Mun miesihanne

Olen huomannut että tykkään eniten sellaisista vähän laihoista vaaleista "runoilijapojista" joissa on jotain taiteellista boheemiutta ja vähän jotain feminiinistä "heikkoutta". Tämä olisi kai se ykkösihanteeni, vaikka aina kokonaisuus ratkaisee tietenkin. Itse olen tuon vastakohta, pitkät mustat hiukset ja vartaloltani vahva, jäntevä ja kurvikas. Minulla on hyvin samanlainen vartalo kuin Marilyn Monroella, tiimalasivartalo mutta siihen lihaksikkuus päälle, vähän voimakkaampi ja maskuliinisempi luusto. Koen että minussa on jotain sellaista "vahvaa naisellisuutta", ja jotain maskuliinista, hieman, ehkä juuri luusto ja synnynnäinen lihaksikkuus. Siksi minua ei haittaa jos mies on vähän "heikompi". Luonteeltani olen aika itsenäinen ja vahva, ja tarvitsen paljon omaa tilaa. Miehessä saisi olla vähän jotain pehmeää ja "äidillistä", koska minussa ei sitä ole niinkään, ainakaan että se olisi mitenkään hallitseva tai ensisijainen ominaisuus. Miehen tulisi kuitenkin olla itsenäinen ja henkisesti vahva ja omata omat näkemyksensä. Olisi hienoa jos mies tykkäisi, siis aidosti tykkäisi laittaa ruokaa, ja viihtyisi myös kotona. Toivoisin ennen kaikkea että löytäisin joskus sielunkumppanin, että toisen kanssa olisi semmoinen maaginen yhteys vailla vertaa. Kyllä minä yksinkin viihdyn kuitenkin oikein hyvin enkä etsi, tai tarvitse välttämättä ketään. Toisinaan tulee silti haaveiltua
10194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kiva, kiva. Mitenkä ulkonäkö liittyy luonteeseen? Jos on lihaksikas nainen niin pitäis olla luonteeltaan miehekäs ja laihan miehen pitäis olla naisellinen. Hohh hoijaa. Mä tykkään miehekkäistä miehistä ja voi ne joskus ruipeloitakin olla. Ite oon naisellinen.

Äänestä
  • En kai sanonutkaan että liittyy, vaan minun kohdallani vaan sattuu olemaan noin. En nyt koe olevani mitenkään "miehekäs" vaan että jotain ehkä hieman maskuuliinista minussa on. Samaan aikaan koen kuitenkin olevani myös naisellinen nainen. Kyllähän sitä voi olla ihan minkälaisia yhdistelmiä vaan, toki laiha mies voi olla todella miehekäs, lihaksikas mies voi olla naismainen ja niin päin pois, nuo mitä kirjoitin pätee siis vaan minuun ja on sellaisia piirteitä ja yhdistelmiä joihin olen huomannut tuntevani vetoa.

Sinähän erikoinen mies olet 😮

Äänestä
  • Älä loukkaa minua ystävä hyvä. Olen kylläkin nainen ja koen olevani myös aika naisellinen oikeastaan. Ihmisissä on näet monia puolia, jokaisessa ihmisessä, niin miehessä kuin naisessa on sekä maskuliinisia ja feminiinisiä ominaisuuksia, ja niiden suhde toisiinsa vaihtelee ja ilmenee eri tavoin eri ihmisissä.

    Äänestä

No sulla riittä sit vaihtoehtoja kun melkein kaikki nyky pojat on semoisia ripakinttuja että hyvää päiha menee poikki tuulessa.

Äänestä

Tuo on kaukana minun ihannemiehestä

Äänestä

Nuori Robert Plant tai nuori Jimmy Page.

Äänestä

Tuo mun kommentti oli tarkoitettu aloittajalle. Ehkä häntä kiinnostaa jomman kumman tyylinen. No, kauniitahan nää miehet oli nuorina ja toi Plant vielä erityisen hot.

Äänestä

Jimmy Page oli nuorena vähän mystisen runopojan näköinen enkelinkasvoineen. Ja laihakin oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen huomannut että tykkään eniten sellaisista vähän laihoista vaaleista "runoilijapojista" joissa on jotain taiteellista boheemiutta ja vähän jotain feminiinistä "heikkoutta". Tämä olisi kai se ykkösihanteeni, vaikka aina kokonaisuus ratkaisee tietenkin. Itse olen tuon vastakohta, pitkät mustat hiukset ja vartaloltani vahva, jäntevä ja kurvikas. Minulla on hyvin samanlainen vartalo kuin Marilyn Monroella, tiimalasivartalo mutta siihen lihaksikkuus päälle, vähän voimakkaampi ja maskuliinisempi luusto. Koen että minussa on jotain sellaista "vahvaa naisellisuutta", ja jotain maskuliinista, hieman, ehkä juuri luusto ja synnynnäinen lihaksikkuus. Siksi minua ei haittaa jos mies on vähän "heikompi". Luonteeltani olen aika itsenäinen ja vahva, ja tarvitsen paljon omaa tilaa. Miehessä saisi olla vähän jotain pehmeää ja "äidillistä", koska minussa ei sitä ole niinkään, ainakaan että se olisi mitenkään hallitseva tai ensisijainen ominaisuus. Miehen tulisi kuitenkin olla itsenäinen ja henkisesti vahva ja omata omat näkemyksensä. Olisi hienoa jos mies tykkäisi, siis aidosti tykkäisi laittaa ruokaa, ja viihtyisi myös kotona. Toivoisin ennen kaikkea että löytäisin joskus sielunkumppanin, että toisen kanssa olisi semmoinen maaginen yhteys vailla vertaa. Kyllä minä yksinkin viihdyn kuitenkin oikein hyvin enkä etsi, tai tarvitse välttämättä ketään. Toisinaan tulee silti haaveiltua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu