Ongelmat ovat siis tunne puolella. Itse olen kovin sisäänpäin kääntynyt enkä osaa selvästi ilmaista tunteitani tai mielipiteitäni. Vaimoni taas voimakastahtoinen, määrätietoinen sekä omaa vahvat mielipiteet.

Olemme molemmat tosi nopeita liikkeissämme. Tästä johdosta olemme jo ensi viikolla menossa keskustelemaan pariterapeutin kanssa. Itse pelkään, että tämä päättyy siihen ikävämpään vaihtoehtoon ja sen johdosta en pysty olemaan lapsille sellainen isä kuin haluaisin.

Onko täällä ihmisiä, jotka olisivat tai ovat olleet samanlaisessa tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu