Voi jessus mitä sakkia vihreissä on - niin urpoja.
Kun maailman talous on ajautumassa kaikkien aikojen pahimpaan kriisiin. Niin samaan aikaan vihreät taistelevat natseja vastaan.
Hallituspuolue Vihreät julistaa puolueen Twitter-tililtä natsien vastaisen taistelujulistuksen.
– Ei natseja Suomeen. Ei natseja mihinkään, hallituspuolue julistaa twiitissä, jossa on vihreiden kansanedustajan Emma Karin kuva.
Ei ole Karikaan tajunnut, että natsit kukistettiin jo 1940-luvulla.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomessa oli sota-aikaan aitoja natseja kovat piipussa, paljonkohan vihervasurit olisi niille arvanneet irvistellä kun otsaan olisi ilmestynyt palkkioksi se "kolmas silmä".
Onko vihreissä muita kuin fanaatikoita?
Löyhäpäitä koko remmi.
Niin, onhan ilmastonmuutos toki monta kertaluokkaa tärkeämpi asia.
Vihreät ei nyt ehdi möyhäämään ilmastosta, kun voimavarat pitää keskittää tämän Korona-asian häirintään.