Kolme vuotta - enkä pysty antamaan anteeksi

Olen kai harvinaisen pitkävihainen ihminen. Eletään arkea kuten kaikkina muinakin näinä yhteisinä vuosikymmeninä. Sopuisa pari. En silti pääse irti katkeruudesta - siitä että mies kävi pikapanolla nettideitin kanssa. Kotoakin sai ja saa säännöllisesti...

Tuo pikapano kärsi kotonaan kuulemma puutteesta. Tuskinpa hirveästi kostui tuosta tapaamisesta. Hänen mies jopa tiesi mitä tapahtuu. Paljonpa välitti. Mutta eipä minunkaan mies välittänyt - minusta tai pikapanosta. Kylmää touhua ja niin sielutonta. Tyhmääkin.

Mikähän siinä on, kun olisin valmis eroamaan niin mies taantuu lapseksi. Vikiseväksi ja hikoilevaksi hermoraunioksi. Miksi vastuunotto on niin vaikeaa?
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saat sitä mitä annat toisen tehdä itsellesi. Oma on asiasi, jatkat entiseen malliin tai teet muutoksen. Valinta on täysin sinun.

Äänestä

Naiset on sekopäitä, mun muija on todellakin pitkä vihainen kun petin kerran netti tuttavuuden kanssa myöskin, haukkui mua ja arvosteli, itse nainen oli kuitenkin vuosia aiemmnin kahden miehen kanssa salasuhteessa ja oli kuin ei olis mitään tapahtunut. Mutta erona se että meillä muija ei halunnut seksiä joten petin oikean puutteen takia, en olis pettänyt jos kotona sias edes joskus.

Äänestä

Ei tuollaista tarvitse antaa anteeksi, tehty mikä tehty. Virheistään pitää maksaa ja kyllä tuollainen toiminta kertoo ihmisen luonteesta jotain - monikaan ei tuollaista tekisi.

Miehesi on loukannut sinua, tiedostaen ja tietenkin salaa sinulta, koska tietää, että teki väärin. On sinun valintasi uskotko, ettei miehesi tulevaisuudessa käyttäydy noin vai uskotko, että kerran tehtyään, tekee toistekin eli jonkun tosi vieraan naisen seksin tarve on tärkeämpää kuin se, että hän olisi uskollinen sinulle.

Tuo pikapano ei varmastikaan ole miehellesi paljon merkinnyt, sinulle sitäkin enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen kai harvinaisen pitkävihainen ihminen. Eletään arkea kuten kaikkina muinakin näinä yhteisinä vuosikymmeninä. Sopuisa pari. En silti pääse irti katkeruudesta - siitä että mies kävi pikapanolla nettideitin kanssa. Kotoakin sai ja saa säännöllisesti...

Tuo pikapano kärsi kotonaan kuulemma puutteesta. Tuskinpa hirveästi kostui tuosta tapaamisesta. Hänen mies jopa tiesi mitä tapahtuu. Paljonpa välitti. Mutta eipä minunkaan mies välittänyt - minusta tai pikapanosta. Kylmää touhua ja niin sielutonta. Tyhmääkin.

Mikähän siinä on, kun olisin valmis eroamaan niin mies taantuu lapseksi. Vikiseväksi ja hikoilevaksi hermoraunioksi. Miksi vastuunotto on niin vaikeaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu