Järjetön globalisaatio

Koronavirusepidemia on hyvä esimerkki siitä, että ihmisillä ei missään tapauksessa pitäisi olla nykyisenkaltaista (tarkoitan aikaa ennen epidemiaa) mahdollisuutta liikkua lähes täysin vapaasti maasta toiseen. Vapaa liikkuvuus tuo mukanaan hyviäkin asioita mutta samalla siitä aiheutuu myös todella suuria ongelmia. Yksi tällainen ongelma virusepidemian lisäksi on eräs toinen nykypäivän vitsaus, eli elintasopakolaiset.

Rajojen sulkeminen vähentäisi varmasti huomattavasti kaikenlaista turhaa maasta toiseen matkustelua. Nykyään jokaisen tuttavapiirissä on takuulla ainakin yksi sellainen henkilö, joka käy ulkomailla monta kertaa vuodessa ilman mitään oikeaa syytä. Turhan (lentokoneella) matkustelun väheneminen olisi myös ekologinen teko. Suomessakin voi matkustella ja täällä on itse asiassa todella hienoja maisemia. Jos ei kuitenkaan viihdy Suomessa niin sitten olisi parempi yrittää muuttaa sellaiseen maahan jossa viihtyy.

Iso ongelma on myös se, että ihmiset halutaan tunkea samalle alueelle mahdollisimman tiiviisti (kaupungit. täällä eritoten eteläinen Suomi). Tällaisilla alueilla kaikki kulkutaudit leviävät kulovalkean tavoin, kuten myös kaikki muutkin negatiiviset asiat. Kunhan tämä pandemia on selätetty niin kaikkien maiden tulisi alkaa vakavasti miettimään asioiden uudelleenorganisointia.

Jonkilaisena johtopäätöksenä sekavalle pohdinnalleni voisin kertoa, että maapallolla on aivan liikaa ihmisiä tällä hetkellä ja heistä erittäin huomattava elelee aivan liian tiiviisti.
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihmisiä on liikaa ja sehän tiedetään. Ymmärrykseni mukaan pallomme toimii siten että mikäli jokin eläinkunta saa liiaksi valtaa, katastrofi seuraa.

Pitää kuitenkin muistaa globalisaation hyöty mikä nostaa ihmisiä köyhyydestä ja kasvattaa koulutusta. Näillä syillä on nähtävissä syntyvyyden lasku mikä näkyy länsimaissa ja nyt Kiinassa. Mielestäni elintason ja koulutuksen kasvua pitäisi voimistaa kaikin keinoin jolla syntyvyys kääntyy laskuun.

Korona epidemian viimeiset kuolleisuusprosentti on 0,7 paikkeilla. Yli 80 vuotiailla 7,8. Eli ei se niin paha ole verrattuna aiempiin epidemioihin, media vain rummuttaa kaiken etusivulle ja ympäri planeetan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koronavirusepidemia on hyvä esimerkki siitä, että ihmisillä ei missään tapauksessa pitäisi olla nykyisenkaltaista (tarkoitan aikaa ennen epidemiaa) mahdollisuutta liikkua lähes täysin vapaasti maasta toiseen. Vapaa liikkuvuus tuo mukanaan hyviäkin asioita mutta samalla siitä aiheutuu myös todella suuria ongelmia. Yksi tällainen ongelma virusepidemian lisäksi on eräs toinen nykypäivän vitsaus, eli elintasopakolaiset.

Rajojen sulkeminen vähentäisi varmasti huomattavasti kaikenlaista turhaa maasta toiseen matkustelua. Nykyään jokaisen tuttavapiirissä on takuulla ainakin yksi sellainen henkilö, joka käy ulkomailla monta kertaa vuodessa ilman mitään oikeaa syytä. Turhan (lentokoneella) matkustelun väheneminen olisi myös ekologinen teko. Suomessakin voi matkustella ja täällä on itse asiassa todella hienoja maisemia. Jos ei kuitenkaan viihdy Suomessa niin sitten olisi parempi yrittää muuttaa sellaiseen maahan jossa viihtyy.

Iso ongelma on myös se, että ihmiset halutaan tunkea samalle alueelle mahdollisimman tiiviisti (kaupungit. täällä eritoten eteläinen Suomi). Tällaisilla alueilla kaikki kulkutaudit leviävät kulovalkean tavoin, kuten myös kaikki muutkin negatiiviset asiat. Kunhan tämä pandemia on selätetty niin kaikkien maiden tulisi alkaa vakavasti miettimään asioiden uudelleenorganisointia.

Jonkilaisena johtopäätöksenä sekavalle pohdinnalleni voisin kertoa, että maapallolla on aivan liikaa ihmisiä tällä hetkellä ja heistä erittäin huomattava elelee aivan liian tiiviisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu