Raamatun ohjeiden mukaan, sinun tulee auttaa köyhiä !

Raamattu ei kehoita sinua jakamaan rahojaan valtiolle eikä millekkään lahkolle.
Muista, mitä apostolit teki ja Pietari. Minäkin olen auttanut ihmisiä, vaikka
minulla ei aina ole itsellänikään ollut kovin paljon rahaa.

Raamatussa ei kehoiteta jakamaan rahaa vain rodun perusteella eikä uskon
perusteella, siitä on esimerkkinä tämä laupias samarialainen.

En minäkään ole tällä palstalla puhumassa ja auttamassa mitään valtioa, vaan
auttamassa ihmisiä. Siksi minä olen myös Euroopan unionin puolesta puhuja, vain
siihen pisteeseen asti, kuin se auttaa ihmisiä. Mikäli Euroopan unionista tulisi
tai muodostuisi sellainen pahan ja epäoikeudenmukaisuuden kehto, niin minä
en olisi enään tukemassa sitä ja varmasti kritisoisin.

Taloustiedettä minä ymmärrän hyvin paljon, sillä olen sitä myös opiskellut monta
vuotta. Esim. Euroopan unionin tukipaketit on valtavan hieno asia, sillä niiden
voimalla on myös suomen kommunistinen järjestelmä pysynyt pystyssä. Se on
suurta jos ajattelette, että se melkein romahti 1990 luvun lamaan ja ilman Nokiaa
se ei olisi enään edes pystyssä. Vahva euro 2000 luvun alussa mahdollisti suuret
hankinnat suomen valtiontaloudelle.

Euroopan unioni on pelastus ihmisille ja niille joita on kutsuttu vapauteen ja
elämään. Voin taata ja alleviivata, että jumala ei hylkää omiaa ja niitä jotka on
hänelle rakkaita. Sielu tule jumalalta ja Jeesusta ei lähetetty terveiden, vaan
sairaiden luokse, kuten myös kaikki raamatun profeetat. Voit olla siitä aivan
varma, että Raamatun pedoilla tarkoitetaan valtioita ja niiden käsissä olevaa
verta ja pahuutta, mitä niiden nimissä harjoitetaan.

Hedelmistä Te sen tiedätte ja seuratkaa niitä ihmisiä, joita siellä on.
Miettikää pahuutta mitä heidän nimissään harjoitetaan. Minä näin, kerran, kun
lipuntarkastaja jo vanhempi mies juoksi nuoren miehen perään ja näin, kun
hän antoi kaikkensa ja oli kuolla.... Ihmettelin, että mistä moinen voima on
oli saanut alkunsa, oliko se hyvyydestä vai pahuudesta... Metrolippu oli alle
2 euroa ja hän yritti rahastaa tältä nuorelta mieheltä 80 euroa... Ja se oli kuin
se krokotiilin kyynel. Muistan, kun oli kirjoitettu, kun yksi mies hakattiin monen
voimin, kun hän ei ollut maksanut ratikkalippua ja kutsuttiin poliisit ja suuri
asia, kun haluuttiin tehdä pahaa ja häpäistä mies oman lapsensa nähden.
Sekin oli vain alle 2 euron rike. Ne molemmat oli pahuuden voimalla tehtyjä.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Eurofighter kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu