Suomen nimi viittaa sataanaan ja Pedon lukuun !

Suomen itsenäisyyspäivä on 6.12.1917.... Tarkoittaa kolmea kuutosta eli 666 !
Ensimmäinen kutonen on kutonen ja 12 on kaksi kutosta ja vuosiluku on kolme
kutosta eli luvusta 2 tulee 19 ja 17 siten, että kaksi kertaa luvut 666 ja 666 on
18 ja 18 ja kun yksi kuusi on liikaa, niin se siirretään ensimmäiseen pariin eli
19 ja 17. Tämä sopii täydellisesti panettelijalle ja valehtelijalle, sillä suomi
ei ole edes kansa, vaan kastattu kolmesta kansassta ruotsalaiset, Venäläist ja
saamelaiset. Kaikki kutosia. Suomen maa ei ole edes suomalaisten maa,
vaan varastettu ruotsalaisilta. Turku oli pääkaupunki 3 vuotta ja sitten sitten
pääkaupungiksi tuli HEL eli Helvetti, jopa nimenä.

Eikö nyt olisi aika heittää Helvetti pois ja sulauttaa ihmiset Euroopan unioniin.
Eikö Persut ole jumalattomia ja ottavat käteensä ja otsaansa ja jopa kaulaansa
Leijonan merkin, eli pedon merkin ja valehtelevat ja panettelevat vihasta ja
pahuudesta tälläkin palstalla, vai onko ne täällä rakkaudesta ihmisiin ??
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Perispohjola on outo pesä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eurofighter kirjoitti:

Suomen itsenäisyyspäivä on 6.12.1917.... Tarkoittaa kolmea kuutosta eli 666 !
Ensimmäinen kutonen on kutonen ja 12 on kaksi kutosta ja vuosiluku on kolme
kutosta eli luvusta 2 tulee 19 ja 17 siten, että kaksi kertaa luvut 666 ja 666 on
18 ja 18 ja kun yksi kuusi on liikaa, niin se siirretään ensimmäiseen pariin eli
19 ja 17. Tämä sopii täydellisesti panettelijalle ja valehtelijalle, sillä suomi
ei ole edes kansa, vaan kastattu kolmesta kansassta ruotsalaiset, Venäläist ja
saamelaiset. Kaikki kutosia. Suomen maa ei ole edes suomalaisten maa,
vaan varastettu ruotsalaisilta. Turku oli pääkaupunki 3 vuotta ja sitten sitten
pääkaupungiksi tuli HEL eli Helvetti, jopa nimenä.

Eikö nyt olisi aika heittää Helvetti pois ja sulauttaa ihmiset Euroopan unioniin.
Eikö Persut ole jumalattomia ja ottavat käteensä ja otsaansa ja jopa kaulaansa
Leijonan merkin, eli pedon merkin ja valehtelevat ja panettelevat vihasta ja
pahuudesta tälläkin palstalla, vai onko ne täällä rakkaudesta ihmisiin ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu