Mistä suureista paine on johdettu?

Vaikeita nämä etäopinnot kun ei voi kysyä helposti vieruskaverilta tai opettajalta joten kysyn täältä: Mistä suureista paine on johdettu?
264694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Voima ja pinta-ala. Voima vaikuttaa pintaan. Esimerkiksi kaasumolekyylit törmäävät ja kimpoavat pinnasta, jolloin syntyy vaikuttava voima.

Äänestä

Käytä etäopiskelun apuna Wikipediaa, etenkin englanninkielistä. Kielitaitokin karttuu samalla aivan huomaamatta.

Suomenkielistä Wikiä voi käyttää paikallistiedon tai -historian hakuihin sekä suomalaisten merkkihenkilöiden tietojen keruuseen, mutta tiedot on tuplatarkistettava, ellei kunnon viitteitä tarjota.

Koulutöihin menevät tiedot pitää aina tarkistaa kirjallisuusviitteistä ja/tai toisesta riippumattomasta tietolähteestä.

Äänestä
  • Höpö höpö. Annat usein turhanpäiväisiä ohjeita, vaikka tietämyksesi fysiikasta on heikko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Annat usein turhanpäiväisiä ohjeita, vaikka tietämyksesi fysiikasta on heikko.

    Minä vain hyvän hyvyyttäni yritän autella teitä, joiden fysiikan taito ja osaaminen on vielä omaanikin heikompaa.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Minä vain hyvän hyvyyttäni yritän autella teitä, joiden fysiikan taito ja osaaminen on vielä omaanikin heikompaa.

    Minun fysiikan taitoni on hyvä, koska olen sitä myös runsaasti tutkintooni opiskellut.

    Sinun fysiikan taitosi on huono, joten sinulla tuskin on alan koulutusta.

    Äänestä

Ei painetta ole johdettu mistään, se on vain fysiikassa käytetty nimitys ilmiölle, jossa voiman vaikutus jakautuu tiettyä pinta-alaa kohden.

Äänestä

Paineen yksikkö on Pascal (Pa). 1Pa= 1N /m². Normaali ilmanpaine on noin 100 000 Pa = 1 bar.

Äänestä

Perussuureet, joista johdannaissuure paine on johdettu, ovat matka, massa ja aika.
Melko helposti voisit etsiä tietoja netistä kun kerran osaat täältäkin kysyä.

Äänestä

Paine johdetaan eri tavoin riippuen fysikaalisesta tilanteesta. Jos kyseessä on kiinteä kappale vaakasuoralla alustalla, on paine alustaa vastaan kappaleen massa jaettuna kosketuspinta-alalla. Jos on kyseessä neste, on paine astian vaakasuoraan pohjaan nesteen tiheys kertaa sen pinnankorkeus. Jos kyseessä on kaasu suljetussa astiassa, riippuu paine suoraan ainemäärästä ja lämpötilasta ja kääntäen astian tilavuudesta.

Äänestä
  • Fysikaalisen suureen johtaminen ei riipu tilanteesta. Paineenkin määrittely on sama, tarkasteltiinpa painetta missä tilanteessa tahansa.
    Aloittaja kysyy mistä suureista paine on johdettu, joten vastaus on: matka, massa ja aika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fysikaalisen suureen johtaminen ei riipu tilanteesta. Paineenkin määrittely on sama, tarkasteltiinpa painetta missä tilanteessa tahansa.
    Aloittaja kysyy mistä suureista paine on johdettu, joten vastaus on: matka, massa ja aika.

    Todennäköisesti aloittaja ei kunnolla edes tiennyt mitä kysyi. Silloin on mahdollista antaa asiaan triviaali vastaus, josta ei ole aloittajalle mitään hyötyä. Tai yrittää käsitellä asiaa hieman laajemmin tavalla, josta voi olla hänelle enemmän hyötyä. Tai sitten ei. Ja niinkuin kerroin, kaasujen paine riippuu myös lämpötilasta, joten vastauksesi on valitettavasti vaillinainen.

    Miksi pitäisi vähätellä kysyjää että hän ei tietäisi mitä kysyy?
    Jos hän opiskelee fysiikkaa, kai kysymys asetettu sellaisena mihin neuvoa halutaan.
    Mikäli hän ei ymmärtänyt vastausta, voi kysyä lisää, tai parhaimmillaan se herättää mielenkiinnon syventyä paremmin ongelmaan ja ratkaista sen itse.
    Fysiikka kuuluu eksakteihin tieteisiin joten oikea vastaus ei ole triviaali vastaus.
    Jos se olisi, sitä ei tarvisi edes kysyä.
    Laajempi käsittely voi olla tarpeen vasta kun peruskäsitteet ovat selviä. Sitä ennen loruilu muista asioista on valitettavasti vain hämmentävää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todennäköisesti aloittaja ei kunnolla edes tiennyt mitä kysyi. Silloin on mahdollista antaa asiaan triviaali vastaus, josta ei ole aloittajalle mitään hyötyä. Tai yrittää käsitellä asiaa hieman laajemmin tavalla, josta voi olla hänelle enemmän hyötyä. Tai sitten ei. Ja niinkuin kerroin, kaasujen paine riippuu myös lämpötilasta, joten vastauksesi on valitettavasti vaillinainen.

    Olet väärässä. Oikea vastaus on kuten edellä on kerrottu eli matka, massa ja aika.

    Pa = N/m²=kg/(s²m)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet väärässä. Oikea vastaus on kuten edellä on kerrottu eli matka, massa ja aika.

    Pa = N/m²=kg/(s²m)

    Annoit vastauksen kysymykseen, mistä perusyksiköistä paineen yksikkö koostuu. Et aloittajan kysymykseen. Ja vastauksesi on triviaali, sen löytää jokainen helposti, ei tarvitse täältä kysyä.
    Suure puolestaan on mitattava fysikaalinen ominaisuus, ja tulos ilmaistaan numeroarvona ja yksikkönä. Perussuureita ovat mm pituus, massa, aika ja lämpötila. Niinkuin edellä esitin, eräissä tapauksissa suure paine voidaan esittää näiden suureiden avulla. Tarkoittaako se, että paine on johdettu niistä, siitä kukin voi olla mitä mieltä tahansa.

    Kun on kyse fysiikasta, mikä tahansa mielipide ei ole sen kannalta totta.
    Ettei aloittajan kysymys olisi liian vaikeasti löydettävissä, kopioidaan se vielä tähän:
    "...kysyn täältä: Mistä suureista paine on johdettu?"

    Niinkuin on edellä on yritetty rautalangasta vääntää, kysymys on epämääräinen. Paine määritellään (ei siis johdeta) voiman ja pinta-alan (johon voima kohdistuu) osamääränä. Paineen yksikön määritelmä on esitetty edellä. Nämä on niitä triviaaleja asioita, joita ei kannata täältä kysellä.
    Mutta usein paineelle johdetaan eri fysikaalisista suureista muodostuva lauseke tilanteen mukaan. Esim jos meillä on astia jossa on kaasua paineessa, pitäisi sen seinämiin kohdistuvan paineen määrittämiseksi laskea aikayksikössä jokaisen seinämään törmäävän molekyylin seinämään synnyttämä impulssi voiman laskemiseksi. Siksi on yksinkertaisempaa johtaa painelle lauseke, joka sisältää suureet tilavuus, lämpötila ja molekyylien määrä, sekä Boltzmanin vakion, ja laskea paine sitä kautta.

    Äänestä

True

Äänestä

Samaa mietin itsekkin

Äänestä
  • ... ja nostit vuoden vanhan keskustelun ihan vaan sattumalta niin, että päivämäärä on kuukauden ja päivän osalta sama kuin tämän päivän päivämäärä.

    Äänestä

Fysiikkapalstalle on rantautunut vänkääjä, joka tuntuu vaikuttavan muutamalla muullakin palstalle. Kun huomaatte että keskustelukumppaninne yrittää haastaa riitaa vastauksillaan niin vastatkaa hänen ohitsensa. Eli jos joku asia oikeasti tarvitsee selvennöstä niin annatte sen selvennöksen mutta ette vastauksena vänkääjälle vaan ihan omana viestinään. Näin vänkääjä on se joka joutuu reagoimaan.

Vänkääjä elää saamistaan vastauksista kuten muutkin trollit. Älkää niitä hänelle antako.

Äänestä

Kannattaa myös aina huomioida kaikissa laskuissa singulariteetissä vallitsevat olosuhteet sekä yleensäkin mustissa aukoissa olevat erilaiset fysiikan pelisäännöt.

Äänestä

Paine on vain voima per pinta-ala. Lämpötila on energian mitta. Nuo eivät ole perussuureita.

Äänestä
  • Paine on myös energiaa tilavuusyksikköä kohti.

    Äänestä

  • Voihan tavaton taas tätä "kaikkitietävien" laumaa !

    Pelkkä kysymyksen lukeminen, tai sen ymmärtäminen pitäisi olla itsestäänselvyys, ei kysytty paineen määritelmää, ei laskentatapoja, eikä muutakaan sönkkäämisen aihetta.
    Suure on ominaisuus, joita paineessa ovat matka, aika, ja massa, kuten ketjussa on useampaan kertaan mainittu.

    Kaikki muu on kysymykseen kuulumatonta saivartelua ja huomion kerjäämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan tavaton taas tätä "kaikkitietävien" laumaa !

    Pelkkä kysymyksen lukeminen, tai sen ymmärtäminen pitäisi olla itsestäänselvyys, ei kysytty paineen määritelmää, ei laskentatapoja, eikä muutakaan sönkkäämisen aihetta.
    Suure on ominaisuus, joita paineessa ovat matka, aika, ja massa, kuten ketjussa on useampaan kertaan mainittu.

    Kaikki muu on kysymykseen kuulumatonta saivartelua ja huomion kerjäämistä.

    Paine on johdannaissuure kuten voimakin. Itse asiassa koko vanha avaus ja ketju on saivartelua ja ilmeisesti ajankulua.

    Äänestä

Moi! Olen kasilla. Kiitos tiedosta. Jäi kyllä vähän epäselväksi, mutta sain sentään vastauksen. Kiitos :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vaikeita nämä etäopinnot kun ei voi kysyä helposti vieruskaverilta tai opettajalta joten kysyn täältä: Mistä suureista paine on johdettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu