Otan poikkeus tila toimet käyttöön pyöräillessä

Nyt kun on poikkeus tila, niin otan oman käden oikeudet käyttöön pyöräillessä.
Ajan päin punaista, jos risteyksessä ei ole autoja mistään suunnalta tulossa ja risteyksessä on yksikään ihminen.
Määräyshän on, että ihmiskontakteja pitää välttää koronan leviämisen estämiseksi.
Paljon pienempi rikos on nyt ajaa päin punaisia, kuin jäädä risteykseen odottamaan valojen vaihtumista ja altistua ihmiskontaktiin.
Täällä näkee jalankulkijoita, jotka kävelevät päin punaista, vaikka auto on lähestymässä risteystä ja autolla on vihreä valo.
Jalankulkujalla menee vähintään 6 sekuntia ylittää risteys, kun pyörällä risteyksen ylittää vajaassa 2 sekunnissa, joten pyörällä se on paljon turvallisempaa.
Nythän on liikennemäärät vähentyneet selvästi, että jos mistään ei tule autoja ja valo palaa punaisena.
Poikkeustilan aikaan voidaan olla noudattamatta lakia, jos se tartunnan välttämiseksi edellyttää lain rikkomista.
Vai jäätkö odottamaan punaisiin valoihin, että tauti sinuun iskee sinä aikana, kun valo on punainen.
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt kun on poikkeus tila, niin otan oman käden oikeudet käyttöön pyöräillessä.
Ajan päin punaista, jos risteyksessä ei ole autoja mistään suunnalta tulossa ja risteyksessä on yksikään ihminen.
Määräyshän on, että ihmiskontakteja pitää välttää koronan leviämisen estämiseksi.
Paljon pienempi rikos on nyt ajaa päin punaisia, kuin jäädä risteykseen odottamaan valojen vaihtumista ja altistua ihmiskontaktiin.
Täällä näkee jalankulkijoita, jotka kävelevät päin punaista, vaikka auto on lähestymässä risteystä ja autolla on vihreä valo.
Jalankulkujalla menee vähintään 6 sekuntia ylittää risteys, kun pyörällä risteyksen ylittää vajaassa 2 sekunnissa, joten pyörällä se on paljon turvallisempaa.
Nythän on liikennemäärät vähentyneet selvästi, että jos mistään ei tule autoja ja valo palaa punaisena.
Poikkeustilan aikaan voidaan olla noudattamatta lakia, jos se tartunnan välttämiseksi edellyttää lain rikkomista.
Vai jäätkö odottamaan punaisiin valoihin, että tauti sinuun iskee sinä aikana, kun valo on punainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu