Demarivaltuutettu haluaa somaleille omankielisiä

terveyspalveluita, kyseessä on kaupunginvaltuutettu Pilvi Torsti.

Täysin järjetön ehdotus, sillä somalit ovat jo muutoinkin heikoiten sopeutunut sakki, ja omankieliset terveyspalvelut vielä pahentaisi tilannetta.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman myös tyrmää ajatuksen järjettömänä.

– Omat vieraskieliset eristäytymispalvelut olisivat karhunpalvelus maahanmuuttajille. Ne ruokkisivat entisestään ajatusta, että kaikki tarjotaan valmiina eikä tänne edes tarvitse yrittää sopeutua, kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman toteaa Facebookissa.

– Kun kielitaitoa ja kotoutumista ei vaadita, riski erillään muista elävistä, suomalaisen yhteiskunnan säännöistä piittaamattomista rinnakkaisyhteiskunnista kasvaa, hän toteaa.
54<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Kyllä todellisuudessa tuokin demari elää.

Äänestä
  • Pilvessä on ajatukset, tosiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pilvessä on ajatukset, tosiaan.

    niitä saa Somaliasta

    Äänestä

Hän siis vaatii venäjänkielisille palveluja omalla kielellä.

Äänestä
  • Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Sekin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Sekin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Sekin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Sekin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Sekin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Sekin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Sekin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja somalian sekä arabiankielisille.

    Sekin vielä.

    Äänestä

Onko se joku ongelma? Onhan siinä joukossa lääkäreitä pilvin pimein. Ja insinöörejä toinen puoli.

Äänestä

Kalliiksi tulee nää husulaiset ainan vaan lisää menoa heistä millon me aletaan tienamaan?

Äänestä

hallitukselle sanoo kansa h-----ka .jos uskallat nostaa vielä verovarjen tuhlausta.

TUOLLA JOKU TORVI JULISTAA SOSIALITURVA TARKASTUKSEEN KESÄLLÄ!
MIKÄ SIINÄ KUN SE LEIKKSAUS KOSKEE MAAHAANMUUTTOON.

JOS ET TIEDÄ ETTÄ SUOMALAISILTA ON JO VIETY KAIKKI SOS TURVA:

Äänestä

Tuo on loistava juttu, koska silloin eivät ainakaan levitä koronavirusta sen vuoksi, etteivät olisi ymmärtäneet tilannetta.

Hyvinvointivaltio on rakennettu demarivetoisesti, kuten tämäkin ehdotus osoittaa.

Äänestä
  • googlaa Sakari Selin ja lue jutut niin ymmärrät demareita

    Äänestä

  • Korona on tullut ja mennyt jo useampaan otteenseen ennen kuin nuo saadaan edes tulkattuna ymmärtämään mitä sana virus tarkoittaa.
    Hyvinvointia, muiden kukkarosta, on ilo jakaa sanos demari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    googlaa Sakari Selin ja lue jutut niin ymmärrät demareita

    Miten tämä sota-ajan maanpettureita ja -terroristeja ihannoiva komukka liittyy demareihin?

    Sakari Selin, Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko – Nuoret sodassa Hitleriä vastaan. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki 2011, 357 s.

    http://www.ksl.fi/files/muisti/sisallys.htm

    Teos on saatavissa sekä verkkoversiona että painettuna kirjana.

    1. Verkossa se on julkaistu YUDU-palvelussa. Klikkaa tästä niin pääset lukemaan kirjaa. Sivun vaihtaminen tapahtuu sivun alareunan ”hiirenkorvaa” klikkaamalla.

    2. Voin ladata itsellesi pdf-version Kansan Arkiston palvelimelta.
    http://www.kansanarkisto.fi/SakariSelin_koko_kirja.pdf

    3. Painettua kirjaa myyvät hyvin varustetetut kirjakaupat.

    http://www.thpts.fi/julkaisut/muut-julkaisut/sakari-selin-kun-valtiopetos-oli-isanmaallinen-teko/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korona on tullut ja mennyt jo useampaan otteenseen ennen kuin nuo saadaan edes tulkattuna ymmärtämään mitä sana virus tarkoittaa.
    Hyvinvointia, muiden kukkarosta, on ilo jakaa sanos demari.

    Vieläkään en ole saanut vastausta tähän kysymykseen:

    Kenen kukkarosta ne rahat ovat ilmestyneet "muiden" kukkaroon, josta nyt ollaan viemässä?

    Äänestä

Linkki aloitukseen, kiitos. Ei mitään naamkirjakommentteja joltain kokkare Vestmannilta.

