KIROUKSEN päällensä vetänee VANHOILLISLESTADIOLAISET

Luterilaisten tunnuskirjojen mukaan olette kirotut. Turha tulla haukkumaan minua.

"Kaanon 5: "Jos joku rohkenee sanoa, että ihminen Kristus on kyllä theoforos, (Jumalan kantaja), mutta ei sano häntä Jumalaksi, niin kuin Poikaa on hänen luontonsa perusteella totuuden mukaisesti kutsuttava, koska Sana tuli lihaksi ja osalliseksi lihasta ja verestä aivan kuin mekin, hän olkoon kirottu."

Kaanon 6: "Jos joku ei tunnusta, että sama Kristus on sekä Jumala että ihminen, koska Sana on Raamatun mukaan tullut lihaksi, hän olkoon kirottu."
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat
Aloittaja

Te kuulutte suomen luterilaiseen kirkkoon ja toimitte kuitenkin täysin kirkon tunnustuskirjojen vastaisesti.

Ja kun muistutan teitä luterilaisen kirkon oppien vastaisuudesta, syytätte sitä saalemin touhuksi.

Äänestä
  • Kirkkoon kuuluvat ovat kirkkoinstituution jäseniä. Ei mitään muuta. Kirkko kulkee omaa epäraamatullista tietä ja massa sen mukana. Sitä kutsutaan tapakristillisyydeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoon kuuluvat ovat kirkkoinstituution jäseniä. Ei mitään muuta. Kirkko kulkee omaa epäraamatullista tietä ja massa sen mukana. Sitä kutsutaan tapakristillisyydeksi.

    Miksi vellujen pitää sitten olla mukana sellaisessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi vellujen pitää sitten olla mukana sellaisessa?

    Siitä on heille hyötyä, esimerkiksi noin 700 vl-teologia saa leipänsä kirkolta.

    Äänestä

Aloittaja

Tämä ei ole parjauskampanja vaan tosiasia. Voi minua ellen minä tätä sanoisi!

Fil. 2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,

Fil. 2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra!

Äänestä
  • Aloittaja

    Aikanaan sekin tulee tapahtumaan mutta Jeesuksen toimesta,- ei minun.

    Äänestä

Aloittaja

Turha uhriutua vellut, olisi joskus syytä katsoa peiliin.

Äänestä

Tämä on parjausta, ei tässä mitään tunnustuskirjoja tarvita.

Äänestä
  • eikä raamatuita.

    Äänestä

  • Lutherin kirjoilla ja tunnustuksilla voi sytyttää saunan pesän. Tietysti jotka ovat pyllistäneet Jeesukselle niin heidän "vapahtaja" on munkki Saksasta. Siinä käy huonosti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lutherin kirjoilla ja tunnustuksilla voi sytyttää saunan pesän. Tietysti jotka ovat pyllistäneet Jeesukselle niin heidän "vapahtaja" on munkki Saksasta. Siinä käy huonosti.

    Kuitenkin saksan munkki tunnusti Jeesuksen Herraksi!

    Äänestä

Muistutus ulkokullaisuudesta.

Äänestä

Mark
13:13 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu

Äänestä
  • Tämähän ei koske millään tavalla lestadiolaisuutta.

    r

    Äänestä

Rauhoittuisit ja pyyhkisisit aiankin enimmät vaahtosi.

Jaakob 3:

14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele

Ettei kiivautesi olisi maallista, sielullista, riivaajien kiusautta ?

Äänestä
  • Aloittaja

    Rauha sinulle!

    Sinullekin ennakoiva kirjoitusohjelma tekee tepposiaan niin kuin minullekin monesti käy.

    Itse asiassa olen todella rauhallinen. Kaunistelematon suora puhe kirjoitettuna näyttää kiivailulta.

    Ja enhän minä ole kirjoittanut Raamattua, enkä luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja joista nuo sitaatit ovat.

    Ja noiden em. Kirjoitusten valossa jokainen voi päätellä mikä johtaa kiroukseen.

    Jos minä velluja vihaisin, en todellakaan näkisi tällaista vaivaa tuoda Raamatun totuutta teille esille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Etpä enempää olisi voinut aihheettomilla syytöksilläsi harhaan mennä. Tajuamattasi teit melkoisen herjan väittäessäsi Raamatun sanaa riivaajien viisaudesta, . Mutta ihan näin rauhallisesti sanoen pelkään että omatuntosi on jo ennestään poltinraudalla merkitty.

    Äänestä

Rauhoittuisit ja pyyhkisisit aiankin enimmät vaahtosi.

Jaakob 3:

14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele

Ettei kiivautesi olisi maallista, sielullista, riivaajien kiusautta ?

Äänestä

Harvempi vain enää uskoo satukirjojen totuuksiin ja hyvä niin.

Äänestä

No mihin ne harvemmat sitten uskovat, onko ajatusta siitä?

Äänestä

KR 1933/-38
Ps. 59:13 Minkä he huulillaan puhuvat, sen he suullaan syntiä tekevät. Joutukoot he ylpeydessään kiinni kirousten ja valheiden tähden, joita he puhuvat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SaaleminPastori-ko kirjoitti:

Luterilaisten tunnuskirjojen mukaan olette kirotut. Turha tulla haukkumaan minua.

"Kaanon 5: "Jos joku rohkenee sanoa, että ihminen Kristus on kyllä theoforos, (Jumalan kantaja), mutta ei sano häntä Jumalaksi, niin kuin Poikaa on hänen luontonsa perusteella totuuden mukaisesti kutsuttava, koska Sana tuli lihaksi ja osalliseksi lihasta ja verestä aivan kuin mekin, hän olkoon kirottu."

Kaanon 6: "Jos joku ei tunnusta, että sama Kristus on sekä Jumala että ihminen, koska Sana on Raamatun mukaan tullut lihaksi, hän olkoon kirottu."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu