Adoptoin melkein kaksi-vuotiaan leikatun tyttökisun, jonka tiesin olevan arka ja pelokaskin. Taustalla kissalla on käsittääkseni melko vähän ihmiskontaktia, mutta navettakissasta ei kuitenkaan ole kysymys. Kissa on myös jäänyt muiden kissojen jalkoihin. Koen, että kissa sopii luokseni - se saa olla rauhassa, saa paljon leikitystä (nyt kun se uskaltaa leikkiä) ja hellä-äänistä keskustelua ym.
Kissa oli ensimmäisenä päivän koko päivän piilossa - yön se ravasi. Jo seuraavana päivänä se uskalsi leikkiä ja kuluneen viikon olen leikittänyt sitä paljon. Välissä se leikkii myös itsekseen, nukkuu, syö ja tekee tarpeensa, juoksentelee, kiipeilee. Se on hiljalleen rohkaistunut kaikin tavoin - uskaltaa liikkua päivällä, tulee nopeammin leikkimään, lepää lähelläni metrin päässä esimerkiksi. Ei nuku, mutta makoilee. Uskaltaa kulkeä läheltä. Pakenee toki heti, jos liikahdan. Koskea en voi muuten kuin korkeintaan etusormella käpälää. Enkä muuta yritäkään, sillä kissa säikkyy nopeita liikkeitä.
Viimeiset kaksi päivää se on kuitenkin silloin tällöin sähissyt minulle. Myös sen elekieli on muuttunut vihaisemmaksi, vaikka oma käytökseni on ollut samanlaista koko ajan. En lähesty kissaa, se saa itse tulla luokseni ym. En häiritse. Se on uskaltanut myös naukua ja on välistä rennon oloinen. Mutta kissan katseessa on jotain vihaisemman fiilistä - tiukka tuijotus -, sen häntä ei viuhu, mutta se kääntyy koukkuun ja selkä on pyöristynyt. Vihainen siis. Kesken leikin tai kun kävelen jossain.
Voinko ajatella, että kyllä tämä tästä? Ehkä kissa on epävarma, eikä tiedä itsekään miten olla? Tilanne kuitenkin hieman stressaa. Pitääkö vain olla kärsivällinen? Viestittelen kissalle kuitenkin ystävällisesti räpsytellen ja silmää iskien - ja se viestii samoin takaisin. Hämmentää vain tämä yhtäkkinen muutos ja tietenkin hieman stressaa, ettei nyt tullut otettua aggressiivista eläintä, jonka oikut vain odottavat paljastumistaan.
Kissa oli ensimmäisenä päivän koko päivän piilossa - yön se ravasi. Jo seuraavana päivänä se uskalsi leikkiä ja kuluneen viikon olen leikittänyt sitä paljon. Välissä se leikkii myös itsekseen, nukkuu, syö ja tekee tarpeensa, juoksentelee, kiipeilee. Se on hiljalleen rohkaistunut kaikin tavoin - uskaltaa liikkua päivällä, tulee nopeammin leikkimään, lepää lähelläni metrin päässä esimerkiksi. Ei nuku, mutta makoilee. Uskaltaa kulkeä läheltä. Pakenee toki heti, jos liikahdan. Koskea en voi muuten kuin korkeintaan etusormella käpälää. Enkä muuta yritäkään, sillä kissa säikkyy nopeita liikkeitä.
Viimeiset kaksi päivää se on kuitenkin silloin tällöin sähissyt minulle. Myös sen elekieli on muuttunut vihaisemmaksi, vaikka oma käytökseni on ollut samanlaista koko ajan. En lähesty kissaa, se saa itse tulla luokseni ym. En häiritse. Se on uskaltanut myös naukua ja on välistä rennon oloinen. Mutta kissan katseessa on jotain vihaisemman fiilistä - tiukka tuijotus -, sen häntä ei viuhu, mutta se kääntyy koukkuun ja selkä on pyöristynyt. Vihainen siis. Kesken leikin tai kun kävelen jossain.
Voinko ajatella, että kyllä tämä tästä? Ehkä kissa on epävarma, eikä tiedä itsekään miten olla? Tilanne kuitenkin hieman stressaa. Pitääkö vain olla kärsivällinen? Viestittelen kissalle kuitenkin ystävällisesti räpsytellen ja silmää iskien - ja se viestii samoin takaisin. Hämmentää vain tämä yhtäkkinen muutos ja tietenkin hieman stressaa, ettei nyt tullut otettua aggressiivista eläintä, jonka oikut vain odottavat paljastumistaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun on kyse noin nuoresta kissasta, voi tuo käytös olla jonkintyyppistä leikkiäkin, selän köyristeily ja tuijottelu yms. Pakoonkin kissa voi juosta leikillään. Muutenkin nuorella kissalla on energiaa mitä täytyy tuhlailla! Malttia vaan, tilanne on vielä niin uusi ja aiemmat olosuhteet toki vaikuttaa. Sinun käytöksesi kissaa kohtaan, ja tuo että tutustutte kissan ehdoilla, on juuri niin kuin pitääkin.
Ajattelen myöskin että kyseessä on leikkiin pyyntö. Jos selkä pyöreässä köyryssä , tuijottaa , naukaseeko myös ja kulkee sivuttain. Tekee itsensä suureksi ja vaarallisen näköseksi. Tahtoo leikkiin.
Minulla on kissoja ollut lapsesta saakka, monta kymmentä vuotta niiden kanssa on puljattu. Yhden ainoan kerran olen nähnyt kuvailemaasi käytöstä ja se oli ystäväni kissalla, joka oli kadulta pelastettu. Se paheni vain. Saattoi antaa jopa silittää välillä, mutta useimmiten se käyttäytyi aggressiivisesti. Saattoi esim. yllättäen hyökätä ihmisen kimppuun toiselta puolelta huonetta, jopa omistajansa päälle, vaikka ihminen olisi vain lukenut tai telkkaa katsellut. Iski kynnet syvälle ihoon ja puri ihan saatanan lujaa, hyökkäsi vain uudelleen kahta kauheammalla vimmalla heti jos sen sai irrotettua ja työnnettyä kauemmas. Rakastan kissoja, mutta se oli täysin hullu tapaus. Ystäväni eli sen kanssa vuosia ja lelli minkä ennätti, mutta ei se paremmaksi tullut, vaikka fyysistä vikaa ei löytynyt. Kyllä lemmikeilläkin voi mielenterveys pettää. Se oli ainakin aivan laitoskypsää kamaa. Ystäväni antoi sen vanhemmilleen, kun ei jaksanut enää. En tiedä miten sille sittemmin kävi.