tattarantiellä 50 km/t nopeusrajoitus

Näyttää siltä, että rajoitus ei koskisi kaikkia, varsinkaan tien kuningaita, mustaa mekkeä ja punaista paholaista, liikenneraivoako pukkaa ? Korona-aikako alkaa vaikuttamaan ja pudottaa osan inkkareista kanootista eikä hissikään enää toimi alkuperäisellä tavalla ? Kiire ei voi olla syynä näin lyhyellä tienpätkällä vaan syy on jossakin muussa, voipi olla jo edellä lueteltu?
Pitäisi hieman ajatella muitakin tiellä liikkujia kuin itseään, varsinkin pieniä kulkijoita ja tien varrella asuvia perheitä joissa pieniä lapsia, ja taitaapa itselläänkin olla pieniä kulkijoita.
Kyllä nykyautoilla on jokaisen helppo ajaa satasta tiellä jos asenne on, että ei koske minua vaan toisia ja kyllä massia riittää jos jotakin sattuu, eri asia on kestääkö psyyke??
12966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sossun eikä kelan elättejä massin puute ei vaivaa koska rahi tulee seinästä kuin manulle ehtoollinen.

Äänestä
  • Käy katsomassa leipäjonossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käy katsomassa leipäjonossa.

    Siellä taitaa olla nuita Volvo rääpäleitä jokka lähes joka ilta ajelko pitki nakkila ramppeja kummii polttae varssinaisii jären jättiläisii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä taitaa olla nuita Volvo rääpäleitä jokka lähes joka ilta ajelko pitki nakkila ramppeja kummii polttae varssinaisii jären jättiläisii

    Laitettaa vinokone kiljumaa ja lyyää kumii katuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitettaa vinokone kiljumaa ja lyyää kumii katuu

    Tinakone naukasee ja kytkimen pito menetetään

    Äänestä

Menisivät kirjastotalon etten suoralle kiihdyttelemään.
siinä ja pankin välissä ois hyvää suoraa rallata.
eikä häirittis kettään.

Äänestä
  • Ovat valitettavasti jo löytäneet tämän kiihdytysradan...varsinkin muutama volvo

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovat valitettavasti jo löytäneet tämän kiihdytysradan...varsinkin muutama volvo

    Kannatta käräyttää poliisille saavat sakkoja ja sitä kautta saa valtio tuloja mie ainaski käräyttäsin .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannatta käräyttää poliisille saavat sakkoja ja sitä kautta saa valtio tuloja mie ainaski käräyttäsin .

    ei puoli eikä varttimannelta saa sakkoja perittyä eikä kelakaan niitä maksa,joten turha vaiva.
    Kannattaa soitella ennemmin pollareille jos näkee esim useamman kokoontuvan taivaikka yskivän kovaan ääneen kaupassa..niiltä saa sakkorahat konne pystyy kaupassakin käymään.Hyvällä tuurilla joutuvat vielä linnaan jos teko on tehty raskauttavien asianhaarojen vallitessa..siitäkös iloa piisaisi kun naapurin ämmä ja äijä linnaan joutus karanteenilain rikkomisesta.

    Äänestä

ei siinä saa ajaa 120 pöllöö.. maallakos asut pellee..

Äänestä
  • Pellejä ovat nakkilan puolimannet karkuun luikkivat tosipaikan tulle nähty on.

    Äänestä

Sama juttu pyssykankaantiellä ja hormistontiellä. Ajan rajotuksen mukaan niin ei kestä kuin 15sec kun joku vitun golffipelle tai volvopervo tulee 100 lasissa perään kiinni. Tuossa kohtaa päättelen että ompi kiire töihin kun aamusti olisi nukkunut pitepään mut kellokortti kutsuu.Minäpä sitten tiputan nopeutta 2-4kmh alle rajotuksen ja ajan keskiviivan tuntumassa estäen ohitusaikeet että siinäpä oppii nöyryyttä ajaa rajoituksen mukaan. (Huom. en sanonut että estän ohituksen!!)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näyttää siltä, että rajoitus ei koskisi kaikkia, varsinkaan tien kuningaita, mustaa mekkeä ja punaista paholaista, liikenneraivoako pukkaa ? Korona-aikako alkaa vaikuttamaan ja pudottaa osan inkkareista kanootista eikä hissikään enää toimi alkuperäisellä tavalla ? Kiire ei voi olla syynä näin lyhyellä tienpätkällä vaan syy on jossakin muussa, voipi olla jo edellä lueteltu?
Pitäisi hieman ajatella muitakin tiellä liikkujia kuin itseään, varsinkin pieniä kulkijoita ja tien varrella asuvia perheitä joissa pieniä lapsia, ja taitaapa itselläänkin olla pieniä kulkijoita.
Kyllä nykyautoilla on jokaisen helppo ajaa satasta tiellä jos asenne on, että ei koske minua vaan toisia ja kyllä massia riittää jos jotakin sattuu, eri asia on kestääkö psyyke??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu