rovaniemellä köyhä saa kuolla sanno opettajat kai vaistö

rovaniemellä on selvää tarvetta etäopetuksessa olevien koululaisten ja lukiolaisten kouluruokailulle. Palvelualuepäällikkö Kai Väistö kertoo, että kaupungin kyselyyn tuli noin viisisataa vastausta.

Poikkeusolojen johtoryhmä päättää ruokailusta perjantaina. Väistön mukaan tavoitteena on saada palvelu käyntiin maanantaina.

Koululaiset ja opiskelijat eivät kuitenkaan ruokaile yhdessä.

– Ruokapalvelun kanssa on sovittu, että yksittäispakatun annoksen voi hakea tiettynä aikana, Väistö kertoo.

Kaikkiaan Rovaniemellä on noin 5 800 perusastetta käyvää koululaista ja noin 1 500 lukiolaista Me annamme vain rikkaiden lapsile ja puolueen mukaan siis vain oman puolueeen lapsille.. kari väistö pidän kynsin hampain tästä kiinni köyhät kyykkyyn.
0138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

rovaniemellä on selvää tarvetta etäopetuksessa olevien koululaisten ja lukiolaisten kouluruokailulle. Palvelualuepäällikkö Kai Väistö kertoo, että kaupungin kyselyyn tuli noin viisisataa vastausta.

Poikkeusolojen johtoryhmä päättää ruokailusta perjantaina. Väistön mukaan tavoitteena on saada palvelu käyntiin maanantaina.

Koululaiset ja opiskelijat eivät kuitenkaan ruokaile yhdessä.

– Ruokapalvelun kanssa on sovittu, että yksittäispakatun annoksen voi hakea tiettynä aikana, Väistö kertoo.

Kaikkiaan Rovaniemellä on noin 5 800 perusastetta käyvää koululaista ja noin 1 500 lukiolaista Me annamme vain rikkaiden lapsile ja puolueen mukaan siis vain oman puolueeen lapsille.. kari väistö pidän kynsin hampain tästä kiinni köyhät kyykkyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu