Jamppa Haltianpolku, Mestariasunnot

Olen asunut reilun vuoden mestariasuntojen asunnossa jampassa ja nyt olen muuttamassa pois.

Alkuun mestariasunnoilta kehuttiin paikkaa ja sanottiin ettei ole enään menneiden vuosien veroinen räkälä.

Noh, heti alkuun kolahteli entisen asukkaan kymmeniä perintäkirjeitä postiluukusta. Ja hetken kuluttua joku ilmeisesti kamoissaan lenteli portaat alas jonka johdosta oli rappukäytävä monta päivää verinen ja pillerilaattoja yms roskia täynnä.
Kaiken huippu oli kun useita kertoja viikossa huvikseen/tylsyyteen ambulanssia soitteleva yläkerran naapuri yksi ilta tuikkasi häkkivaraston rakenteet ja tavarat tuleen. Koko rappu täynnä savua ja haju kesti useita viikkoja. Ei hänenkään häädössä sitten loppujen lopuksi kestänyt kuin vuosi.

Epämääräisiä ulkomaalaisia hääräämässä parkkipaikalla joka toinen viikko uuden kolaroidun autonsa kanssa. Eivät jaksa toisilleen soittaa/käydä ovella vaan kutsuvat kaverinsa useaan kertaan tööttäilemällä, vuorokaudenajasta riippumatta.

Yhden kerran kotiin tultuani rapussa haisi niin järkyttävälle että soitin huoltoyhtiöön että tulevat tarkistamaan mistä huoneistosta ruumis löytyy. Tulivat, ja totesivat että jollain asukkaalla roskien vieminen ”vähän” venähtänyt.

Eri vuorokaudenaikoihin epäilyttävän näköisiä kännissä/kamoissa olevia miehiä(myös naisia) tullut pimpottelemaan ovikelloa ja etsivät henkilöä X, vaikka hän ei asuisi edes samassa rapussa. Ilmeisesti myös tupakan kysyminen naapurilta on ok kello 02.00.

Rapussa myös riehutaan/riidellään äänekkäästi jos jokin painaa mieltä.

Tämän kirjoitin siksi, koska en itse löytänyt totuudenmukaista infoa muuttaessani alueelle.
2649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä muutin sieltä jo 16 vuotta sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu