Liikkuminen Schengen alueen sisällä - EU kansalaisille sallittu vai ei?

Iltalehti kirjoittaa tänään 17.3.2020:

"Schengen-maat ovat kieltämässä lähes kaiken matkustamisen alueelle sen ulkopuolelta. Asiasta kertovat brittiläinen talouslehti Financial Times sekä uutistoimisto Reutersin lähteet.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vahvistaa Twitterissä Euroopan unionin valmistelevan matkustuksen rajoittamista.

– Tulen ehdottamaan jäsenmaiden johtajille, että tarpeeton matkustus unioniin kielletään väliaikaisesti, von der Leyen kertoo palveluun lisäämällään videolla.

Kielto on aluksi voimassa 30 vuorokauden ajan, ja sitä voidaan pidentää tarpeen vaatiessa. Kielto ei koske EU:n pitkäaikaisia asukkaita, EU-kansalaisten perheenjäseniä, diplomaatteja, raja-alueiden laillisia työntekijöitä, tavaraliikenteen työntekijöitä tai koronaviruksen torjunnan kannalta keskeisiä ammattiryhmiä, kuten lääkäreitä, sairaanhoitajia, hoitoalan ammattilaisia tai tutkijoita."

***

Tuossa sanotaan, että matkustuskielto Schengenin sisällä ei koske EU:n pitkäaikaisia asukkaita.

***
Vrt. sen sijaan
Ulkoasiainministeriö Suomessa kehottaa olemaan matkustamatta ulkomaille.

Kumpi teksteistä on "vahvempaa lakia" eli kumpaa tulee noudattaa, jos aikoo
matkustaa Schengen maasta toiseen Schengen maahan?
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Iltalehti kirjoittaa tänään 17.3.2020:

"Schengen-maat ovat kieltämässä lähes kaiken matkustamisen alueelle sen ulkopuolelta. Asiasta kertovat brittiläinen talouslehti Financial Times sekä uutistoimisto Reutersin lähteet.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vahvistaa Twitterissä Euroopan unionin valmistelevan matkustuksen rajoittamista.

– Tulen ehdottamaan jäsenmaiden johtajille, että tarpeeton matkustus unioniin kielletään väliaikaisesti, von der Leyen kertoo palveluun lisäämällään videolla.

Kielto on aluksi voimassa 30 vuorokauden ajan, ja sitä voidaan pidentää tarpeen vaatiessa. Kielto ei koske EU:n pitkäaikaisia asukkaita, EU-kansalaisten perheenjäseniä, diplomaatteja, raja-alueiden laillisia työntekijöitä, tavaraliikenteen työntekijöitä tai koronaviruksen torjunnan kannalta keskeisiä ammattiryhmiä, kuten lääkäreitä, sairaanhoitajia, hoitoalan ammattilaisia tai tutkijoita."

***

Tuossa sanotaan, että matkustuskielto Schengenin sisällä ei koske EU:n pitkäaikaisia asukkaita.

***
Vrt. sen sijaan
Ulkoasiainministeriö Suomessa kehottaa olemaan matkustamatta ulkomaille.

Kumpi teksteistä on "vahvempaa lakia" eli kumpaa tulee noudattaa, jos aikoo
matkustaa Schengen maasta toiseen Schengen maahan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu