Kun puhutaan, että joku kuuluu maailmaan niin jotkut ajattelevat että sen vastakohta on Kristikunta, mutta se ei pidä paikkansa. Maailman vastakohta on paratiisi. Ihminen luotiin ainoastaan paratiisiolosuhteita varten, mutta maailmassa hän ei pärjää. Maailma on eläinten; lintujen, kalojen, nelijalkaisten yms. koti.
Jokainen ihminen, joka on nyt paratiisin ulkopuolella elää maailmassa. Ilman kristustakin ihmisllä on ahdistus maailmassa. Tätä kuvastaa sekin, että ihmiset alkoivat rakentaa Baabelin tornia ja kaupunkia turvakseen ja välttämään hajaannusta maan päällä eli maailmassa. Valitettavasti kateet Jumalan pojat hajottivat tuon tornin.
Ihmiselle on kerta toisensa jälkeen käynyt niin, että hän on menettänyt kotinsa ja elää nykyisin melko paljon maailman armoilla. Hän on eräänlainen maankiertäjä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minun mielestä astraalihenkimaailma on vastakohta tälle aineesta koostuvalle maailmalle. Astraalimaailma on eri värähtelytasolla joten emme näe sinne. Ehkä jotkut pieniä välähdyksiä.
Onohdit lääkkeesi
Dildo? Persesuristin?
Poju, minä ole seitenkymppinen kohta eikä mutään lääkkkeitä. Entä itselläsi?