Äänestä

Tusina poppaukkoa Somaliasta

Äänestä

Demari on nimensä väärti ja toteuttaa vain sdp:n arvopohjaa.
Ei taida rassukka edes oivaltaa ettei tuon uskontokunnan edustajat tule kommonaan tekemään töitä vääräuskoisten yhteiskunnan eteen. Toki palvelut, joita Pilvi ajaa kelpaavat varsin mainiosti muiden etujen ja oikeuksien lisukkeeksi sompuille. Pilvi on jo varmasti miettinyt noiden esittämiensä palveluiden kustannusten sponsorit valmiiksi? Miten olisi vaikkapa polttonesteiden veronkorotus tai tuloveroprosentin kiristys?
Ihan nokkelan oloisia demareita kaupunginvaltuustossa sielä isolla kirkolla.

Äänestä
  • Tosrti ei edusta kaikkien demarien milipidettä joten älä yleistä porvari.

    Äänestä

  • Porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskunnat ovat nostaneet vuodesta 2003 lähtien kaikkia välillisiä eli kaikille tasaveroja kuten polttoaineveroa, sähköveroa, valmisteveroja, kaikista tuotteista ja palveluista maksettavaa arvonlisäveroa ja kiinteistöveroa. Samaan aikaan porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskunnat antaneet suurimmat veriohelpotukset suurituloisille ja pääomatulojensaajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosrti ei edusta kaikkien demarien milipidettä joten älä yleistä porvari.

    oletko siis mamukriittinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    oletko siis mamukriittinen?

    En kannata mamujen erioikeuksia enkä liian suurta populaatiota.

    Äänestä

Tämä sama hullu teki eduskunnassa aloitteen ettei presidentin tarvitse olla syntyperäinen suomalainen.

Äänestä
  • Linkki.

    Äänestä

Eilen tuli TVstä mielenkiintoinen ohjelma: Aden afrikka, tai sellainen.
Siinä kvuattiin miten afrikkalaiset ovat pohjasakkaa omassa maassaan Etelä-Afrikassa.
Muutamassa muussa Afrikan maassa kun vieraili niin siellä oltiin huolissaan Kiinan vaikutuksesta ja siitä kuinka Kiina ostaa kaiken heidän maastaan.

Sama touhu on siis menossa kaikkialla maapallolla. Oma kansa tehdään kussakin maassa pohjasakaksi ja vieraat saa ostaa ja vallata kaiken. Tämä on peräisin vain saatanasta, joka vihaa Jumalaa ja Hänen säätämystään siitä että kullakin kansalla on OMA maa. Näin saatana saa palvelijansa tuhoamaan kaikkien kansojen maat, jolloin kenelläkään kansalla EI OLE OMAA maata. Joten jokainen poliitikko joka ajaa tätä tuhoa ajaa siis saatanan politiikkaa ja jokaisen kansan tuhoamista vaikka selittäisi kuinka kauniita perusteluja touhulleen.

Mutta Jumala on luvannut tuhota kyseisen ihmiskunnantuhoajan ja tuoda paremman rauhanvaltakunnan.

Äänestä

ne on ollu täällä 25 vuotta ja ylikin.
Miten voi kasvaa ummikkona näin pienessä maassa?

vai haluaako ne taas tempputyöllistää
itseään julkisista varoista?


jos ei edelleenkään osaa kieltä, on varmaan parasta palata lähtömaahan.

Äänestä

mikä ihmeen hapeton loukko se itis oikein on?

Äänestä

hitto ne on kieroja, demarit ja vihreät.

Perustetaan niille ensin kurssi, miten ostetaan dösälippu.
Jos ei osaa ostaa dösälippua Suomessa, miten se olis onnistunut noilta esim pariisissa tai Dallasissa?

Lähetetään ne kaikki saksaan. Sakut on innoissaan.

Äänestä
  • Porvaripersu öyhäämässä taas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvaripersu öyhäämässä taas.

    kolahtiko, kuulostiko tutulta
    kerran vastasit just tähän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kolahtiko, kuulostiko tutulta
    kerran vastasit just tähän.

    Porvaripersuun kolahti kun taas öyhäämässä.

    Äänestä

Suomessa ei ole yhtään somalia lääkärinä, eikä kukaan lääkäri rupea somaliaa opiskelemaan.

Äänestä
  • Höpö höpö, eihän sieltä muita tullutkaan kuin lääkäreitä, insinöörejä, fyysikoita...

    Lieksan sosiaalitoimiston erikoisasiantuntija tiesi kertoa että ovat hyvin korkeasti koulutettuja mutta todistukset unohtuivat lähtöhötäkässä piirongin laatikkoon.

    Äänestä

Nyt on niin että muuten ei taksi kulje ellei niitä tuoda maahan kehitysmaista. Matuilla ajettu firma , muuten ei taksi kulje, ellei matu ole toimeentulotuella

espoolainen perheyhtiö Kajon on jättänyt konkurssihakemuksen. Kyytien kysyntä romahti koronaviruksen vastaisten toimien vuoksi. Kajonin konserniyhtiöitä oli hakeutunut velkasaneeraukseen jo tammikuussa.

Äänestä

Jokaisella maailman somalilla on oikeus omankieliseen terveydenhoitopalveluun Suomessa, joka toista väittää on iljettävä rasisti!

Äänestä

Juu, onhan se jo aikakin. Yli 30 v oleilleet hölmölässä, eikä vieläkään ole kieltä oppineet.

Äänestä
  • ..jatkuu: Siis osa yli 30 v, ei tietenkään kaikki ole suomenkieltä osaamattomia.

    Äänestä

Mikä estää somaleita kouluttautumasta hoiva-alalle lääkäreiksi jne? Joku osaa varmaan ilman koulutustakin vilkaista netistä suomalaisten lääkärien tapaan, mikä potilasta vaivaa. Rutinilähete labraan ja viikoksi kotiin toivotuksella tervetuloa uudestaan, jos jotakin on vielä sydämellä. Sairaimman näköisille voi kirjoittaa reseptin särkyyn, kolesteroliin ja verenpaineeseen.

Äänestä

Käsittämätön aloite!!!!!!!!
Pitääkö siis Suomen perustuslakia muuttaa, niin että viralliseksi kieleksi lisättäisiin somalia??? Yhteiskunta tuottaa palvelut virallisilla kielillä.
Olemmeko tehneet verovaroin ja vapaaehtoistyönä turhaa veivaamista kun olemme aloittaneet kotouttamisen suomen- tai ruotsin-kielen opettamisella?
Onko nyt keksitty palkintoi sille, että täällä 30 vuotta olleet somalit ovat onnistuneet pakoilemaan 1. tason kotouttamista eli kielen opiskelua?
Hävettää oikein näin idioottimaisen aloitteen tekijän puolesta!

Äänestä

Onhan se niin, että somalit ovat siinä asemassa, että voivat syrjäyttää esimerkiksi saamelaiset äidinkielellä saatavien terveyspalvelujen saajina.

Äänestä

Tuollaista epäisänmaallista paska-ainestakin meillä on päättämässä yhteisissä asioissa, ulkomaalaistaustaisten ääniä kalastellen päättäviin elimiin koska huomionkipeys ja vallanhimo.

Sota-aikana tuokin olisi kaatunut oman ampumaan harhaluotiin eikä olisi koirat perään haukkuneet.

Äänestä
  • Persut päästivät yhdessä kepujen ja kokkareiden kanssa Suomeen noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista pääosin Lähi-idän muslimimaista ja tuo tyriminen on maksanut veronmaksajille vähintään 10 miljardia euroa tähän mennssä.

    Äänestä

Pitäähän "kunniakansalaisille" olla omat "kela-gold"-terveysasemat.

Äänestä

Vaaditaanko niiltä muka mitään muutenkaan. Kaikki on liian helppoa, rahaa tulee tukihuijauksilla moninkertaisesti, eikä se kiinnosta ketään.

Äänestä

Jokaikisen maahan muuttavan pitää sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Siihen kuuluu myös kielen opettelu. Suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumattomat voivat mennä takaisin. Ei ole pakko mennä juuri siihen yhteen kaupunkiin, jossa on rauhatonta.

Somaleille on jo paljon annettu. Onko annettu liian paljon? Tuollaiset vaatijat eivät ole enää pakolaisia. Tälläkin hetkellä on enemmän apua tarvitsevia, joita ei voida auttaa, kun ei ole resursseja. Vapaamatkustajia ei saa priorisoida.

Venepakolaisia voisi pyytää lukemaan lakia somaleille kuinka jokainen on itse vastuussa sopeutumisestaan. Erioikeuksien vaatiminen ei ole sopeutumista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

terveyspalveluita, kyseessä on kaupunginvaltuutettu Pilvi Torsti.

Täysin järjetön ehdotus, sillä somalit ovat jo muutoinkin heikoiten sopeutunut sakki, ja omankieliset terveyspalvelut vielä pahentaisi tilannetta.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman myös tyrmää ajatuksen järjettömänä.

– Omat vieraskieliset eristäytymispalvelut olisivat karhunpalvelus maahanmuuttajille. Ne ruokkisivat entisestään ajatusta, että kaikki tarjotaan valmiina eikä tänne edes tarvitse yrittää sopeutua, kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman toteaa Facebookissa.

– Kun kielitaitoa ja kotoutumista ei vaadita, riski erillään muista elävistä, suomalaisen yhteiskunnan säännöistä piittaamattomista rinnakkaisyhteiskunnista kasvaa, hän toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu